Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

matkustus

Saako lapsi matkustaa?

Miten on, saako lapsi matkustaa?

Lueskelin taannoin pienellä tulivuorisaarella Rauli Virtasen Reissukirjaa. Odotin teokselta paljon, todennäköisesti vähän liikaa. Rauli Virtanen aiheuttaa minussa reaktioita puolesta ja vastaan. Ihailtavaa kokemusta, humanitaarista journalismia ja taitavaa tiedottamista. Itse kirjasta paistoi mielestäni läpi ylimielisyys ja kaikkitietävyys. En valitettavasti päässyt ihan loppuun saakka, vaikka todellakin yritin. Kuulostaa siltä, että kirjoittaja mieltää maailmanmatkailun jonkinlaisena kilpailuna. Hän johtaa oletettua kisaa eittämättä, käytyään kaikkialla ja kaikkien kanssa. Ymmärrän, että kyseessä on vanhan kansan matkamies ja journalisti, joiden kaltaisilla usein on saattanut ulosanti muovaantua tietynlaiseksi. Taannoin kahden lapsen kanssa Trans-Mongolian matkan tehneenä, erityisesti eräs kohta sai katseeni nousemaan kirjan välistä.

“En ole varma voinko suositella Trans-Siperia -matkaa lapsiperheille, varsinkaan, jos elektroniset laitteet ja pelit jätetään kotiin. Automatkailuun kuuluva hokema »koska me oikein ollaan perillä» saattaa häiritä aikuisten matkustusrauhaa.” Rauli Virtanen, Reissukirja

 

Vaikka kyseessä on vain yhden ihmisen kansien väliin painettu ajatus, se laittoi miettimään meitä suomalaisia ihmisinä. Meilläpäin tupataan vierastamaan lapsellisesti käyttäytyviä lapsia. Lapsenmielinen käytös on paheksuttavaa ei vain aikuisilta vaan myös meidän omilta lapsilta. Siis se käytös, jonka avulla harjoitellaan käsittelemään omia tunteita, sanomaan ääneen asioita ja jonka avulla oma minäkuva alkaa muodostua. Matkustaessa lähes minne tahansa muualle maailmassa, lapset ovat integroituneet yhteiskuntaan ja heillä on siinä oma asemansa. Lapsenasema. Miten pilalla voi aikuinen olla, jos lapsi häiritsee aikuisen matkustusrauhaa? Miksi lapsella ei ole yhtälaista oikeutta matkustaa omana itsenään? Miksi on ok silloin kun aikuinen häiritsee lapsen matkustusrauhaa?

 

Itse arvioiden matkamme Trans-Siperialla meni mukavasti, enkä muista kuulleeni kysymystä “koska olemme perillä?” kertaakaan. Eikä se olisi haitannut vaikka olisinkin kuullut. Anteeksipyytelevänä suomalaisena äitinä vein kyllä välillä uhmaraivarin partaalla happea haukkovan kaksivuotiaan vaunuvälikköön huutamaan. Venäläiset, kiinalaiset ja mongolialaiset kanssamatkustajat eivät puolestaan koskaan katsoneet pahalla. Olihan heilläkin lapsia mukana, ja miksei olisi ollut. Juna on kaikille avoin matkustustapa. Lapsille tuskin tulee viikkoja kestävällä matkalla tunnetta määränpään odottelusta. Trans-Siperiahan on määränpää jo itsessään. Lapset kiinnittivät monen huomion ja saimme heidän ansiostaan monia juttukavereita. Mongolian junassa muutkin lapset tulivat sängyillemme leikkimään, jopa siinä määrin että omat yöunemme olivat vähällä jäädä tärkeysjärjestyksessä kakkoseksi.

 

 

 

Matkustaminen mantereiden halki avoimessa junavaunussa on ollut paitsi opettavainen retki, myös terapeuttista aikaa koko perheelle. Junasta käsin matkanteon käsitys laajenee, kun ympäristön muuttumista voi seurata ikkunoista ja pakkasesta voi käydä muistuttamassa itseään lumisessa vaunuvälikossä tai junalaiturilla pysähdyksien aikaan. Arvostus ruokaa kohtaan nousee, kun ruokailusta tulee taas samanlainen yhteisöllinen tilaisuus kuin se on ollut viimeksi 20 vuotta sitten natisevan pirttipöydän ääressä. Nyt sitä syödään kapealla junapunkalla, mutta yhdessä. Lasten kysymyksiin on aikaa vastata kunnolla ja ne kirvoittavat tärkeitä keskusteluita avaruudesta tai Siperian susista.

