Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

lapset

Karjapaimenen vieraina Mongolian aroilla

Puhuimme jo ennen Mongoliaan tuloa siitä, että haluaisimme kokea aidon nomadien elämäntyylin. Millaista olisi olla karjapaimenen vieraina Mongolian aroilla? Yritimme googletella etukäteen, mutta mistään ei irronnut oikein mitään. Emme innostuneet jurttahotelleista, emmekä myöskään turisteille varatuista jurtista niin sanotuissa jurttakylissä. Näissä ei ole mitään vikaa, mutta halusimme päästä kosketuksiin toisenlaisen kulttuurin ja elämäntavan kanssa. Haimme vielä vähän aidompaa tapaa. Mutta koska olimme jo olleen kaksi päivää Ulan Batorissa, emmekä löytäneet mitään väylää toivomuksemme toteuttamiseen, aloimme hiljalleen päästää ajatuksesta irti.

Eräänä aamupäivänä, olimme Peace Avenuen kulmassa lounaalla ja muuan vanhempi paikallinen mies pysähtyi kohdallemme. Hän osasi vähän suomea ja halusi tätä taitoa meille vallan esitellä. Missä tahansa muualla mitäkuuluukukkuluuruu-miehet sivuutamme nopeasti, mutta täytyy myöntää että Mongoliassa emme ihan ensimmäisenä osanneet varautua moiseen. Näin hän sitten raivasi tiensä pöytäämme, niinkuin kunnon retkimyyjät tekee.

Herra Bolodiksi itsensä esitellyt mies oli retkiopasveteraani ja tiesi tarkkaan kuinka toteuttaa toivomuksemme. Näille ihmisille ei voi eikä kuulu soitella etukäteen. Lähtisimme ajelemaan kohti kylää nimeltä Bayandelger, joka sijaitsi noin 130 kilometrin päässä Ulan Batorista ja sieltä laskeutuisimme hiljalleen laaksonpohjaan etsimään jurttia. Tarkoituksemme oli vierailla löytämiemme nomadien jurtassa ja samalla kartoittaa saisimmeko jäädä yövieraiksi johonkin näistä mahdollisesti löytämistämme perheistä.

Paimenasutusta etsimässä

Aamupäivä tuntui pitkältä ja vetiseltä. Ajoimme paljon ja pysähtelimme milloin missäkin. Viimeisen tunnistettavan kylän syrjästä löysimme pienen kaupan, josta Arttu osti tikkareita perheiden lapsille vietäviksi. Bolod ehdotti että söisimme lounasta kylän laidalla kenottavassa talossa. Talon julkisivu ei antanut ymmärtää, että sisällä toimisi ravintola. Bolod kuitenkin marssi sisään ja hetken päästä takaisin ulos julistaen että nämä ruokkivat meidät. Astuimme tyhjään vanereista kyhättyyn kaakelilattiaisen talon alakertaan. Huoneen toisessa nurkassa oli baaritiski, jonka takana hyllyllä oli muutama pullo votkaa. Toisessa nurkassa oli kamina. Sisällä oli juopunut pariskunta molemmat mongolialaisissa perinneasuissaan. Häijyissä pakkasissa lämmitteleminen viinan avulla on tuttu juttu eräille muillekin kansoille. Pariskunta tuntui säikähtävän valkoista perhettäni siinä määrin, että he sinkosivat pian ulos talosta. Tulivat kuitenkin hetken päästä takaisin hakemaan yhden viinapullon matkaeväksiksi. Talo, jota ei varsinaisesti lounasravintolaksi tulisi kutsua, tarjosi kuitenkin eteemme eräänlaista ruokaa ja teetä.

Matkamme eteni ja kylästä laskeuduimme tieltä lumen verhoilemaan laaksoon, jossa nelivedosta oli ensimmäisen kerran hyötyä. Lyhyen ryttyytyksen jälkeen löysimme renkaiden alle hatarat urat, joita pitkin ajo oli hieman helpompaa ja pääsimme etenemään aavistuksen nopeammin.

Auton ikkunasta näkyi kaksi kuollutta lehmää, joista oli tarkemmin jäljellä enää lähinnä luurangot. Ajaessamme lähemmäs huomasimme kaksi pörröistä koiranpentua, joista toinen riuhtoi itseään viimeisillä voimillaan lehmän kylkiluista irti. Koiranpentu oli sidottu narulla varmaan kuolemaan. Riensimme autosta ja vapautimme pennun. Toinen koira oli jo vapaana, muttei ollut hylännyt sisarustaan. Pienet ystävykset lähtivät vierivieressä juoksemaan typötyhjään hyiseen laaksoon. Ilmeisesti kylmät ilmat tappoivat eläimiä, sillä matkallamme näimme paljon kuollutta karjaa, josta Bolod ei välittänyt puhua.

