Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

venäjä

Junamatkalla halki Euraasian – millainen matkakassa mukaan?

Oletko miettinyt mitä maksaa Trans-Siperian junamatka?

Tai oletko suunnitellut pidempää maamatkaa?

Seuraa kattava tietopaketti juna- ja bussilippujen hinnosta, sekä muuta käytännön tietoa. Kysymykset myös kovin tervetulleita 🙂

Starttasimme viime helmikuussa, eli lähes tasan vuosi sitten toteuttamaan haavematkaamme Trans-Siperiasta. Koska halusimme pysähdellä matkalla monissa paikoissa, emme osanneet oikein hahmottaa budjettia matkalle. Tietoa kyllä herui matkavälien hinnoista, mutta junissa ja päivissä oli selkeitä eroja. Vaikka valitsimme allemme halvimmat lippuluokat, edullisimmat päivät ja kämäiset hostellit, tarkoitus oli silti nauttia matkasta, nähdä ja kokea maksimaalisesti. Nälkä kasvoi matkustaessa ja Trans-Mongolian loputtua päätimmekin jatkaa edelleen maamatkaamme kiinalaisilla, laolaisilla, thaimaalaisilla ja vielä malesialaisilla junilla ja busseilla. Näin ollen emme kiiruhtaneet eteenpäin, vaan kokonaisuudessaan matka-aikamme Helsingistä Kuala Lumpuriin olikin liki kaksi kuukautta.

Ajattelin että ehkä haluaisitte kuulla mitä kaikki tämä maksoi? Ei se ainakaan halvempaa ollut kuin lentäminen suoraan kohteeseen, mutta jos aletaan laskemaan lentoja kaikkiin niihin paikkoihin, joissa pääsimme käymään, alkaa hinta-laatusuhde olla kohdallaan.

 

Juna- ja bussimatkat:

Seuraavat hinnat ovat ilmoitettu koko nelihenkiseltä perheeltä, jossa lapset 2v ja 4v. Yhden hengen hinnan saa jakamalla ilmoitetun summan kahteen tai kolmeen. Joskus maksoimme yhdestä lapsesta ja joskus emme, koitin muistella kussakin sarakkeessa mistä olemme missäkin maksaneet.

 

Helsinki Moskova 261,10 €  2aik 887 Km
Moskova Irkutsk 11818,4₽ 191,95 €  2aik 4199 Km
Irkutsk Ulan Bator 16386,6₽ 266,15 €  2aik+1lapsi 521 Km
Ulan Bator Peking 613150₮ 234,80 €  2aik+1lapsi 1169 Km
Peking Chengdu 942¥ 129,75 €  2aik 1515 Km
Chengdu Kunming 511¥ 70,00 €  2aik 639 Km
Kunming Jinhong 494¥ 67,70 €  2aik 525 Km
Jinhong Luang Nam Tha 210¥ 28,80 €  2aik+1lapsi 237 Km
Luang Nam Tha Luang Prabang 240000₭ 27,00 €  2aik 310 Km
Luang Prabang Vang Vieng 240000₭ 27,00 €  2aik 183 Km
Vang Vieng Vientiane 150000₭ 16,60 €  2aik 155 Km
Vientiane Udon Thani 72000₭ 8,00 €  2aik 77 Km
Udon Thani Bangkok 1548฿ 41,20 €  2aik 568 Km
Bangkok Hat Yai 1751฿ 47,70 €  2aik+1lapsi 935 Km
Hat Yai Kuala Lumpur 1180฿ 32,10 €  2aik+1lapsi 537 Km

 

Kilometrejä Helsingistä KL:iin saimme kasaan muutaman vajaa 12 500 km.

Hintaa kaikille lipuille tuli sen hetkisillä kursseilla yhteensä 1450,35e. Suurimmaksi osin ostimme kaksi paikkaa ja lapset tulivat sylissä/vieressä. Muutamilla väleillä jouduimme pulittamaan lapsista jotain ekstraa tai kokonaisen paikan hinnan. Mielestäni tuon voi kuitenkin jakaa kahdelle aikuiselle, jolloin matkalippujen yhteenlaskettu summa on 725e/hlö. Kaupunkeja joissa pysähdyimme oli 15.

Maat joissa vierailimme:

  • Venäjä
  • Mongolia
  • Kiina
  • Laos
  • Thaimaa
  • Malesia

Voitte huomata että kalleimpia matkavälejä oli Helsinki-Moskova, jolle jouduimme ostamaan oman hytin, koska VR:n sääntöjen mukaan Arttu olisi joutunut miesten hyttiin Jade vierellään ja minä yksin naisten hyttiin Aavan kanssa. Matkan alku luonnollisesti jännitti tyttöjä, joten eri hytit koettiin vähän tyhmäksi vaihtoehdoksi. Toinen kallis osuus oli Venäjän ja Mongolian rajanylitys, jonka hinnassa näkyy myös käsittämätön Jade-lisä.

Suhteessa edullisimpia välejä olivat Moskova-Irkutsk junamatka, jolloin asuimme neljä vuorokautta junan karjaosastolla. Toinen yhtä edullinen matkaväli oli Bangkokista Hat Yaihin meidät kuljettanut bussimatka, joka kesti ja kesti ja kesti 14 tuntia. Tämä oli osa surkeiden sattumusten sarjaa, kun kaikki junaliput myytiin loppuun nenämme edestä Thaimaalaisen uudenvuoden aikaan.

Muut kulut

Päiväbudjetti oli kaikkea 0-150e väliltä. Halvimpia päiviä olivat junassa vietetyt päivät, jolloin emme ostaneet mitään. Kalleimpia päiviä taas kaksi viimeistä päivää Mongoliassa, jolloin päiväbudjettia nostatti maksetut auto ja kuljettaja joiden kanssa lähdimme laaksoihin etsimään nomadeja. Lisäksi teimme nomadperheelle ja päiväkodille pienet lahjoitukset. Toisen kalliin setin vietimme Bangkokissa täydentäen tarvikkeitamme, sekä mm. viisumikuvia napsien.