 

 

Omien arvojeni mukaisesti haluan viestittää omille lapsilleni sekä muille ihmisille, että lapsuus pitää elää, kotona, junassa, ravintolassa, kaupassa ja leikkipuistossa. Kotimaassa ja ulkomailla. Saarella ja mantereella. Omaa olemassaoloaan ei tarvitse kenenkään anteeksipyydellä. Siinä missä oman lapsen käytöksen ohjaaminen muita kunnioittavaan suuntaan kuuluu hyviin käytöstapoihin, niin kuuluu myös sen lapsettoman aikuisen ymmärryksen riittäminen hetkellisiin nurinakohtauksiin. Itsensä jalustalle nostaminen on so last season.

En kuitenkaan pahoittanut mieltäni Reissukirjan sisällöstä, vaan toivon vastakin Virtaselle ja muille samanhenkisille rauhallisia junamatkoja. Mutta jos siellä joku extremevanhempi jossain suunnittelee tätä tai mitä tahansa muuta reissua lasten kanssa, niin lähtekää! Teette tulevaisuudelle palveluksen näyttäessänne lapsillenne, että maailmassa on muutakin kuin aikuisia suomalaisia.

Mikä on riittävästi tavaraa? -kurkistus rinkkaan!

“Pakkaan pienesti, sillä siirtymisen tulee olla myös mukavaa.

Helpohko liikkuminen on iso osa matkustamista.”

Pakkaamisen kannalta kokoonpanona kaksi aikuista ja kaksi lasta on vielä siedettävän rajoissa. Suoriudumme pitkistä reissuista kahdella kohtalaisen pienellä rinkalla. Mun omani on rakas, mutta rottien järsimä koeversiona ostettu Haglöfsin Vina 40l, Artulla on luottokaverina 55l Deuter (mallia joku bluubliblablöö). Näiden lisäksi meillä on yksi käsimatkareppu/päiväreppu ja Jaden oma minirinkka.
Mullahan on taipumusta pyrkiä olemaan jotenkin erikoinen vähän joka asiassa, niinpä olen tämänkin asian suhteen halunnut olla sellainen “semiextreme” pakkaaja, eli minimalisti.

Rinkat toimittaa usein matkasängyn tai mukavan penkin virkaa.

 

Minimalismi ei aivan toteutunut Trans-Siperian junamatkan aikana. Hyytävät pakkaset vaativat kasan toppavaatetta ja pitkät junamatkat kassillisen evästä.

Omalla tyylillä

Niinkuin ehkä me kaikki, meikäkin on lukenut tuhat ja yks vinkkiä pakkaamiseen. Miten, mihin, mitä, miksi. Siis olin tosi neuroottinen alkuaikoina. Meillä oli esimerkiksi jokaisen vaatteet omissa isoissa minigrippusseissa luteiden ja kosteuden takia. Nyt parit ludemajatalot ja homeitiöt nähneenä noi tiiviit varotoimet ovat historiaa. Syy on laiskuus, siinä se. Minusta systeemi oli kätevä, piti kaiken järjestyksessä ja eritoten pienessä tilassa, kun pussista sai rullattua ilmat veks.
Edelleen kamat on rinkkojen sisällä pusseissa, mutta pussit ovat luokkaa reiällinen aasialainen haperopussi. En enää stressaa siitäkään, onko vaatetta riittävästi. Jokaiselle tulee heitettyä noin neljä lyhyttä yläosaa ja yksi pitkähihainen. Artulla on saman verran shortseja, joista osa soveltuu myös uimiseen. Mulla on muutama sarong (maailman monikäyttöisin asia!) yhdet shortsit ja legginssit. Tytöillä on noin kolmet shortsit ja kahdet pitkälahkeiset housut. Kaikilla on lisäksi uikkarit ja alusvaatteita tarpeeseen, eli noin kuudet alusvaatteet ja yhdet sukat. Kenkien osalta homma pyritään pitämään simppelinä, eli jokaiselle sandaalit elämiseen ja lenkkarit siirtymiin ja vaelteluun.
Mukaan valikoituu vaatteet kuulemani vinkin perusteella: vain tummat ja kirjavat vaatteet. Niissä ei näy tahrat samalla tavalla kuin yksivärisissä ja niiden yhdistäminenkin on usein helppoa. Lisäksi pesula tai nyrkkipyykki ei saa niistä värejä pilalle yhtä helposti kuin vaikka valkoisesta paidasta.