Aloimme olla puolen tunnin ajon jälkeen riittävän kaukana kaikesta, sillä herra Bolodin kiikareihin piirtyi pieni maa-alue, jossa tuprutti savua pikkuinen jurtta ja sen vieressä karja-aitaus. Ajoimme pihaan, jossa räyhäsi vahtikoira. Tämän jurtan asukas oli vanha miespaimen, tarkemmin koko laaksonpohjan vanhin ihminen. Hänen seurakseen oli Ulan Batorista saapunut noin 50-vuotias mies auttamaan uudenvuoden valmisteluissa. Mongolialainen uusi vuosi kestää useita viikkoja ja sitä vietetään kevään korvella, tänä vuonna juuri viikko sen jälkeen kun olemme itse livahtaneet jo Kiinan puolelle. Astuimme sisään ihan oikeaan pieneen jurttarakennukseen, istuuduimme sängylle ja joimme teetä. Mies oli huonokuntoinen ja heillä oli paljon töitä, joten kiitimme teestä ja jatkoimme matkaamme.

Nomadeilla ei ole tapana koputtaa tai kysellä muutenkaan etukäteen tullaanko vai eikö ja jos tullaan niin koska ja kenen kanssa. Kaikki voivat tulla ja mennä ja juoda teetä sekä syödä pöydän tarjottavia. Lapsille on kohteliasta viedä jotain jos menee kylään. Nomadien jurttarakennus `ger`, on nopeasti kasattavissa, helppo purkaa ja kevyt liikuteltava. Se koostuu puusäleistä ja huovista sekä pressuista. Osa nomadeista muuttaa muutaman kerran vuodessa, mutta toiset liikkuvat useammin. Karja ajetaan mukana. Monella nomadilla on nykyään jo puhelin ja televisio, sillä aurinkopaneelit tuottavat riittävästi virtaa. Lisäksi usealla perheellä on lava-auto, jotta muuttaminen olisi mahdollista. Karjaeläimet ovat pääosin lehmiä, lampaita, vuohia ja hevosia. Vahtia pitää pihassa koira.

Sopiva paimenperhe löytyy

Uppoutuneena ajatuksiini katse pitkin laaksoa, Bolod huudahti iloisesti näkevänsä toisen asutuksen. Poikkesimme ajo-urilta ja kuoppaisen pomppimisen jälkeen Lexuksen maasturi pääsi asuinalueen vessakuopalle ja parkkeerasi sen jälkeiselle piha-alueelle. Hyppäsimme autosta ja saimme ilahtuneen toivotuksen perheen Bator-koiralta. Bator suukotteli tiensä suoraan meidän sydämiin. Astuimme jurttaan sisään ja saimme saman vastaanoton, minkä Bator oli hetki sitten meille antanut. Tosin ilman suukkoja tällä kertaa. Jurtan asukkaat olivat Bor, perheen pää ja laakson toisiksi vanhin mies, hänen ihastuttava vaimonsa ja kaksi lastenlasta. Asetuimme helposti taloksi. Nainen laittoi jatkuvasti ruokaa ja juomaa. Näistä antimista ei toki ollut soveliasta kieltäytyä, vaikka jossain kohtaa ehkä jo mieli teki. Pääsimme mukaan karjanhoitoonkin, kun vasikan ruokailuhetken lomassa piti lypsää lehmä. Myöhemmin saimme nelipäiväisen vasikan jurttaan kanssamme yötä viettämään, sillä ulkolämpätila laski lähelle -30 celsiusta.

Jurtta itsessään on matala telttarakennus, sisällä on kotoisaa. Huonekaluja, televisio ja lämpimänä palava kamina. Pihapiirissä on toinen pienempi jurtta, jonka käyttötarkoitus jää hämärän peittoon. On kaksi karja-aitausta, huonokuntoinen auto ja vessakoppi. Vessan lattia on laudoista tehty ja keskeltä puuttuu yksi lauta. Raosta näkyy iso monttu, jossa on valtavan korkea kakka-kasa. Sisällä jurtassa Bor laittaa karjalle rehua ja rouva heittää kaminaan lisää lehmänpaskaa. Bator riehuu ulkona ja lampaat vaeltavat alas kukkulalta.

Nainen kertoo epäilynsä löytämillemme koiranpennuille. Joskus nomadien koirat lisääntyvät ei-toivotusti, eikä pennuista ole varaa huolehtia. Narttukoirat eivät ole toivottuja pihavahteja tämän vuoksi. Siksi koiria hylätään.