Matkaa suunniteltaessa täytyy ottaa laskelmaan mukaan myös viisumit. Viisumeiden hinnat ovat Lähialuematkojen kautta:

Venäjä 84e

Mongolia 100e

Kiina 95e

Omatoimisesti hakemalla kuluissa voi säästää pikkuisen, mutta tulimme itse siihen tulokseen että haemme kaikki kolme viisumia mielummin samalla kertaa Lähialuematkoilta. Mongolian suurlähetystö sijaitsee Kirkkonummella, joten se helpotti päätöstä.

Viime vuonna Laosiin täytyi hakea myös viisumi, jonka anoimme rajalla hintaan 35 USD. Muut matkaseuralaiset eivät tästä innostuneet, sillä olimme ainoa länkkäriporukka ja meitähän odotettiin. Tänä vuonna Laos haluaa tarjota mm. meille suomalaisille viisumivapauden, joten nyt on loistava aika vierailla Laosissa.

Mitä mieltä olet kuluista? Oletko ehkä itse tehnyt saman reissun halvemmalla tai kalliimmalla?

Trans-Siperian junamatka lasten kanssa

Ajattelin palata askeleen taaksepäin ryskyttävään junavaunuun Keski-Venäjälle. Millainen oli oikeasti Trans-Siperian junamatka lasten kanssa? En oikeastaan ole tajunnut kirjoittaa yhteenvetoa tästä mahtavasta matkastamme, josta olen näin jälkeenpäinkin katsottuna ollut kamalan ylpeä. En pelkästään siksi, että sen toteuttaminen tuntui vielä lähtöpäivänäkin kaukaiselta, vaan myös siksi, että selvisimme siitä niin hienosti kahden pikkulapsen kanssa. Koko reissu oli eksoottinen ja mielenkiintoinen. Nyt tuosta Rautatientorilta alkaneesta matkasta on kohta vuosi, mutta se tuntuu edelleen iholla ja pyörii mielessä usein. Me valitsimme tosiaan virallisen Trans-Siperian sijaan niin kutsutun Trans-Mongolian reitin, joka vei meidät Venäjän ja Mongolian halki Kiinan pääkaupunkiin Pekingiin.

Ulkona liki -30 astetta.

Hyttiluokat

Majoituimme junassa Venäjän osuuden platzkartissa, eli leikkisästi ilmaistuna karjavaunussa. Vaunussa ei nimestään huolimatta kuljeteta karjaa, vaan se juontaa juurensa siitä, että vaunu on avoin ja matkustajat on sijoitettu avoimeen tilaan kuten karja, jokainen omaan lokeroonsa. Karjavaunu voi käsitteenä aiheuttaa tietynlaisen mielikuvan, joka pitänee kutakuinkin paikkansa. Ihmiskehon hajujen sekamelska, tupakankäry, venäläiset ruoka- ja juomatuotteet sekä junan vessa sekoittuvat kyllä taatun varmasti eräänlaiseksi eteeriseksi höyryksi viimeistään kolmannen junapäivän aamuna. Hajuhommasta huolimatta kuulut siinä vaiheessa itsekin “niihin”, joten parempi työntää kyseinen seikka taka-alalle ja nautiskella maisemista sekä ei-niin-sisältöpitoisesta juttuseurasta. Platzkartia ei ole saatavilla enää Venäjän jälkeen, vaan sitten siirrytään joko jaettuihin tai yksityishytteihin. Majoituimme jaetuissa hyteissä peläten, että joku huonouninen suljetaan samaan kaappiin kanssamme, mutta onneksi saimme viettää yöt loppumatkan Pekingiin asti omassa seurassamme. Vaunuluokkia on siis Venäjällä kolme, 1.lk (kaksi punkkaa), 2.lk (neljä punkkaa) ja platzkart eli avoin vaunu. Mongolia-Kiina välillä on tarjolla vain nuo kaksi ensimmäistä. Mikäli mielii Kiinasta edelleen junalla eteenpäin kuten me jatkoimme, voi palata takasin kiinalaisten karjavaunuun. Junien varustelussa on toki paljonkin eroja.

Kuva karjavaunusta hieman lähdön jälkeen.

Tässä kuva jaetusta 4-hengen hytistä Mongoliassa.

Välietapit

Teimme matkan neljässä osassa. Helsinki-Moskova, Moskova-Irkutsk, Irkutsk-Ulaanbataar ja Ulanbataar-Peking. (Jatkoimme edelleen Pekingistä junalla+bussilla matkaamme aina Kuala Lumpuriin.) Pisin yhtenäinen matka oli Moskova-Irkutsk, jonka kesto oli neljä päivää. Liput jokaiselle pätkälle on ostettava erikseen juna-asemilta. Koko matkan voi tehdä myös kerralla, jollei niin kaipaa viikon aikana suihkua tai retkiruokaa kummoisempaa pöperöä. Itse tykkäsimme välipysähdyksistä ja tutustuimme samalla kaupunkeihin, joihin ei ehkä koskaan enää tule reissattua uudestaan. Kuvailin vuosi sitten ensitunnelmia junaan saapuessamme näin, sekä tunnelmia Irkutskista täällä.

Moskovasta oikeaan junaan.