Koko porukan vaatteet pesulanpuhtaina.

 

Kosmetiikkaa on aina ihan järjetön määrä, mutta kuitenkin kaikki on käytössä. Bjuutibox sisältää: shampoo, hoitoaine, hiusharja, ponnareita, hammastahnat ja -harjat, dödö, sheiveri, tukanleikkuukone, hyttysöljy, himalajarasva, talkki, huulirasva, topsipuikkoja, usein pieni aurinkovoide ja lisäksi vessapaperia ja kosteuspyyhkeitä. Aavaa varten on toistaiseksi ollut mukana myös vaippoja. Pyyhkeet olemme korvanneet pienillä matkapyyhkeillä, jotka toimivat rantsussa, päiväretkillä ja surkeemmissa majataloissa, joissa ei ole asiakaspyyhkeitä tarjolla. Nää kuivuvat myös tosi nopeasti!

Tyylinäytteessä siirtymää kamojen kanssa Kiinan Kunmingissa.

Lääkkeitä ja elektroniikkaa

Lääkkeitä on lasten ja aikuisten tulehduskipulääkkeet, kuumemittari, laastareita, käsidesi ja yleensä yhdet antibiootit, jos olemme jossain hornan tuutissa pitkiä aikoja. Muuten emme kantele näitä turhaan mukana vaan haemme tarpeen vaatiessa apteekista.
Elektroniikka vie tilallisesti ja kilollisesti paljon kapasiteettia. Mukana on kaksi kännyä, pieni läppäri piuhoineen, tabletti, actionkamera kaikkine miljoonine lisähärveleineen, kolme laturia, kovalevy ja kaiuttimet. ‘Tämä määrä on ihan järjetön! Viime reissua varten oli hankittu myös tuliterä Olympus OMD EM10 mark2-järkkäri, mutta sähläsin pakkausvaiheessa liikaa ja hukkasin siitä laturin. Kameran jätin kotiin ja laturin löysin Siperiassa ollessamme rinkan sivutaskusta. Että näin se pakkaaminen usein etenee.
Kun mukaan tuli sukeltaminen, pitää kantamuksiin mahtua vähintään ne tärkeimmät henkilökohtaiset vehkeet, eli omat sukellustietokoneet, maskit ja snorkkeli.
“No mulla on semmonen pinkki rinkka jossa on ainakin leluja, vihkoja ja simpukoita. Mulla on vaaleenpunaset snorkkelit ja neki on siellä rinkassa”
-Jade 5v

Rinkoissa roikkuu milloin mitäkin. Kuten vaikkapa tyttöjen kypärät.

Loput irtoromppeet, kuten passit, lompakot ja kantoreppu lapsia varten säilyy käsimatkarepussa tai käytössä. Lisäksi siellä lojuu muuta sälää, aurinkolaseja, keksejä ja pari kirjaa tilaa viemässä.
Olen itseasiassa äärimmäisen järjestelmällinen ja vaikka pakkausvaiheessa kurkin kaaoksen keskeltä, mulla on silti langat tiukasti käsissä ja toimin mielestäni tosi suunnitelmallisesti. Muiden ärsytykseen saakka siis organisoin ja muokkaan listaa pakattavista asioista. Pakkaaminen on tosi raastavaa puuhaa, mutta asenteella ja positiivisella matkahypellä siitä selviää!
 
Mitä ilman sinä et matkusta?

