Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

lapsi

Puolivuotias joka kiersi maailman

Lentokentällä, käsimatkarepun vieressä viltillä pötkötteli iloinen tyttövauva. Hänellä oli oma passi ja matkalippu Aasiaan. Hänen seikkailunsa oli alkamassa.

20151226_194343

Kolmivuotias isosisko opetti, piti huolta, leikki ja hauskuutti, välillä hampaita tekevää, välillä mahanpuruista pikkusiskoaan. Koskaan kumpikaan tyttö ei ollut pahoillaan matkustamisesta. Ei edes silloin, kun koko perhe makasi sairaana sängynpohjalla Cebussa. Eikä silloinkaan, kun sänkymme kuhisi luteista Fijillä. Tai silloin, kun jäimme lennolta Manchesterissa ja äiti itki. Vähiten auton takapenkillä matkalla Nevadan autiomaan halki. Hauskinta saattoi olla kääriytyminen makuupussiin teltassa, kun Australian yölämpötila laski 15 asteeseen.

20151228_075835

20151125_111731

20151127_154451

Nyt 11 maata myöhemmin, tällä puolivuotiaalla vauvalla on vaivaiset kaksi hammasta ja reilu kymmenen kuukautta ikää. Hänen passissaan on leimoja enemmän kuin on ikäkuukausia. Hänen punaisia poskiaan on nipistelty ja suukotettu, pellavaista päätä pörrötetty.

20151212_101813

20151221_163234

Kukapa olisi arvannut, että syntyy pieni tyttövauva ja lähtee maailmanympärimatkalle? Onko pieni pienokainen lapsi liian hauras matkustamaan? Emme voi vielä kysyä häneltä itseltään, iloiselta vaippahousulta. Mutta jos nuo suloiset hymykuopat kertovat ilosta ja onnellisuudesta, sanoisin että hän ei ole kärsinyt. Päinvastoin, olemme saaneet antaa hänelle kulttuurien, lämmön ja rakkauden lahjan. Vaikka valokuvia kummempaa muistoa ei näistä hetkistä jää tuohon suloiseen pääkoppaan, jäisikö jotain lähtemätöntä sydämeen, niin että tämäkin lapseni jaksaisi hymyillä läpi vaikeuksien, osaisi arvostaa elämää ja nähdä ihmisten hyvyyden.

20151011_210701

20160105_121256

Ihmisen alku on ennakkoluuloton, avoin ja aito. Hänestä tulee siis sellainen, jollaiseksi hänen annetaan kasvaa. Paljon sijaintia tärkeämpää on luotettavat vanhemmat, jotka ovat läsnä. Läheisyys, lämpö ja rakkaus. Meille tärkeää on myös merivesi, kuuma hiekka, korallit ja ihmeelliset eläimet. Koskematon luonto, jatkojen alla ratisevat oksat, uteliaat kasvot ja seikkailu.

20151201_163953

20151114_105716

20151112_133156_HDR

20151124_131610

Älkää suotta pelätkö viedä lapsia ulkomaanmatkoille. Melko varmasti siitä ei seuraa mitään pahaa.

Kotiinpaluusta pyörällään Kiti ja LM

Reppureissulla lasten kanssa

AJATUKSIA SUORANA MAAILMALTA

Pyörittelin tuossa mielessäni postausta siitä, millaista on reppureissulla lasten kanssa. Blogi elää aiheesta ja vaikka kirjoituksissani lapset ovat aina mukana, en usko heidän läsnäolonsa välittyvän lukijalle joka käänteessä. Tyttöjen edustaessa eri ikäluokkaa, asioihin suhtautumistakin on tässä perheessä monenlaista. Matkalla lähes kaikki on mahdollista vielä yhden vauva-iän ylittäneen lapsen kanssa, entä kahden? Mitä sitten kun mukana on vauva?