Hyvä tietää

Kesä on sesonkiaikaa jolloin punkkapaikoista voi olla pulaa, mutta ihmetykseksemme talvellakin vaunut olivat usein täynnä. Netistä ostetut liput pitää vaihtaa juna-aseman automaatissa junalipuiksi. Luukuilla asiointi vaatii vähän venäjänkielen taitoa tai google kääntäjää, sekä pitkää pinnaa ja käteistä rahaa. Alle viisivuotiaat saavat matkustaa vanhemman vieressä ilman kuluja, ainakin Venäjän puolella. Suosittelen lämpimästi alapunkkaa lapsen kanssa. Punkat on kapeita ja yöt ei välttämättä mukavimpia mahdollisia. Lapsille voi yrittää ostaa myös omat punkat samasta väliköstä, jos budjetti joustaa. Karjavaunussa petipaikkoja on kahdessa tasossa, vasemmalla neljän rykelmissä sivuttain ja niitä vastapäätä oikealla puolella kaksi käytävän myötäisesti. Käytävänmyötäiset punkat ovat jämäpaikkoja ja varsinkin alapunkka pitää kasata päiväksi yläkerran kanssa jaettavaksi pöydäksi ja tuoleiksi. Uudemmissa vainuissa on joka välikössä omat pistorasiat, mutta meidän iänkaiken vanhassa vaunussa oli vain kourallinen pistorasioita jaettavaksi koko vaunun kanssa. Onnistuimme lisäksi aiheuttamaan oikosulun pistoketta käyttäessämme, joten ei paineita. Lippuja voi toisinaan varata Venäjän Rautateiden viralliselta nettisivulta, josta näkee myös milloin ja millainen juna kutakin väliä kulkee. Uusien reissareiden iloksi sivut ovat vihdoin saatavilla myös englanniksi. Joitain puutteita voi olla enkkuversiossa ja jos oikein hauskaa haluat pitää, kannattaa kokeilla kääntää sivut suomeksi.

Ne lopulliset junaliput näyttävät tältä.

Alle 5-vuotiaat saavat matkustaa ilmaiseksi jakaen petinsä aikuisen kanssa.

Lapset junassa

Junassa matkusti muitakin lapsia, mutta ei tällä kertaa yhtäkään toista Trans-Siperian reissumielessä, vaan ihan paikallisia lapsia. Toisinaan junavaunun lapset leikkivät keskenäänkin, kunnes tiet erkanivat. Matkustaminen junassa lasten kanssa on huomattavasti vapaampaa ja helpompaa kuin esimerkiksi lentokoneessa. Kaikki asiat peltivessasta samovaariin on kokemus myös muksuille. Vaipanvaihto on helppoa (kun muistaa ne kosteuspyyhkeet 😏), päiväunet käyvät kädenkäänteessä ja on tilaa liikkua ja ihmetellä muiden menoa. Kukaan ei matkallamme tuntunut häiriintyvän meistä kuten aluksi kuvittelin, vaikka olimme todennäköisesti äänekkäimmästä päästä seurueita.

Lähtö kutittelee vatsanpohjaa!

Ruoka ja juoma

Olin oikestaan positiivisesti yllättynyt kuinka kulinaristinen makumatka tästä junareissusta lopulta tuli. Lapsille maistui samat kuumaan veteen tehtävät ruoat kuin aikuisillekin. Meillä oli mukana mm. nuudelia, perunamuusia, tonnikalaa, tölkkikanaa, pastaa, hedelmiä, suklaata, keksejä ym. Muutaman kerran ostimme venäläisiä nakkipiiloja vaunuissa kiertävältä tarjoilijarouvalta ja pysähdyksillä kipitimme usein kiskalle. Monella asemalla mummot tulivat juna-aikataulun mukaan suolakurkkujen, makeiden herkkujen ja kuivatun lihan kanssa hieromaan kauppaa asemalaiturille. Nälkä ei tosiaan päässyt yllättämään. Joka vaunussa on samovaari, josta saa aina kuumaa vettä.

Pysähdykset

Vaikka oli talvi, päätimme ulkoilla mahdollisimman paljon. Yli kymmenen minuuttia kestävillä pysähdyksillä laitoimme ulkovaatteet päälle ja pyörimme juna-asemilla. Usein juoksentelimme lyhyilläkin tauoilla vähintään junan viertä pitkin jotta veri lähti kiertämään. Kiinassa pidettiin junalaitureilla taukojumppaa musiikin tahdissa. Lyhyetkin ulkoilut toimivat kuluttamaan lasten energioita, jotka eittämättä patoutuivat välillä junan punkalla maatessa. Joka vaunussa on samovaaria vastapäätä aikataulu, josta käy ilmi seuraavat pysähdykset ja niiden kestot.

Tauko paikalla!

Vuorovaikutus muiden kanssa

Jutustelu ilman yhteistä kieltä voi olla toisinaan kuluttavaa, mutta erilaisin elein käydyt keskustelut vievät yllättävän paljon aikaa ja kirvoittavat tarinoita jälkikäteen. Luultavasti ainakin joku tulee juttusille, joten muutama sana venäjää voi olla hauska valttikortti. Vanhemmat venäläiset puhuvat monesti myös saksaa. Kannattaa muistaa vieraanvaraisuus ja tarjota seuralaisille esimerkiksi suomalaista suklaata 🙂

Irkutskissa omaa junaa odotellessa.

Mitä mukaan lapsille

Mukaan olin pakannut tehtävävihkoja, kyniä, askarreltavaa, leluja, naposteltavaa ja kirjoja. Voitte pitää tietovisoja, pelata helppoja pelejä kuten piirrä ja arvaa, ristinolla ja korttipelit. Isompi lapsi voi pitää junapäiväkirjaa. Mukaan voi jemmata pikkuylläreitä pienempiä varten. Opiskelimme myös venäjää ja teimme junassa ja laitureilla paljon tutkimusmatkoja. Koko perheelle kannattaa olla mukana peseytymiseen kosteuspyyhkeitä ja vessakäynteihin varavessapaperi, jos junan tarjoama pääsee loppumaan. Tärkein varuste on kuitenkin junatossut jotka sujahtivat huomattavasti kenkiä helpommin jalkaan, sekä retkikupit kahville/teelle/keitolle. Lisäksi ainakin hammaspesutarvikkeet ja juomavettä. Suosittelen varautumaan sekä lämpimillä että viileämmillä vaatteilla, sillä junan lämmitysjärjestelmä voi olla hyvin ailahteleva. Jos olet herkkäuninen, korvatulpat on myös tarpeelliset, sillä saattaa olla iltoja jolloin iloliemi valvottaa kanssamatkustajia.

Matkalla Mongoliasta Kiinaan.

Trans-Siperian matkasta selviää ihan puhtaalla reissumielellä yhtälailla aikuis- ja lapsiporukassa ja kokemuksenahan tämä on ensiluokkainen elämysmatka! Seuraavassa jutussa puhutaan taas rahasta, joten stay tuned!