Uhrauksia elämäntavan puolesta – matkaamisen hinta

Jännä juttu miten suhtaudun meidän elämään yleisesti nykypäivänä. Se on tavallaan odottamista. Onneksi myös jännittämistä, rutiiniakin, suunnittelua ja kovaa työntekoa. Niin kovaa, että pysähtyy monta kertaa arjen keskellä miettimään miksi näin turmiolle täytyy vetää itsensä.  Joskus henkinen hyvinvointi joutuu koetukselle, kun yrittää mahduttaa koko vuoden työt kuuteen kuukauteen.

kotao

arttuzen

Elämä rakentuu kahdesta selkeästä ajanjaksosta. Ajasta Suomessa ja ajasta ulkomailla. Suomessa me yritämme tarjota tavallisen suomalaisen perheen arjen kaikkine aamukiukkuineen. Kerhot, jumpat, kaupassakäynnit, työt ja lyhyet yöunet. Rakastavan perheen koirille, lenkit  höystettynä kesäilloilla tai talvituiskuilla. Taas toisaalta voimme onnitella itseämme toisen puoli vuotta hienosti ahkeroiduista kuukausista, heittää ahterin riippumattoon, lapset rantaan ja ottaa kirjan kouraan. Sitten illalla maistella vaikka vietnamilaista lettua kasvistäytteellä ja hieroa kaupat tuoreista jälkkärihedelmistä. Tällöin taas se henkinen hyvinvointimittari kipuaa taivaisiin ja on vaan niin hyvä olla. Parasta!

kotaovarpaat

papaya

Onko koko elämä pelkkää asioiden petaamista tulevaa matkaa varten?

No ei, vaikka omalla kohdallani keskittyminen kyllä usein lipsuu sinne haaveilu- ja suunnittelusektorille. Muutamat sanaharkat on ehkä tullut Artun kanssa vedettyä erimielisyyksissämme elämän tarkoituksesta ja siitä mihin voimavarat milloinkin tulisi keskittää. Kun toinen on arkisia asioita rakastava riskitön hemmo ja toinen taas kaikkihetimullenyt-hippi, niin niitä palasia pitää välillä vähän pyöritellä että ne loksahtaa paikalleen. Oon huomannut erään merkittävän seikan, nimittäin meidän ei tule riideltyä reissussa ollenkaan! Siihen saattaa olla syynä että tulisielut pysyy riittävän väsyneinä ja priorisoi energiansa olennaiseen. Kohdevalinnat tapahtuvat aika helposti, muutenkin matkanteon ja levon tasapaino säilyy yrittämättäkin mukavasti. Yhtesymmärrystä siis riittää, sitä nimittäin myös tarvitaan.

cambodia

Suunnitteluvaihekin on ihana ja ehdottomasti puoliruokaa. Joskus haaveilen että toinen meistä olis myös tästä osiosta yhtä innoissaan kuin minä, mutta työnjako käy näinkin.

Mitä miinuksia tässä touhussa on?

Onhan ihan kaikissa valinnossa hyvät ja huonot puolensa. Tässä niitä on vähän, mutta ne muutamat ovat painavia. Sellaisia haittapuolia, jotka laittavat silloin tällöin miettimään arvojansa:

  • On tosi vaikeaa irtisanoutua töistä. Se on aina yhtä kova paikka, vaikka sen olisi tehnyt sata kertaa. Ehkä se kynnys jopa nousee kerta kerralta. Sitä miettii että keskusteleeko nämä työnantajat jo keskenään että ei tuota kannata ottaa töihin kun ei se kuitenkaan ole pitkään. Meille on onneksemme löytynyt tähän mennessä töitä silloin kun niitä on etsitty. Voi olla joskus aika, että niin ei enää olekaan.
  • Koirien jättäminen Suomeen. Ei tätä sikäli tarvitse perustella. On sikamaisen vaikeaa jättää ne, aina uudelleen. Onneks niillä on ihana kakkoskoti ja onneksi koirilla ei ole samanlaista ajantajua kuin ihmisillä.
  • Lasten harrastuksien ja kavereiden suuri vaihtuvuus. On harmi kun tutut kamut jää taakse ja kerho- ja harrastuspaikat vaihtuvat. Toisaalta ystäviä saa ympäri maailman ja sekös onkin rikastuttavaa.
  • Ei “voi” ostaa omaa kotia. Tämä on tietysti toisille tärkeämpää kuin toisille. Meilläkin se on välillä puheenaiheena, mutta toistaiseksi asunnon käsirahan verran tilillä on yhtäkuin pako arjesta pallon toiselle puolelle.

oi000001

Mikä motivoi?

