Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

munkkiluostari

Vierailulla munkkiluostarissa

Teimme Mongoliassa ollessamme vierailun ohikulkumatkalle osuneeseen buddhistikeskukseen. Vierailu oli etenkin minun mieleeni, sillä olen kiinnostunut elämänfilosofioista ja eritoten buddhalaisuudesta sekä sen harjoitustavoista. Luostarin piha oli seesteinen, pikkutarkkaan suunniteltu yhdistelmä kasveja, rumpuja, patsaita ja alttareita.

Oppilaat luostarissa eivät eronneet ensinnäkään millään tavoin aiemmin ympäri kaakkoista Aasiaa tapaamaamistamme munkkioppilaista. Meditaatioerot tai eri koulukuntia koskevat ohjeistukset eivät erotu maalikolle mitenkään. Erityisen paljon kiinnitin huomiota siihen, kuinka nuorimmat oppilaat leikkivät samoja leikkejä ja elävät samoja tunteita kuin kuka tahansa tavallinen esiteini elää. Sain Nomun nimeä kantava luostari sijaitsee noin 35 kilometrin päässä Ulan Batorista. Mongolialaisista yli puolet uskovat buddhalaisuuteen. Toinen mielenkiintoinen ja näkyvä uskonto Mongoliassa on shamanismi.

Buddhalaisuus on jatkuvaa oppimista, itsensä kehittämistä ja ympäristönsä kunnioittamista. Munkkioppilaat opiskelevat meditoinnin ja dharman lisäksi tavallisia kouluaineita.

Olimme varsin tervetulleita sisälle luostariin, jossa heti tuulikaapissa vastassa oli valtavia patsaita ja katto oli yksityiskohtaisen ylistävä käsityötaideteos. Luostarissa tuoksui suitsukkeet ja käytävillä käveli edestakaisin kaiken ikäisiä munkkioppilaita raikkaan oransseissa kaavuissa. Luostarin yläkerta oli remontissa. Aineopettajat olivat kerääntyneet yhteen huoneeseen syömään.

Pääsimme seuraamaan tilaisuutta, jossa kyläläisiä oli tullut paikalle rukoilemaan ja pyytämään ohjausta, jokainen johonkin kohtaamaansa ongelmaan. Paikalla oli äitejä ja tyttäriä, ikämiehiä sekä pikkulapsiperheitä. Omalla vuorollaan jokainen luostariin apua hakemaan tullut istui vastapäätä Lamaa ja Lamat lausuivat mantroja tai rukouksia paikalle tulleiden ihmisten puolesta. Rahaa ei pyydetty missään, mutta luostarit toimivat lahjoitusten voimalla.

Luostarikeskuksen nettisivut löytyvät täältä. Sivuilta voi lukea esimerkiksi tästä alla näkyvästä vihreästä Tarasta – mitä se kuvastaa ja mistä patsas on luostarille tullut.

-Om mani padme hum-