Saako lapsi matkustaa?

Miten on, saako lapsi matkustaa?

Lueskelin taannoin pienellä tulivuorisaarella Rauli Virtasen Reissukirjaa. Odotin teokselta paljon, todennäköisesti vähän liikaa. Rauli Virtanen aiheuttaa minussa reaktioita puolesta ja vastaan. Ihailtavaa kokemusta, humanitaarista journalismia ja taitavaa tiedottamista. Itse kirjasta paistoi mielestäni läpi ylimielisyys ja kaikkitietävyys. En valitettavasti päässyt ihan loppuun saakka, vaikka todellakin yritin. Kuulostaa siltä, että kirjoittaja mieltää maailmanmatkailun jonkinlaisena kilpailuna. Hän johtaa oletettua kisaa eittämättä, käytyään kaikkialla ja kaikkien kanssa. Ymmärrän, että kyseessä on vanhan kansan matkamies ja journalisti, joiden kaltaisilla usein on saattanut ulosanti muovaantua tietynlaiseksi. Taannoin kahden lapsen kanssa Trans-Mongolian matkan tehneenä, erityisesti eräs kohta sai katseeni nousemaan kirjan välistä.

“En ole varma voinko suositella Trans-Siperia -matkaa lapsiperheille, varsinkaan, jos elektroniset laitteet ja pelit jätetään kotiin. Automatkailuun kuuluva hokema »koska me oikein ollaan perillä» saattaa häiritä aikuisten matkustusrauhaa.” Rauli Virtanen, Reissukirja

 

Vaikka kyseessä on vain yhden ihmisen kansien väliin painettu ajatus, se laittoi miettimään meitä suomalaisia ihmisinä. Meilläpäin tupataan vierastamaan lapsellisesti käyttäytyviä lapsia. Lapsenmielinen käytös on paheksuttavaa ei vain aikuisilta vaan myös meidän omilta lapsilta. Siis se käytös, jonka avulla harjoitellaan käsittelemään omia tunteita, sanomaan ääneen asioita ja jonka avulla oma minäkuva alkaa muodostua. Matkustaessa lähes minne tahansa muualle maailmassa, lapset ovat integroituneet yhteiskuntaan ja heillä on siinä oma asemansa. Lapsenasema. Miten pilalla voi aikuinen olla, jos lapsi häiritsee aikuisen matkustusrauhaa? Miksi lapsella ei ole yhtälaista oikeutta matkustaa omana itsenään? Miksi on ok silloin kun aikuinen häiritsee lapsen matkustusrauhaa?

 

Itse arvioiden matkamme Trans-Siperialla meni mukavasti, enkä muista kuulleeni kysymystä “koska olemme perillä?” kertaakaan. Eikä se olisi haitannut vaikka olisinkin kuullut. Anteeksipyytelevänä suomalaisena äitinä vein kyllä välillä uhmaraivarin partaalla happea haukkovan kaksivuotiaan vaunuvälikköön huutamaan. Venäläiset, kiinalaiset ja mongolialaiset kanssamatkustajat eivät puolestaan koskaan katsoneet pahalla. Olihan heilläkin lapsia mukana, ja miksei olisi ollut. Juna on kaikille avoin matkustustapa. Lapsille tuskin tulee viikkoja kestävällä matkalla tunnetta määränpään odottelusta. Trans-Siperiahan on määränpää jo itsessään. Lapset kiinnittivät monen huomion ja saimme heidän ansiostaan monia juttukavereita. Mongolian junassa muutkin lapset tulivat sängyillemme leikkimään, jopa siinä määrin että omat yöunemme olivat vähällä jäädä tärkeysjärjestyksessä kakkoseksi.

 

 

 

Matkustaminen mantereiden halki avoimessa junavaunussa on ollut paitsi opettavainen retki, myös terapeuttista aikaa koko perheelle. Junasta käsin matkanteon käsitys laajenee, kun ympäristön muuttumista voi seurata ikkunoista ja pakkasesta voi käydä muistuttamassa itseään lumisessa vaunuvälikossä tai junalaiturilla pysähdyksien aikaan. Arvostus ruokaa kohtaan nousee, kun ruokailusta tulee taas samanlainen yhteisöllinen tilaisuus kuin se on ollut viimeksi 20 vuotta sitten natisevan pirttipöydän ääressä. Nyt sitä syödään kapealla junapunkalla, mutta yhdessä. Lasten kysymyksiin on aikaa vastata kunnolla ja ne kirvoittavat tärkeitä keskusteluita avaruudesta tai Siperian susista.

 

 

Omien arvojeni mukaisesti haluan viestittää omille lapsilleni sekä muille ihmisille, että lapsuus pitää elää, kotona, junassa, ravintolassa, kaupassa ja leikkipuistossa. Kotimaassa ja ulkomailla. Saarella ja mantereella. Omaa olemassaoloaan ei tarvitse kenenkään anteeksipyydellä. Siinä missä oman lapsen käytöksen ohjaaminen muita kunnioittavaan suuntaan kuuluu hyviin käytöstapoihin, niin kuuluu myös sen lapsettoman aikuisen ymmärryksen riittäminen hetkellisiin nurinakohtauksiin. Itsensä jalustalle nostaminen on so last season.

En kuitenkaan pahoittanut mieltäni Reissukirjan sisällöstä, vaan toivon vastakin Virtaselle ja muille samanhenkisille rauhallisia junamatkoja. Mutta jos siellä joku extremevanhempi jossain suunnittelee tätä tai mitä tahansa muuta reissua lasten kanssa, niin lähtekää! Teette tulevaisuudelle palveluksen näyttäessänne lapsillenne, että maailmassa on muutakin kuin aikuisia suomalaisia.