Pitkin vuotta kuulostelen matkajuttuja, maita ja matkustusmuotoja. Usein niistä muodostuu jonkunlainen must do-juttu kuluvalle vuodelle (tai seuraavalle), jota alan yleensä kipinän saatua nopealla temmolla toteuttamaan. Jatkossakin tilaan omaperäisiä päähänpistoja, autenttisia hetkiä ja riittävästi rantoja elämänjanalle!

Hamuan kohteelta jännitystä, erikoisuuksia ja koettavaa. Erityisesti rakastan rikkoa rajoja lasten kanssa matkustaessa. Uskallusta pitää mielestäni olla, uhkarohkeuttakin vähän, mutta ei tietenkään vaaraksi asti. Tykkään ajatuksesta, jossa voimme raportoida kokemuksistamme, sekä kokeilla matkustusmuotoja ja kohteita missä vain harvoin näkee pienlapsiperheitä.

boo

On voitokasta osoittaa että mahdotonkin on mahdollista 🙂

Reissuvuosi 2017 alkakoon!

 

Kaiken maailman majoitukset

Suuren lähdön lähestyessä alkaa palata monella saraa matka-arki mieleen. Mitkä olikaan niitä juttuja, joihin piti panostaa ja mitä pitää huomioida päivittäin tien päällä? Ollaankin nyt uuden asian edessä, sillä nyt meillä on kaksi lasta yhden pienen sijasta. Tämä tuskin tarkoittaa suuria poikkeavuuksia entiseen, paitsi että nyt on molemmilla on jatkuvasti sylin täydeltä tyyppiä. Merkittävin mietteitä herättävä seikka tulee mahdollisesti olemaan majoittuminen. Mieleen putkahti muutamia juttuja siitä, miten me muksulliset asumme ulkomailla.

Ajattelisin itse, että monesta tuntuisi itsestäänselvyydeltä majoittua perhehotelleissa ja toisaalta perhehuoneissa tai huoneistoissa. Jollain tapaa me kuitenkin vierastamme noita edellämainittuja asumismuotoja, eikä vähiten budjettisyistä. Toisen kautta ajateltuna lähemmäksi autenttista reissumieltä pääseekin just siellä ihanassa luonnonmuovaaman rannan tuntumassa, olkibungalowissa, reggaen säestäessä tähtien katselua hammockissa. Me suoraansanottuna yövymme samoissa mestoissa, kuin travellaajat yleensä ilman lapsia. Budjettihuoneet jaetulla vessalla käy, vaikka pyrimmekin pääsääntöisesti tinkimään guesthousesta tai homestaysta sen vessallisen huoneen. Ainoastaan dormien ovet eivät aukene meille, eikä ne taitaisi meidän paikkamme ollakaan. Rauha myös bilettäville sieluille!

IMG_20150729_001743

Gili Airilla sadetta kuunnellen.

Jos nyt purkaisi tuota fasiliteetti-asiaa hieman.

-Tärkein kriteeri yhden skidin kanssa majoittuessa on omalla kohdalla ollut doublebed, siihen kun sopii mainiosti lapsi väliin. Tästä järjestelystä ei olla koskaan jouduttu pulittamaan minkään valtakunnan valuuttaa extraa.

-Location, location, location. Kaikkeen sitä ihminen taipuu, mutta hyvää sijaintia osaa todellakin arvostaa!

-Listaan tähän pienen arpomisen jälkeen lämpimän suihkun. En sano, ettei kylmäkin toimita virkaa. Jotenkin vaan se vihainen palosireeni, joka ei suostu pesemään päivän scheisseja pois kylmässä suihkussa, on nyt haluttu viime aikoina jättää väliin.

-Osa majapaikoista ei edes majoita lapsia, joten netistä varatessa tarkistan käytännön aina. Toisin sanoen, lasten pitää olla ihan ensin tervetulleita. “Majoitusmarssilla” asia selviääkin vaivatta hintaa udellessa.

– Vielä sellaisena bonussektorina tulee aamupalan kuuluminen majoitukseen. Vaikka ilmaiseksi majoittuville lapsille ei kuulu omaa aamupalaa, helpottaa edes jonkunsortin hedelmälautanen aamustarttiin. Monesti näitä “aikuisten” aamiaisia ollaan yhdessä napsittu, niiden riittäessä ihan mainiosti. Onpa joskus keittiö lähettänyt lautasella selvästi ylimääräistäkin.