Vauvaikäisen viihtyvyys

Neiti A on kahdeksankuinen. Kun kaksi kuukautta sitten lähdimme matkaan, hän oli vielä perustyytyväinen pötkö, jonka pahaa mieltä lääkittiin maidolla. Nyt itketään tai nauretaan fiiliksen mukaan. Tulee hampaita, opitaan uusia juttuja, maistetaan makuja ja nähdään erilaisia kasvoja. Toisaalta äitikausi itkettää ja kiristää välillä muidenkin herkkää päänahkaa. Puhkeavat hampaat yhdessä ääntä vuotavan lautaoven kanssa, saa seinänaapurin todennäköisesti juomaan itsensä uneen. Useasti. Hiljaa siellä miettii mielessään miten ei koskaan tekisi lapsia. Tekee kuitenkin.

Neiti A on toisaalta tottunut ääniin ja ihmisiin, jolloin ne eivät aiheuta hankaluuksia. Paikan vaihtaminen tuntuu suhteellisen luontevalta, eikä hän ole protestoinut kertaakaan uusia ympäristöjä. Kaikki sosiaalinen kanssakäyminen sekä ulkomaailman tarkkailu ovat nastoja juttuja, jotka pitävät pienen mielen kiinnostuneena. Uudet maut rokkaavat ja niitä onkin tarjolla runsaasti. Kehittymisessä ei ole mitään ympäristöön liittyvää eroa. Luonne kasvaa ja erikoisista asioista tulee tavallisia. Ihmisten syleissä on ilahduttavan erilaista ja vauvalällätykset naurattavat poikkeuksetta.

Yhteenvetona vauva A nauttii reissaamisesta sekä ihmisistä, mutta turhautuu herkästi paikallaanoloon. Pitkät trekit, auringonpaiste, itikat. Siinä ne eniten päänvaivaa aiheuttavat otsikot. Terveyspalveluiden jonkinasteinen saatavuus ja kuuma vesi ruokaa varten. Kaikki nämä ovat pitkälti järjestelykysymyksiä. Olemme vähentäneet extremen määrää tämän matkan osalta, jotta myös neiti A nauttisi maksimaalisesti olostaan.

20151025_121200

Mitä kaikesta tuumaa kolmivuotias?

Neiti J on kinkkisempi. Hän on vieraillut elämänsä aikana 18 eri valtiossa, sekä kymmenillä lentokentillä tuon luvun kylkeen. Monissa maissa on maleksittu useaan otteeseen. Ikää J:llä on kolme vuotta ja kaksi kuukautta. Ensimmäisenä häntä katsoessa tulee mieleen, että vau mikä tyttönen. Huonoin puoli matkustamisessa hänen mielestään on koti-ikävä. Kotona Suomessa ovat meidän kaksi koiraa, joita koko perheemme kiistatta ikävöi.

Kun J:ltä kysyy mikä reissussa on kivointa, eetteristä kajahtaa: leikki, uiminen, hotellit ja se ettei isi mene töihin. Etsikään siis ainakin mahdollisuuksien mukaan se lähin leikkipuisto. Palkinto on punaposkinen riemukiljuja! Väitän omista kokemuksista oppineena, että tuon ikäiselle on helppoa olla mukana nähtävyyksillä ja kaupungilla, kunhan viikko-ohjelmassa on mukana sopivassa suhteessa lapsellista puuhaa. Lelut riittävät kevyesti päivän lapsihommiksi. Hotellit ja hostellit näyttelevät isoa osaa. Paikan ei tarvitse olla kummoinenkaan huone jossa on sänky, kun neiti J ilmoittaa juhlavasti kynnyksellä, tervetuloa uuteen kotiin! Viime aikoina tärkeää on ollut myös uusien leikkikavereiden saaminen. Lasten maailma on pyhä ja on avartavaa ymmärtää, että yhteisen kielen puute ei estä yhtään mitään. Englannin kielen fraasitkin juurtuvat äkkiä tuon ikäisen suuhun, eikä kuukauden reissaamisen jälkeen oikeastaan tarvitse enää auttaa kanssakäymisessä lapsen ja paikallisten välillä.

Yhteenvetona neiti J:mme on loistava reissukaveri ja uskomattoman sitkeä pieni repunkantaja. Hänelle ei tuota ongelmaa kävellä pidempiäkään matkoja. Sopeutuminen on a-luokkaa ja alkukankeuden jälkeinen ujous on muisto vain.