Siperian sydän, talvinen Irkutsk

Junan keinumisesta tulee pian pakkomielle. Nytkähtely ja tyynyn alta kantautuvat kiskojen äänet tyynnyttää. Kuulen lisäksi yskimistä, kuorsausta ja teelusikan kilinän. Mietin miten nopeasti ihminen tottuu. Katson ikkunasta ja tiedän, että olemme alueella jossa ei ole asutusta. Kuvittelen kuinka tiheässä metsässä on susia ja muita eläimiä. Maasto ei ole enää tasaista, vaan näen lumen verhoilemia laaksoja ja vuoria.

happihyppely Krasnoyarskissa.

Yhtäkkiä junamatkan loppuminen hirvittää. Tulee mieleen ahdistus suuresta tuntemattomasta. Äkkiä oma punkka, vaunuhenkilökunta, kanssamatkustajat ja tuttu likainen ikkuna vain lakkaavat olemasta. Joutuu taas näkemään vaivaa elämänsä eteen. Pitää pukea päälle ja mennä ulos. Yö päättyy ja aamu alkaa sarastaa.

Sunnuntaiaamuna varhain saavumme Irkutskin rautatieasemalle. Kiitämme vaunuemäntää ja saamme hymyn lisäksi iloisen näkemiin-huudahduksen. Irkutskissa kello on jo yli puolenpäivän. Marssimme päättäväisinä juna-aseman yläkerrassa sijaitsevaan lipputoimistoon. Molemmat varautuneina pahimpaan, sillä asiointimme Moskovan lippuluukulla ärsyttää edelleen. Tiskin taakse lipuu arvokkuutta huokuva nainen kuusissakymmenissä. Sininen virka-asu istuu kuin mittatilaustyö. Kuohkea permanentti lyhyissä maantienharmaissa hiuksissa pysyy asemassaan. Nainen istuu, avaa luukun ja jää odottamaan. Olemme lähes varmoja ensimmäisten vapaiden paikkojen löytyvän vasta reilun viikon kuluttua kulkevaan junaan. Sattuman kaupalla ja Google Translaten armollisella avustuksella rouva virkailija saakin myytyä meille kivuttomasti liput kolmen päivän päästä lähtevään junaan, jonka kyydissä matkustamme kohti Mongolian Ulan Batoria. Juna on numero 362, lisävuoro Venäjän ja Mongolian välillä. Tarkemmin tämä juna liikkuu vain väliä Irkutsk-Ulan-Bator. Juna kulkee joka toinen päivä ja on ilmeisen hyvin pidetty salaisuus, sillä näitä vuoroja ei löydy muutamien selaamieni matkatoimistojenkaan sivuilta. Mielestäni olen lukenut tämän junan kulkevan kiiresesonkina. Moskovastakaan emme saaneet selville tämän junan olemassaoloa. Olemme niin helpottuneita.

Astumme juna-asemalta kirpeään kuuran kuorruttamaan keskipäivään. Saamme jatkaa portaat alas ja tien yli, suoraan ratikkaan jolla pääsemme noin kilometrin päähän majoitusvarauksestamme. Kävelemme loppumatkan ja ihastelen tätä suloista pientä kaupunkia, jossa on charmia jopa pakkasvaipassa. Pieniä yksityiskohtia, kahviloita ja tyylikkäitä asukkaita. Vietämme valitettavasti Irkutskissa ensimmäiset päivät kuumeisten lasten kanssa sisätiloissa.

Kun flunssa ei ota talttuakseen, livahdamme sittenkin puolikuntoisina viettämään viimeisiä hetkiä raikkaaseen ulkoilmaan ja löydämme upean jääveistospuiston keskeltä Irkutskin sydäntä. Irkutsk on kaunis siperialaiskaupunki, jonka katuja koristavat vanhat kiehtovat ikihongasta tehdyt talot ja toisaalta betoniseinien kehnot graffitit.

Holy trinity church

Aikamme Venäjällä alkaa tulla päätökseensä ja on aika valmistautua Mongolian satumaisiin tarinoihin.

Päivät kuin unta vaan

Vaunuemäntä, provodnitsa, lorottaa samovaarista lattianpesuvettä ämpäriin. Vuoro on vaihtunut ja meitä hyysännyt vaunuisäntä on siirtynyt hyttiinsä lepäämään. Piti tulla Siperiaan asti näkemään, kuinka töitä tehdään omistautuneesti. Todistimme kuinka vaunuisäntämme hoiti erään sairaalasta kotiutuneen matkustajan haavat, irrotti jäät junan pohjasta, avasi vessan putken, juoksi muistuttamassa meitä pidemmistä tauoista ja hoputtamassa taas uudelleen asemalla kun juna oli lähdössä. Yöllä hän pesi lattiat, siivosi vessan, peitteli asiakkaan ja lisäksi, hän muisti olla joka ikisellä pysähdyksellä asennossa vaunuvälikössä ja avata ovet ajallaan. Hänen vuorollaan vessapaperi ei ollut ikinä lopussa.

Aamuvuoron provodnitsa jäänhakkuussa.

Vaunu nytkähtelee puolelta toiselle ja raiteet nitisee. Ikkunasta vilisee talvinen tundramaisema. Lunta on paljon ja pakkasta. Nenässä tuoksuu nescafen pikakahvi ja tupakka. Vaunulaiset ovat rohkaistuneet tupakoimaan vaunuvälikössä. Se on kiellettyä, mutta sallittakoon se heille. Tänään iho tuntuu jo likaiselta, hiukset huutavat suihkua.

Pysähdyksemme iltahämyisessä Omskissa on kylmä. En ole koskaan palellut näin. Johtuu ehkä siitä että yritän käydä ilman takkia kioskilla. Villapaidan neuloksista läpi tunkeva pakkastuuli tuntuu sadoilta neulan pistoilta ympäri kehoa. Tärisen ja kiroilen. Meinaan luovuttaa ja juosta takaisin junaan. Katson aseman mittaria, jonka mukaan ulkona on -28 astetta. Laiturin kioski on kallis, mutta saamme mitä haluamme. Ostamme jugurttia, banaania, kokista, vettä ja suklaata. Ostokset maksavat noin 15 euroa.

Erään juna-aseman evästarjontaa.