Vasta seuraavan matkan alkutaipaleella käy ilmi miten tästä eteenpäin yövytään. Todennäköisesti emme mahdu kaikki neljä samaan sänkyyn, etenkään kuumankosteassa tropiikissa. Toisaalta emme ole valmiita nostamaan hintatasoa, joten joku sopuratkaisu tulee löytyä. Isompi ei ehkä suostu lisävuoteelle, pienemmälle ei mitään matkasänkyä ajateltu ottaa.. Asioilla kuitenkin on tapana järjestyä, joten mitäpä siitä huolta kantamaan 😉

IMG_20150729_001715

Kuvassa Koh Lipen uimamaisterit!

Muuten tilanteet oikenee omalla painollaan. Odottelemme vielä yhtä passia arvon poliisimestareilta saapuvaksi. Autoliiton kansainväliset ajokortit saavat jäädä tilaamatta. Uutta harrastustamme tavaroiden lahjoittamista jatketaan, kunnes tavara viimein loppuu!

Kiti kuittaa kuten kuuluu, eli over and out!

Taustahöpinää blogin takaa

Halusin avata lähtökohtia ja omia ajatuksiani ennen suurempaa blogivuodatusta. Toivottavasti jaksatte roikkua messissä!

Alkuvuonna 2012 pakkaskohmeessa ja yleisessä talvivihassa ajelin salilta kotiin. Matkalla koukkasin jostain syystä apteekin kautta. Hitto mikä tunne, jotain oli vinossa. Noin tuntia myöhemmin soittelinkin puolisolleni itku silmässä: “susta tulee isä”.

Lopetin alkoholin käytön, tupakin polttelun ja kaiken muun epämääräisen härväämisen lähes siltä seisomalta, enkä ole moiseen elämään koskaan palannut. En ikinä ajatellut, että harmi kun en matkustellut silloin kun lapsia ei ollut. Raskausaikana tein pari reissua. Ennen raskautta myös muutaman. Kun tyttäremme syntyi, hän oli puoli vuotiaana ensimmäisellä matkallaan. Sitten parin kuukauden päästä ja taas noin vuoden ikäisenä. Ennen kahta ikävuotta hän oli vieraillut 9 maassa + lukuisilla lentokentillä ilman maassakäyntejä. Tällä viikolla lähdemme taas, siitä pärähtää hänelle mahdollisesti kolme maata lisää ansioluetteloon. Lisäksi reissukaveriksi odottelemme toista pienokaista syntyväksi maaliskuussa 2015.

Olen 26-vuotias ja mieheni 28 vuotta. Hauskinta elämässä on elämän keveys, onnen etsiminen ja siitä nauttiminen. Oman lapsen iloisuus ja luonnon kauneus. Elämme elämäämme pikemminkin yhteisillä ehdoilla, jonka vuoksi joku voisi intoutua kritisoimaan siitä, ettei lapsemme saa nauttia normaalia suomalaisen lapsen hiekkalaatikkoelämää. Palkitsevampaa mielestämme on nähdä tyttäremme jakavan banskua indonesialaisen pojan kanssa ilman yhteistä kieltä, tai osoittavan innoissaan silmät kirkkaina liskoa bambumajan seinässä. Hiekkaa joutaa syömään myöhemminkin (tai rannalla).

Sittemmin minusta on kasvanut pahimman luokan reissuaddikti ja fanaattinen säästäjä. Matkojen pituudet kasvavat, kotimaa kyllästyttää, reissujen välit lyhenevät. Kaikki raha mitä tulee, menee lentolippuihin. Lapsestani on tulossa samanlainen, my fault. Mieheni on sanotaanko nyt, pikkusen enemmän jalat maassa hiihtelevää tyyppiä. Hyvä! Eihän me kaikki haluta samanlaisia olla.

Indolaiseen lauttamatkaan ei voi koskaan varautua riittävästi.

Indolaiseen lauttamatkaan ei voi koskaan varautua riittävästi.

Rannalla tuulee taas!

Rannalla tuulee taas!

Puhdistautumista Kioton Inarissa, Japanissa.

Puhdistautumista Kioton Inarissa, Japanissa.

Toivottavasti tämä löpinä avasi hieman taustojamme!

Kiti