FB_IMG_1447044898980

FB_IMG_1447045283165

Jotten anna tästä kaikesta turhan muikeaa kuvaa niin lupaan että…

  1. Oma syömisesi on jännittävä ohjelmanumero, sillä saat kaapia pad thain suuhusi suoraan juuri pesusta tulleelta paidaltasi.
  2. Voit unohtaa tupluuriaatteet busseissa/junissa/koneissa yms. sillä pitelet pienokaistasi.
  3. Valokuvien ottaminen vaikeutuu maksimaalisesti, onhan kätesi usein sidotut. Kun saat viimein kameran esiin, on eräs jo paiskannut vapaana sotkevilla käsillään sen katuun ja kuvauksellinen vesipuhveli jolkottelee pois.
  4. Todennäköisesti keskellä ei mitään, josta on kolme kilometriä majapaikkaanne, jollain tulee kakkahätä.
  5. Et ohita kylmähermoisesti McDonalds-kylttiä, ilman jäätävää minähaluanNUGETIT-huutoa.
  6. Et mene minnekkään ilman että vauva on kiertänyt yhdeksän hedelmämyyjän sylissä. Joka kadunkulmassa.
  7. Tutustut yhdistelmään kulkuneuvot +paskavaippa.
  8. Joudut unohtamaan baarit.
  9. Ei tarvitse välittää saamastasi pahasta katseesta, kun silmäteräsi kärsii pientä erimielisyyttä kesken museon informatiivisen videoesityksen. Etsi lähin poistumistie.
  10. Joudut varautumaan miksi-ikäisen kysymyksiin tietokirjoin. Ympäristö yllyttää ilmiötä.

FB_IMG_1447045217813

Tästä kaikesta huolimatta menkää ja kokekaa, Eurooppaa tai kauempaa. Olkaa varovaisia, mutta älkää viekö lapsilta oikeutta kokea kaikkien yhteistä maailmaa! Kaikki on sen arvoista.

Reissuterkuin Kiti

Kaiken maailman majoitukset

Suuren lähdön lähestyessä alkaa palata monella saraa matka-arki mieleen. Mitkä olikaan niitä juttuja, joihin piti panostaa ja mitä pitää huomioida päivittäin tien päällä? Ollaankin nyt uuden asian edessä, sillä nyt meillä on kaksi lasta yhden pienen sijasta. Tämä tuskin tarkoittaa suuria poikkeavuuksia entiseen, paitsi että nyt on molemmilla on jatkuvasti sylin täydeltä tyyppiä. Merkittävin mietteitä herättävä seikka tulee mahdollisesti olemaan majoittuminen. Mieleen putkahti muutamia juttuja siitä, miten me muksulliset asumme ulkomailla.

Ajattelisin itse, että monesta tuntuisi itsestäänselvyydeltä majoittua perhehotelleissa ja toisaalta perhehuoneissa tai huoneistoissa. Jollain tapaa me kuitenkin vierastamme noita edellämainittuja asumismuotoja, eikä vähiten budjettisyistä. Toisen kautta ajateltuna lähemmäksi autenttista reissumieltä pääseekin just siellä ihanassa luonnonmuovaaman rannan tuntumassa, olkibungalowissa, reggaen säestäessä tähtien katselua hammockissa. Me suoraansanottuna yövymme samoissa mestoissa, kuin travellaajat yleensä ilman lapsia. Budjettihuoneet jaetulla vessalla käy, vaikka pyrimmekin pääsääntöisesti tinkimään guesthousesta tai homestaysta sen vessallisen huoneen. Ainoastaan dormien ovet eivät aukene meille, eikä ne taitaisi meidän paikkamme ollakaan. Rauha myös bilettäville sieluille!

IMG_20150729_001743

Gili Airilla sadetta kuunnellen.

Jos nyt purkaisi tuota fasiliteetti-asiaa hieman.

-Tärkein kriteeri yhden skidin kanssa majoittuessa on omalla kohdalla ollut doublebed, siihen kun sopii mainiosti lapsi väliin. Tästä järjestelystä ei olla koskaan jouduttu pulittamaan minkään valtakunnan valuuttaa extraa.