Aika menee nopesti ja päivä kääntyy illaksi. Tytöt ystävystyivät nelivuotiaiden kaksosten kanssa nopeasti. Lapset hyppivät ja riehuvat matalassa majassa lattialle levitettyjen patjojen päällä. Borin silmäkulmasta näkyy veikeät rypyt, kun hän kääntyy ja vetää lipaston laatikosta avaamattoman votkapullon. Olemme molemmat Artun kanssa viinarajoittuneita. Kuiskaan Artulle, kuinka hänen on pakko ottaa vähän. Arttu nielaisee ja lupaa yrittää. Bor kiittää vieraista ja me kiitämme vieraanvaraisuudesta. Nostamme maljat. Onneksi kuljettajamme, sekä herra Bolod santsaavat. Seuraa keskustelua siitä, miten nukkuisimme. Sanon ehdottomasti että lattialla ja rouva taas vaatii meitä sängylle. Pienen väittelytuokion päätteeksi rouva paljastaa vanhan uskomuksen: jos paimentolaisten vieraat nukkuvat mukavasti, karja pysyy terveenä ja lisääntyy. Lupaamme nukkua lasten kanssa sängyssä, jos Arttu saa mennä lattialle.

Hiiviskelen vielä yömyöhällä vessaan. Kun suljen perässäni jurtan oven, ympärilläni on sysipimeää. Taivaalla on yleellinen tähtiverho. Piha on täyttynyt eläimistä, joista näen vain kännykän valossa kiiluvat silmät. Suunnistan alas mäkeä kohti vessakoppia. Olen ainakin lehmien, vuohien ja hevosten keskellä. Korvan juuresta kajahtaa ammumista. Bator kulkee kanssani koko matkan. Tämä maaginen hetki tulee elämään kanssani aina!

Petipaikka karjavaunussa

Moskovassa on kova pakkanen. Arttu kiirehtii eteenpäin kiukkuisena. Yritämme kehoitusten mukaisesti ostaa ennakkoon Moskovan rautatieasemalta junalippuja välille Irkutsk-Ulan Bator, mutta yritys jää suutariksi pahantuulisen ja palveluhaluttoman virkailijan vuoksi, sekä siksi että meille alkaa tulla kiire pian lähtevään junaan. Jade on ehtinyt ottaa hyvät päiväunet juna-aseman lattialla. Tai oli siinä hänen ja juna-aseman välissä rinkka. Junamme numero 70 lähtee raiteelta neljä. Keskustelemme puluparven keskellä siitä olemmeko oikealla junalla. Tämän junan määränpää on Chita, niinkuin sen mihin meillä on liput. Arttu päättää kysyä joltain. Aseman työntekijä yrittää ohjata meitä pidemmällä oleville laitureille. Pidän pääni ja hyvä niin, sillä juna jonka edessä seisomme on oikea. Pieni mongolialaisen näköinen mies muhkeassa Venäjän Rautateiden karvalakissa viittelöi meidät luokseen. Miehen kasvot ovat syvään uurtuneet ja hymyillessä naama menee tuhanteen ryppyyn. Liput ja passit annamme hänelle ja hän avoimen iloisesti alkaa käymään niitä läpi. Mitä väliä jos Aavan lippu palautuu Jaden passin välissä ja Artun passin väliin sujahtaa kaksi lippua. Sitten mongolialaismies hämmentyy ja kohottaa olkapäitään kun käteen jää vielä yksi passi. Osoitin manducassa roikkuvaa taaperoa jonka olemassaolo oli jäänyt häneltä huomaamatta. Mies rehahtaa nauruun ja nappaa Jaden kainaloon. Emme vielä tällöin tiedä, että pieni keltainen mies joka otti meidät vastaan, on maailman paras vaunuisäntä.

Moskovan antia. Yksi juna-asemista.

Jade nostetaan kiskokuilun yli ja tulemme sisään junaan. Heti vasemmalla on meidän punkkanumerot, 1 ja 3. Alapunkat, kuten pitikin olla. Junan haju tuo mieleen armeija-ajat. Ei mitään eritteiden hajua, enemmänkin aseöljyn ja metallin. Karjavaunu koostuu 54 punkasta. Vasemmalla on neljän punkan syvennykset ja oikealla käytävän suuntaiset kerrossängyt. Vaunun päädyssä on samovaari ja vessa. Vessa on pahan näköinen ja haisee virtsalta. Se on kuitenkin kuurattu lattiasta kattoon, kuten jokaisena yönä tästä eteenpäinkin. Meille jaetaan puhtaat petivaatteet ja pieni pyyhe. Venäläiset tuijottavat meitä. Kun ei ota selvää katseista. Ne ovat vähän vihaisia ilmeitä ja syykin siihen löytyisi rehaavista muksuista. Olemme ahdistuneita ostamatta jääneiden lippujen puolesta, mutta asia putoilee onneksi välillä mielestä. Näyttää siltä että joudumme viettämään Irkutskissa pidemmän tovin.