Herään neljänteen päivään kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Samaan aikaan pieni hentoinen käsivarsi kietoutuu kaulani ympärille. Ulkona kello on kolme tuntia juna aikaa edellä. Junan kello on 5.30. Haen samovaarista vettä ja teen itselleni kahvin. Aavalle kaivan kangaskassista hedelmäsosetta ja yritän venytellä matalassa sänkyvälikössä. Jade ja Arttu ovat auringonsäteiltä suojassa ja saavat nukkua muutaman tunnin pidempään. Onnekkaat.

Aamupäivään mennessä vaunuun on saapunut kolme poliisia. He jututtavat juoppolallia toisessa päässä vaunua. Välillä joku heistä istuutuu alas kun toinen käy kysymässä provodnitsalta jotain. Tarinan loppu jää hämärän peittoon, sillä lopulta poliisit poistuvat ja haastateltava saa jatkaa matkaansa. Onkohan yöllä tapahtunut jotain?

Juna pysähtyy tuppuisen oloisen kylän asemalaiturille. Pysäkin nimi on liian vaikea muistettavaksi. Kyytiin nousee viehättävä vaaleatukkainen nuori nainen joka on sonnustautunut nahkaisiin housuihin, sekä hänen pieni poikansa. Kaksikolla alkaa ahkera asettautuminen omalla paikallaan. Neiti virittelee huopaa näköesteeksi roikkumaan yläsängyn rakenteisiin. Seuraavaksi he siirtyvät junan vessaan vaihtamaan mukavammat vaatteet. Nainen vaihtaa pelkän paidan, nahkahousut saavat jäädä päälle. Pojalla on mukavannäköinen oloasu ja autoaiheiset tossut. Kävelen myöhemmin kaksikon sängyn ohi ja havaitsen kuinka heille on valmistunut keskellä platskartia oma pieni yksiö huovan sisälle.

Saamme valmistamamme päivällisen jälkeen seuraa kultahampaiselta herrasmieheltä, Baikalin kasvatilta. Hän esittää meille kutsun kesäksi hänen perheensä kotiin Baikaljärven rannalle. Mies on ulkoisesta olemuksesta päätellen elänyt kovia aikoja, juonut suruun, ottanut turpaan, tullut isoisäksi, tehnyt töitä, rakastanut paljon ja ryypännyt lisää. Hän on takuulla harmiton veikkonen ja minusta myös sympaattinen. Kuuntelen tarinointia ymmärtämättä sanaakaan. Lupaamme saapua joskus vieraiksi.

 

Petipaikka karjavaunussa

Moskovassa on kova pakkanen. Arttu kiirehtii eteenpäin kiukkuisena. Yritämme kehoitusten mukaisesti ostaa ennakkoon Moskovan rautatieasemalta junalippuja välille Irkutsk-Ulan Bator, mutta yritys jää suutariksi pahantuulisen ja palveluhaluttoman virkailijan vuoksi, sekä siksi että meille alkaa tulla kiire pian lähtevään junaan. Jade on ehtinyt ottaa hyvät päiväunet juna-aseman lattialla. Tai oli siinä hänen ja juna-aseman välissä rinkka. Junamme numero 70 lähtee raiteelta neljä. Keskustelemme puluparven keskellä siitä olemmeko oikealla junalla. Tämän junan määränpää on Chita, niinkuin sen mihin meillä on liput. Arttu päättää kysyä joltain. Aseman työntekijä yrittää ohjata meitä pidemmällä oleville laitureille. Pidän pääni ja hyvä niin, sillä juna jonka edessä seisomme on oikea. Pieni mongolialaisen näköinen mies muhkeassa Venäjän Rautateiden karvalakissa viittelöi meidät luokseen. Miehen kasvot ovat syvään uurtuneet ja hymyillessä naama menee tuhanteen ryppyyn. Liput ja passit annamme hänelle ja hän avoimen iloisesti alkaa käymään niitä läpi. Mitä väliä jos Aavan lippu palautuu Jaden passin välissä ja Artun passin väliin sujahtaa kaksi lippua. Sitten mongolialaismies hämmentyy ja kohottaa olkapäitään kun käteen jää vielä yksi passi. Osoitin manducassa roikkuvaa taaperoa jonka olemassaolo oli jäänyt häneltä huomaamatta. Mies rehahtaa nauruun ja nappaa Jaden kainaloon. Emme vielä tällöin tiedä, että pieni keltainen mies joka otti meidät vastaan, on maailman paras vaunuisäntä.

Moskovan antia. Yksi juna-asemista.

Jade nostetaan kiskokuilun yli ja tulemme sisään junaan. Heti vasemmalla on meidän punkkanumerot, 1 ja 3. Alapunkat, kuten pitikin olla. Junan haju tuo mieleen armeija-ajat. Ei mitään eritteiden hajua, enemmänkin aseöljyn ja metallin. Karjavaunu koostuu 54 punkasta. Vasemmalla on neljän punkan syvennykset ja oikealla käytävän suuntaiset kerrossängyt. Vaunun päädyssä on samovaari ja vessa. Vessa on pahan näköinen ja haisee virtsalta. Se on kuitenkin kuurattu lattiasta kattoon, kuten jokaisena yönä tästä eteenpäinkin. Meille jaetaan puhtaat petivaatteet ja pieni pyyhe. Venäläiset tuijottavat meitä. Kun ei ota selvää katseista. Ne ovat vähän vihaisia ilmeitä ja syykin siihen löytyisi rehaavista muksuista. Olemme ahdistuneita ostamatta jääneiden lippujen puolesta, mutta asia putoilee onneksi välillä mielestä. Näyttää siltä että joudumme viettämään Irkutskissa pidemmän tovin.

Puhdas liinavaatepaketti.

Punkat ovat ruskeat ja seinät muovia. Niissä on puukuvio. Ikkuna on niin likainen että sen läpi ei voi kuvata. Lattia on myös likakerroksen peitossa, vaikka se pestään monta kertaa päivässä. Kaikilla on junakengät, niin meilläkin.

Romanttinen platzkart.