-Location, location, location. Kaikkeen sitä ihminen taipuu, mutta hyvää sijaintia osaa todellakin arvostaa!

-Listaan tähän pienen arpomisen jälkeen lämpimän suihkun. En sano, ettei kylmäkin toimita virkaa. Jotenkin vaan se vihainen palosireeni, joka ei suostu pesemään päivän scheisseja pois kylmässä suihkussa, on nyt haluttu viime aikoina jättää väliin.

-Osa majapaikoista ei edes majoita lapsia, joten netistä varatessa tarkistan käytännön aina. Toisin sanoen, lasten pitää olla ihan ensin tervetulleita. “Majoitusmarssilla” asia selviääkin vaivatta hintaa udellessa.

– Vielä sellaisena bonussektorina tulee aamupalan kuuluminen majoitukseen. Vaikka ilmaiseksi majoittuville lapsille ei kuulu omaa aamupalaa, helpottaa edes jonkunsortin hedelmälautanen aamustarttiin. Monesti näitä “aikuisten” aamiaisia ollaan yhdessä napsittu, niiden riittäessä ihan mainiosti. Onpa joskus keittiö lähettänyt lautasella selvästi ylimääräistäkin.

Vasta seuraavan matkan alkutaipaleella käy ilmi miten tästä eteenpäin yövytään. Todennäköisesti emme mahdu kaikki neljä samaan sänkyyn, etenkään kuumankosteassa tropiikissa. Toisaalta emme ole valmiita nostamaan hintatasoa, joten joku sopuratkaisu tulee löytyä. Isompi ei ehkä suostu lisävuoteelle, pienemmälle ei mitään matkasänkyä ajateltu ottaa.. Asioilla kuitenkin on tapana järjestyä, joten mitäpä siitä huolta kantamaan 😉

IMG_20150729_001715

Kuvassa Koh Lipen uimamaisterit!

Muuten tilanteet oikenee omalla painollaan. Odottelemme vielä yhtä passia arvon poliisimestareilta saapuvaksi. Autoliiton kansainväliset ajokortit saavat jäädä tilaamatta. Uutta harrastustamme tavaroiden lahjoittamista jatketaan, kunnes tavara viimein loppuu!

Kiti kuittaa kuten kuuluu, eli over and out!

Lapset ja lennot =epämukavuusalue?

Kun esikoiseni oli vasta putkahtanut maailmaan, aloin jo suunnitella pakoa ulkomaille, ensimmäistä kertaa kolmihenkisenä perheenä. Lapseni oli todella itkuinen, mutta elin sisukkaasti siinä ajatuksessa, että tuo ei voi rajoittaa niitä muutamia tärkeitä onnellisuustekijöitä. Neiti J oli 6kk ikäinen, kun hyppäsimme koneeseen Helsinki-Vantaalta. Lomakohteeksi tälle koematkalle valittiin erittäin helppo, “Teneriffatyylinen” ja simppeli Kap Verden saariryhmä. Lennot otti suuntaansa n. 9-10h ja tietysti olin kauhusta kankea. Yritin etsiä kikkoja lentomatkoja helpottamaan. Pahin skenaarioni oli kymmenen tuntia huutavasta puolivuotiaastani korvakipuineen ja rintaraivareineen. Muistan toivoneeni että aiheesta olisi enemmän konkreettista tekstiä luettavaksi. Ei ollut. Lähtöpäivä lähestyi. Kuin taikaiskusta konsanaan, lapsen temperamentti tasaantui tai opin tulkitsemaan sitä jotenkin. Viikot ennen matkaa lapsi hymyili enemmän kuin siihen astisen elämänsä aikana yhteensä. Ja lennoilla ja loman aikana. En ollut koskaan nähnyt häntä niin iloisena, vielä paluulennollakin. Kunnes saavuttiin taas kylmään pohjolaan. Siihen loppui se iloinen asenne! Tämä kaava on oikeastaan toistunut aina ennen matkaa ja sen aikana. Todennäköisesti kyseessä on reissuodotuksen positiiviset vibat ja vanhempien leppoisa asenne, siis ainakin se mikä lapselle näytetään. Kun tulevasta puhutaan iloisen odottavasti, lapsellekin tarttuu oikeanlainen mielentila. Jännitys ja odotushan on näillä matkoilla puoliruokaa!