Puhdas liinavaatepaketti.

Punkat ovat ruskeat ja seinät muovia. Niissä on puukuvio. Ikkuna on niin likainen että sen läpi ei voi kuvata. Lattia on myös likakerroksen peitossa, vaikka se pestään monta kertaa päivässä. Kaikilla on junakengät, niin meilläkin.

Romanttinen platzkart.

Lapsia jännittää junassa oleminen. Pian tytöt ovat niin turhautuneita, että joudumme turvautumaan hätävarasuklaaseen. Se hiljentää ja rauhoittaa jälkikasvua. Alamme päästä jujulle junaelämästä. Vaunu lämpiää pian lähdön jälkeen tukalan kuumaksi ja alamme kaivaa kevyempää vaatetta. Tavarat säilytetään sänkyjen alla olevissa säilytystiloissa. Yläpuolellamme ei toistaiseksi asu ketään, joka luo mukavaa tuntua omaan syvennykseen. Vaunu on hiirenhiljainen, lukuunottamatta lapsiemme säestystä.

Toisena vuorokautena omasta loossista on tullut kotoisa. Aikuisille on ihan ok, ettei ole kiire minnekkään. Lapsilla on aina kiire jonnekin. Annan sipsiä. Artun mielestä lapset menee pilalle, mutta mulle riittäisi jos olisivat hetken vähän hiljempaa. Alamme pelata korteilla koko porukka.

Nakkipiilojen myyjä tulee luoksemme. Nainen on muodokas ja uhkea. Kävellessä vartalo kiikkuu puolelta toiselle liipaten läheltä punkillaan istuvia työmiehiä. Meikit ovat eiliset ja jo sotkeutuneet myyjättären silmistä ja huulipuna on enää vain vähän sinnepäin. Heitämme hurttia huumoria, nainen kehuu osaavansa englantia ja alkaa puhua saksaa. Onneksi meiltä taipuu vähän kaikki. Enimmäkseen elekieli. Hauska hetki päättyi 50 ruplaa maksavaan nakkipiiloon ja nainen hihkaisee kielillä kuinka me vielä tavataan.

Telttailusta Australiassa

Australian MasterChefia katsellessani ajatukseni pyörivät suurinpiirtein kaikkialla muualla paitsi ruoassa. Aloin muistella huomaamattani taannoista Australian road trippiä, jolloin telttailimme Adelaidesta Brisbaneen. Muutenkin Australiasta käsin tehdyt postaukset jäivät vähäisiksi yhteydettömän elon tuoksinassa, joten päädyin kirjailemaan sanasen jos toisenkin tuosta nuuskamuikkuilusta Ausseissa. Ensinnäkään ajatus ei ole yhtään kaukaa haettu, nimittäin kotimaanmatkailu on australialaisten ykkösjuttu. Caravan parkeja löytyy lähes joka pitäjästä. Fasiliteetit vaihtelevat toki laidasta laitaan, joten joskus uima-altaalla ja lämpimällä suihkulla varustellun alueen saa korvata lähibubin vessoilla. Huomasimme itse muutaman yön jälkeen viihtyvämme paljon paremmin perinteisissä laitakavereiden ja hippien asuttamissa leiripaikoissa, niissä  vähän leffahenkisissä trailerparkeissa. Lomakeskukset jäivät näin taas taka-alalle.

20151231_095434

Mahdollisissa keittiöissä voi duunata itse pöperöt. Niin mekin teimme, vaikka varsinaista rahansäästöä tuolla ei välttämättä huolimattomalla kauppalaskeskelulla saa aikaan.

Yöpymisen hinta vaihtelee toki viiden tähden lomakeskuksen ja raviradan välillä roimasti, aina ilmaisen ja n. 50$ välillä. Lisähenkilöistä saatetaan periä maksua. Tämä oli täysin paikkakohtaista. Sähköstä saa pulittaa yleensä hieman enemmän, kun taas pelkkä telttapaikka lohkeaa toisinaan hyvinkin ilmaiseksi. 