Lapsia jännittää junassa oleminen. Pian tytöt ovat niin turhautuneita, että joudumme turvautumaan hätävarasuklaaseen. Se hiljentää ja rauhoittaa jälkikasvua. Alamme päästä jujulle junaelämästä. Vaunu lämpiää pian lähdön jälkeen tukalan kuumaksi ja alamme kaivaa kevyempää vaatetta. Tavarat säilytetään sänkyjen alla olevissa säilytystiloissa. Yläpuolellamme ei toistaiseksi asu ketään, joka luo mukavaa tuntua omaan syvennykseen. Vaunu on hiirenhiljainen, lukuunottamatta lapsiemme säestystä.

Toisena vuorokautena omasta loossista on tullut kotoisa. Aikuisille on ihan ok, ettei ole kiire minnekkään. Lapsilla on aina kiire jonnekin. Annan sipsiä. Artun mielestä lapset menee pilalle, mutta mulle riittäisi jos olisivat hetken vähän hiljempaa. Alamme pelata korteilla koko porukka.

Nakkipiilojen myyjä tulee luoksemme. Nainen on muodokas ja uhkea. Kävellessä vartalo kiikkuu puolelta toiselle liipaten läheltä punkillaan istuvia työmiehiä. Meikit ovat eiliset ja jo sotkeutuneet myyjättären silmistä ja huulipuna on enää vain vähän sinnepäin. Heitämme hurttia huumoria, nainen kehuu osaavansa englantia ja alkaa puhua saksaa. Onneksi meiltä taipuu vähän kaikki. Enimmäkseen elekieli. Hauska hetki päättyi 50 ruplaa maksavaan nakkipiiloon ja nainen hihkaisee kielillä kuinka me vielä tavataan.

venäjäksi, привет!

Yksi vuokrakoti on taas kerran loppusiivottu ja ovi painettu lopullisesti kiinni. Yksi pikainen flunssa onnistuttiin kaapaisemaan mukaan kiirettä vauhdittamaan. Olisin niin ikionnellinen jos tytöt säästyisivät flunssaoireilta, sillä monen päivän junamatka edellispäivien kaltaisissa olotiloissa kuulostaa ihan painajaismaiselta… Jadella oli viimeinen kerhopäivä eilen ja haikeissa mielin sieltä lähdettiin päivän päätteeksi.

Niiden aikaisemmin kirosanoja kirvoittaneiden viisumeiden kanssa Lähialuematkat onnistuivat yli odotusten ja saatiin noutaa valmiit passit kuun vikana päivänä Lähialuematkojen toimistolta. Jos aiemmin ketutti käyttää välikäsiä viisumeiden hankintaan, niin voin ilokseni todeta että kyllä kannatti ja käyttäisin uudelleenkin vastaavanlaisessa tilanteessa. Lähialuematkoista on tällä kertaa vain positiivista sanottavaa! Viesteihin vastattiin nopeasti, asioiden hoitoon oli tarkka rutiini ja konsulaattien järjestystäkin kikkailtiin ajan säästämiseksi, kun Venäjän konsulaatti piteli ovia säpissä monta päivää loppiaisen tienoilla. Jos nyt esimerkiksi joku saa päähänsä hommailla 4×3 viisumia kerralla, suosittelen säästämään hermoja jos sattuu olemaan paljon tekemistä noin muutenkin. Hinnassakaan ei ollut erityisen paljon ilmaa, jos ottaa huomioon itse hankittaessa koituvat bensa- tai lähetyskulut viisumihintojen päälle. Minulle oli myös tärkeää, että joku osasi kertoa ennen hakemusten konsulaattiin viemistä, että kaikki oli täytetty oikein ja tarvittavat asiapaperit löytyivät liitteistä. Meillä viisumit ekaan kolmeen maahan haukkasivat tosi ison osan budjetista, maksaen yhteensä 1076 euroa (269e/hlö). Maat ovat siis Venäjä, Mongolia ja Kiina.

kuva: http://www.jyangtours.com/tours.php?eid=37

Näiden lisäksi saatiin aikaiseksi klikkailtua parit stogeliput, ensin Moskovaan ja sieltä Irkutskiin. Moskovaan matkataankin vasten kaikkia odotuksia ja ennakkofiilistelyitä omassa privahytissä Tolstoilla (syy: pelkät punkat ostettaessa oltais jouduttu jakautua kahteen hyttiin, näet miehet ja naiset erikseen. Ihan oikeasti VR ja Suomi).. Moskovasta Irkutskiin taas taitetaan himpan alle neljässä päivässä turvallisesti karjaosastolla Venäjän kuuluisia rautateitä pitkin.

kuva: http://eng.rzd.ru/images/logo.gif

Säätilat vaihtelevat tuolla Venäjän, Mongolian ja Kiinan suunnalla näin talviaikaan ihan todenteolla, joten on ollut pikkusen haasteellista varustautua tulevaan säähän. Olen tottunut survomaan rinkkaan lähinnä biksut ja fliparit, mutta nyt tarvitaan vähän muutakin. Otammekin nyt ihan perus pitkiä vaatteita ja lämpimät kerrastot väliin. Meillähän pitäisi tuon talvipukeutumisen tulla selkärangasta, joten eipä muuta kuin suunta pipolaatikolle.

Löysin loistavan appsin, jonka avulla olen verestänyt joskus olemassa olleita venäjän kielen alkeellisia taitojani. Kyllä olisi venäjän maikka ylpeä jos nyt näkisi! Mutta ei hyvää päivää, toivottavasti edes joku puhuu tuolla idässä englantia. Opiskeluinto ei valitettavasti kantanut hedelmää ainakaan kolmessa viikossa niin, että vieläkään voisin käydä keskustelua kyseisellä kielellä. Kyllä nuorena se vitsa on väännettävä, eikä näin kolmenkympin kynnyksellä. Hyvä kun nykyään muistaa enää laittaa kakkapussin käteen ennen kuin poimii koiranpökälettä kadunkulmasta. Tässä pitäisi muka vielä kieliä oppia.