Indonesia 9.1-30.1 881

Pienen rintaruokitun lapsen kanssa travellaaminen on itseasiassa todella helppoa. Nesteytys ja ruoka on aina lähellä. Vastustuskyky tulee samassa paketissa. Tuo ensireissu meni niin hyvin että massaturistimatkamme loppuivat siihen mistä alkoivatkin. Vanhempi lapseni on matkustanut todella uuvuttavia settejä useine vaihtoineen, pitkine lentoineen ja juna-/bussimatkan kera, joten uskallan seisoa sanojeni takana 🙂 Tässä kirjoituksessa nostetut aiheet itseasiassa pätee myös niin busseihin, juniin, koneisiin kuin lauttoihinkin. Kaikista näistä mainituista meillä on kokemusta ja vastaan mielelläni myös kysymyksiin, jos näin voin olla avuksi!

IMG_8809

Muutamia huomioita omasta näkökulmastani:

Väittämä 1: Lasten korviin sattuu nousut ja laskut

Oikaisu: Kuten meillä aikuisillakin, korvakivut ovat yksilöllisiä. Olen opetellut aina nousujen ja laskujen aikana imettämään (tietenkin myös tuttipullo käy), isommalle on pillimehu tai vettä ja pilli lähettyvillä. Hän osaa jo kertoa jos tuntuu pahalta. Ensimmäisillä lennoilla oli mukana myös puuduttavat korvatipat, jotka havaittiin hyödyttömiksi ja on sittemmin jätetty pois. Tämä korvakipupelko on osoittautunut muutenkin täysin ylireagoinniksi.

Väittämä 2: Lentokoneessa humisee, jolloin lapsen itku ei kuulosta niin riipivältä.

Oikaisu: Tämä on osittain totta. Toki itku kuuluu omaan korvaan koviten ja jatkuvana on kuormittavaa myös kanssamatkustajille. Lapsen itku on toisaalta hyvinkin normaalia ja joka lennolla on myös aikuisiän saavuttaneita mölisijöitä. Suurin osa kanssamatkustajista ymmärtää lapsiperheitä, ja hyvin todennäköisesti ette ole ainoita lapsen kanssa matkaavia siinä koneessa. Kuka muka muutenkaan onnistuu saavuttamaan harmonisen olotilan lennolla? Ja se ei takuulla johdu ympärillä ääntelevistä mukeloista (paitsi jos ovat omia)

Väittämä 3: Lapsi pitkästyy.

Oikaisu: lapsi pitkästyy, jollei ole mitään virikkeitä. Iästä riippuen pelit, älylaitteet, piirtovälineet, naposteltavat, kirjat, lelut, you name it. Välilaskut kävelyineen ja ikkunasta katselu on myös oikein mukavaa puuhaa. Oman kokemukseni mukaan lapset nukkuvat erittäin hyvin lennoilla. Aikuiset pitkästyy helpommin.

Väitämä 4: Tarvitset vauvakopan.

Oikaisu: Et tarvitse. Tai me ei olla ikinä tarvittu. Sylissä on ollut ihan ok, niin äidillä kuin lapsellakin. Ruokailut tuottavat hieman päänvaivaa, mutta niistäkin on selvitty, kiitos toisen aikuisen. Tottakai sellaisen olemassa olo voi helpottaa, jos lapsi itse on siinä rauhallinen. Kaikki keinot, mitkä omaa mieltä rauhoittaa, kannattaa käyttää.

Kap Verde Sal 21-28.3.2013 005

Koska matkaamme usein hyvinkin pienellä varustuksella, olemme pyrkineet myös lapsen virikkeissä minimalisuuteen. Muutama lelu ja pieni kirja, jotka lapsi voi itse valita. Tuttu unilelu on ollut myös hyväksi havaittu turvallisuustekijä. Oikeastaan meillä on muodostunut samat matkalelut, jotka pakataan uudelleen ja uudelleen reissuille. Lisäksi mukaan tulee eväät, esimerkiksi suolakaloja, naksuja, namuja tms sekä juotavia. Huom. Alle kaksi vuotiaalle saa vielä omat juotavat turvatarkastuksen läpi. Myös kentältä (turvatarkastuksen jälkeenkin) voi hoitaa juomahankinnat lähes kaikilla isommilla kentillä.

IMG_8870

 

Jollei se ota, ei se annakaan. Joten huoli pois ja halpojen lentojen perään 😉

-Kiti

Koti-ikävää(kö?) Kuala Lumpurissa

Saavuimme eilen Kuala Lumpuriin. Matka taittui kahdella lennonvaihdolla ja muutamalla junan vaihdolla. Lennoilla sain olla todella iloinen ja ensimmäistä kertaa näissä olosuhteissa myös erittäin ylpeä jälkikasvustani, joka selaili leffoja ja otti nokosia, silloin kun ei syönyt. Kuin vanha tekijä. Täytyy toisaalta sanoa, että erityisesti lentojen kiinalainen lapsiväesto pisti lennoilla pahintaan samaan aikaan. Voihan se olla että pari vuotiaskin jo tottuu asioihin. Varsinkin tulomatkan loppupuolella tuntui, että miten tuo lapsi VOI jaksaa, kun itsellänikin on jo takki lopullisen tyhjänä ja jalat rakoilla.

Majoitumme nämä muutamat päivät KL:ssa hieman hienommassa mestassa, joka varattiin isänpäivän lahjaksi. Aika huojentavaa kuitenkin, että päästään maanantaina taas vanhaan kunnon guesthouse-elämään. Ei ole luxusmatkailu meitä varten. Tuntuu ettei aamiaisellekaan kehtaa mennä omilla vaatteilla ja tukka sekaisin!

Menimme siis eilen ajoissa petiin lopullisen väsymyskuoleman saattelemina. Yöllä sitten kuitenkin heräsimme voittajafiilikseen neiti J:n kanssa, ilmeisesti  aikaerojen ja yliväsymyksien takia kello 22:00 potemaan koti-ikävää? Olin lähinnä ihan “what?!”. Hetkisen mietin, onko tämä tottakaan, ja mistä oikeasti on kyse. Katseltiin lääkkeeksi koiramme kuvia ja muita tuttuja juttuja, sekä mietittiin mitä aamulla tehtäisiin. Kun äiti-tytär terapiahetki tuli päätökseen, kello oli 02:00. Huokaisin helpotuksesta ja painoin itsekin silmät kiinni. Nanosekunnin ajan mielessäni kävi ajatus siitä, jos hän onkin tarpeeksi vanha päättämään itse olisiko mielummin täällä vai kotona. Mietin, mitä olen mennyt tekemään. Tyhmä ajatus, koska tiedän että hän rakastaa ja odottaa näitä reissuja. Tuo olikin sitten yhtä ohimenevää kuin trooppinen sadekuuro ja aamulla asiat olivat taas mallillaan. Hän sanoikin, että kylläpäs äiti matkoilla on mukavaa! Viimeyöistä kotikaipuuta ei enää edes myönnetty. Koti-ikävä onkin yksi luonnollisimmista asioista, mutta ehkäpä en ollut tuollaiseen osannut vielä varautua. Ensimmäistä, mutta ei varmasti viimeistä kertaa tuli tällainen tuntemus vastaan. Tänään pilkahtikin jo aurinko myös taivaalta ja ylihuomenna lennämme Borneoon.

Perinteisyyttään henkivä Twin towers -kuva

Perinteisyyttään henkivä Twin towers -kuva

 

Kiti

Varustus reissulla lapsen kanssa

Ensimmäisen kerran lähtöä lapsi kainalossa tehdessäni funtsin eniten pakkauslistaa. Niinkuin se ei muutenkin joka kerta vaivaisi yhtä paljon päätä, niin kyllä muksua varten tarvittavat kamat hankaloittavat entisestään.