Ja siis, maanantaina se sitten alkaa. Se Trans-Mongolian junamatka.

Kirosana ja Kiinan viisumi

Viime päivät olen istua pönöttänyt niskat jumissa ja kulmat rypyssä tietokoneen ääressä, viimeiset hetket suoraan sanoen hermoromahduksen äärellä. Olen onnistunut  löytämään henkilökohtaisen perkeleeni Kiinan viisumista. Täytin valehtelematta jokaisen perheenjäsenen hakemuksen ainakin neljä kertaa. Neljä viisumia neljä kertaa, tekee helvetin 16 kertaa saman pölkkykielisen nelisivuisen (!!) virkapaperin alusta loppuun. Siinä kävi vaan niin että rivit päätyivät pomppimaan silmissä ja aina sitä löytyi sitten jälkikäteen korjailtavaa. Korjaaminen tarkoitti yhtä kuin koko hakemuksen uudelleen täyttämistä. Nimittäin työpöydälle tallennettua versiota en voinut enää muuttaa, liekö syy siinä että atk-henkilöni oli poissa kun näitä väkersin. Tarkistin ja tarkistin, kunnes tarkan syynin jälkeen siirryin täyttämään seuraavan matkalaisen tietoja. Aina sinne rivien sekaan jäi kuitenkin jotain korjattavaa. Toisaalta snadi kuumottelukin oli tuota ihmeellisen Kiinan lupalappua täydentäessä, olen nimittäin jostain ymmärtänyt että näitä tarkastellaan suurennuslasilla.

oi000005

Kylläpä olikin keveät tunnelmat noiden jälkeen naputella pari hassua tietoa Venäjän viisumilomakkeisiin 😅 jäljellä on enää Mongolian viisumit. Ne näköjään täytänkin käsin.

Hauskana sivuseikkana mainittakoon, että olen itse käynyt sekä Venäjällä ja Kiinassa (vuodet 2006 ja 2000). Viisumihakemuksissahan kysytään edellisiä käyntejä, joten olipa kuulkaa hassua jäljittää noita päivämääriä näin aavistuksen jälkikäteen. Venäjän visiitin tietoja muistelin siten, että samana päivänä kun palasimme, Lordi voitti euroviisut. Lopullinen päivämäärä piti kuitenkin kaivaa surullisen kuuluisasta Irc-Galleriasta, jonka moni meistä mieluusti pitäisi visusti menneisyydessään. Kiinan matkapäiviä taas jäljitin Holmesin lailla, kunnes päädyin vuoden 2000 kesään. Lopullinen fakta tarkentui rakkaan mummini almanakan kätköistä, ei sillä ekalla yrittämällä tosin.

oi000016

Pitkähkön pohdinnan jälkeen meidän viisumit tulee Lähialuematkojen kautta säädön minimoimiseksi. Vannoutuneena omatoimi-ihmisenä tämä tuntuu vähän tylsältä vaihtoehdolta, mutta koska aikaa on vähän ja tekemistä kohtalaisen paljon, valinta on looginen. Ja koska en ole ikinä ajoissa missään, miksi olisin tämänkään asian kanssa. Olimme suunnitelleet lähtöpäiväksi jotain 5.2, mutta näyttää siltä että saamme passit viisumeineen (erittäin toivottavasti viisumeineen!) vasta 13.2. Tämä tietenkin aiheuttaa pikkuisen sellaista ongelmaa, että mitään juna- tai bussilippuja ei oikeen tohdi ostella ennakkoon. Mennään bussilla sitten jos junalippuja ei tuppaa olemaan akuutisti tarjolla. Luotamme siihen, että näin peak seasonin ulkopuolella saamme Siperiassa junapaikkoja iisisti lyhyelläkin varoajalla.

oi000015

p.s. Lämmintä ja kokemusrikasta Uutta Vuotta 2017 kaikille lukijoillemme, toivoo Kiti, Arttu, Jade ja Aava!

Oliko niitä matkasuunnitelmia?

Olihan niitä hyvänen sentään!!

Tänään laitettiin vihdoin isompaa vaihdetta silmään, iso pyörä pyörimään, nostettiin leveleitä ja mitä näitä nyt on. Mä olen niin kovin onnellinen! Sitten hetken päästä kierin taas saatanallisessa omantunnonlätäkössä, koska kuka äidiksi itseään tituleeraava, kaikkia lapsiaan rakastava ihminen jättää omat koiransa Jumalan hylkäämiä pakkasraitteja tallaamaan ja lähtee itse ties minne varpaitaan heiluttelemaan? Oon kamala tyyppi. Tulee niin ikävä.

img_20161204_100248

Meidän vuokrasopimus päättyy tammikuun lopussa. Olimmekin liikaa kiintyneet tähän pikkukotiin, kun tosiaan mietimme tän pitämistä matkan ajan. Kuitenkin vain päiviä sitten kolahti postireiästä ilmoitus jo ennestään suolaisen vuokran noususta, jonka johdosta päästimme irti haavekodistamme pelättyä helpommin. Miten me muutenkaan täällä kauaa enää olis mahduttu asumaan, kun tytöt tarvitsevat kai pian omat sängyt.

Itkettää ja naurattaa kun teen laskelmia ja arvon budjetin pitämisen kanssa. Meillä on aivan liian vähän rahaa. Kyllä sitä periaatteessa on riittävästi johonkin, muttei ainakaan vielä kaikkeen mitä oon suunnitellut.

img_20161217_213237

Tässä matkapläänissä on nyt niin monta liikkuvaa osaa jotka voi mennä pieleen, että täytyy nöyrästi asentaa zenmode päälle ja edetä vaan kohta kohdalta. Odottaa että milloin puu kaatuu jos kaatuu😅

Positiivinen ote on kaiken a ja o!

Helmikuussa Lapsellinen maailma puksuttelee kirpeässä pakkasessa, junan karjavaunussa halki Siperian arojen, Mongoliassa piipahtaen kohti suurta ja mystistä Kiinan maata. Suuri seikkailu odottaa jo tutkijoitaan 🌏