Kun neiti J oli vasta 6kk ikäinen, tuiki tarpeellisia tarvikkeita olivat hyväksi havaittu kantolaite (rintareppu/liina/manduca/kantopussi/lapsirinkka, you name it), vaipat, safkat ja vaatetta. Koska jokainen tietää, että lastenruokaa ja vaippoja saa ympäri maailman, ei näiden raahaaminen ole älyllisesti perusteltua, ellei matka kestä alle viikkoa, suuntaa erityisesti kehitysmaan olosuhteisiin tai rajoittavia tekijöitä kuten allergioita ole havaittu. Muutaman päivän tarvetta vastaava määrä kumpaakin riittänee. Lisäksi kosteuspyyhkeet, lasten särkylääkeen, välipalakeksit/naksut, pienen kirjan ja muutaman pienen lelun lisäisin listaan. Kun lapsemme kasvoi, myös turhia tavaroita karsiutui pois (kuten vaipat ja kantolaite) ja nykyjään matkaammekin minimaalisin reppureissuvarustein koko porukka.

Neiti J sairastui Indonesiassa ja kotoa raahaamamme särkylääke pääsi loppumaan. Apteekista sain ostettua tätä hintaan n. 2e. Kuumeeseen auttoi, mutta maku ei aivan vastannut tyttäremme käsitystä "raspberrystä".

Neiti J sairastui Indonesiassa ja kotoa raahaamamme särkylääke pääsi loppumaan. Apteekista sain ostettua tätä hintaan n. 2e. Kuumeeseen auttoi, mutta maku ei aivan vastannut tyttäremme käsitystä “raspberrystä”.

Seuraavasta voidaan olla montaa mieltä, mutta omakohtaisen kokemukseni mukaan matkarattaat ovat osoittautuneet turhakkeiksi, eikä näin ollen kuulu varusteisiimme. Päätökseen olen ollut kyllä tosi tyytyväinen, sillä tuo tarmokas tyttö painaa jalan siinä missä mekin. Luonnollisesti kävellen taitettavat välimatkat pyrimme mitoittamaan lyhyiksi per kerta ja onpa sitä muutamaan otteeseen juostu lapsi olalla ja rinkat selässä amazing race-tyyliin pitkin katujakin. Eihän koskaan voi laskelmoida kaikkea.

Tulevan viiden viikon mittaisen Kaakkois-Aasian matkamme varusteet mahtuvat kepeästi miehen 45+10l ja minun 40l rinkkoihin. Mielestäni pakkauksemme ei poikkea tavallisesta travellerivarustuksesta edellämainittujen lisäksi muuten, kuin että kaikkea on myös tytön tarpeisiin. Esim. miehellä neljä t-paitaa, minulla neljä t-paitaa tai toppia ja näin ollen myös J:llä neljä t-paitaa. Ainoastaan poikkeuksena pidettäköön “päiväreppuvarustukseen” kuuluvaa ylimääräistä vaatekertaa lapselle, pissa/oksennus/juoman kaatuminen tms. vahinkoa ajatellen. Tämä vaatekerta toimii myös fiksuna +1 settinä, jolloin muksulla on tapahtuma-alttiuden vuoksi kaikkea yhdet enemmän.

Jokainen tietysti pakkaa sellaisia tarpeita, joita kokee tärkeäksi omalle kohdalleen, eikä mitään absoluuttista totuutta tässäkään asiassa ole. Itse luotan vaistooni ja maalaisjärkeen. Toistaiseksi etukäteen stressaavat tilanteet on ohitettu ilman suurempia itkuja. Usein vaikkapa bussi- tai junamatka taittuu helposti päiväunien aikaan ja tekemistä löytyy ihan vaan maisemista ja muista matkantaittajista. Lapsen on syytä antaa jo varhain kävellä itse sellaisia matkoja joihin hän kykenee. Kävely vahvistaa jalkoja ja opettaa kestävyyttä. Jos säntäily pelottaa, voi lapselle hankkia repun jossa on ns. talutushihna. Reppuun voi laittaa mieluisan lelun, jolloin sen pitäminenkin ilahduttaa.

Näillä vinkeillä lähtisin rakentamaan hermovapaata oloa maapallon laitamilla!

 

P_20140510_205248

Kiti