20151227_175323

Ötököistä ei juuri aiheutunut päänvaivaa, kun muisti iltaisella pitää teltan verkon kiinni. Isoja siivekkäitä ja esimerkiksi torakoita kyllä näkyi tuon tuosta, mutta tiedättehän sanonnan siitä, miten kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon…

20151229_063238~2

Vauvan takia olin huolissani ennen Australiaan saapumista muutamista seikoista, jotka osoittautuivat kyllä suoraan sanottuna turhaksi spennailuksi. Hygienia aiheutti mielessäni eniten päänvaivaa, mutta lähes joka leirintäalueelta löytyi melkein siedettävät suihkut. Muutama ilmainen lämmin suihku löytyi myös maantien varrelta, huoltoaseman yhteydestä.

20151231_095244

Ilmastoon kannattanee kuitenkin perehtyä ennen telttailuvarusteiden kasaamista, sillä Australian jättimäiseen mantereeseen sisältyy roimasti lämpötilaeroja ympäri vuoden. Pärjäsimme hienosti kesämakuupusseilla ja ohuilla makuu-alustoilla. Kylmimpinä öinä palelin vähän, mutta olin silloinkin ainoa vilukissa. Ajankohtahan oli tuolloin tammi-helmikuun vaihde ja yölämpötilat siinä 15 asteen kieppeillä.

20151228_152232

Miksi teltta?

Ensinnäkin autoillessa teltan kuljetuksessa on järkeä, kun pitää mielessä maan korkeahkon hintatason ja toistuvan epäsiisteyden budjettimajapaikoissa. Tässä muutama muu kiteytetty syy tähtikattoon:

  1. Edullisuus
  2. Kokemus
  3. Oma aikataulu
  4. Luonnon läheisyys
  5. Helppous

20160101_085419_HDR

Suosittelen tätä supiaustralialaista matkailumuotoa kaikille ikään ja kokoon katsomatta. Voin luvata ikimuistoisia kokemuksia luonnon helmassa! Lapsetkin olivat kuin kultakalat viemäriverkostossa leirintäalueiden leikkipaikoilla.Kerran muuten neiti J joutui kiusaamisen kohteeksi, kun hän ei osannut vastata muiden esittämiin kysymyksiin. Kävimme tilanteen läpi vanhempien kanssa, jotka olivat jo kerenneet ripittämään toista osapuolta. Hyvin moni asia ratkeaa puolen tunnin small talk-hetkellä ja grillin jakamisella. Tässäkin tapauksessa muut lapset olivat kuvitelleet neiti J:n olevan australialaislapsi, joka ei käytöstapojen puutteesta vastaa kysymyksiin. Tässä tapauksessa käytöstapavaje löytyi kyllä jostain vähän muualta. No hard feelings though.

Kaikkiaan onnistunut päähänpisto, lähtisin uudestaan!

Kiti

Matka maailmanympäri, USA road trip

Maailmanympärimatkan loppuun olisi ollut vaikea jättää käyttämättä mahdollisuutta ajaa Kalifornia-Nevada-Kalifornia roadtrippi, silloin kun ainekset siihen käytännössä kävelevät vastaan. Käytettävissämme on puolitoista viikkoa aikaa, hävytön lista must see- mestoja ja neljä rengasta. Tästä saadaan vielä hieno visiitti ja kunniakas lopetusreissu aikaiseksi.

Mitä maksaa?

Budjetin pohjalimat imastaan tämän hataran laskelman avulla hartaasti viimeistä killinkiä myöden kuiviin.

Bensa 300e (+3000km) +tietullit
Majoitus 360e (à 40e)
Ruokailut 450e (4hlöä)
autonvuokra 380e 9pv

Matkareitti

Alustava reittisuunnitelma kuuluu seuraavasti:
Los angeles-Laughlin-Grand Canyon-Antilope Canyon-Las Vegas-Bakersfield-Yosemite-San Fransisco-San Jose-Santa Barbara-Los Angeles

Pidätämme toki oikeuden oikkuilla reitin kanssa niin paljon kuin sielu lystää 🙂

Näkemiin Fidzi..

Tänä iltana heitämme hyvästit kauniille ja omaperäiselle Fijille, hyppäämme koneeseen ja löydämme itsemme hyvin toivottavasti Amerikan maalta. Saatte nauttia vielä Fijipostauksista kun saan sanat riivittyä kasaan muutamassa kirjoituksessa.

20160125_184803

Kohti ääretöntä ja sen yli!

Kiti

Selamat natal!

Aamulla heräsin tympeään ikävään Suomessa odottavia koiralapsiani kohtaan. Poissaolostamme huolimatta pojilla on luvassa ihana perhejoulu kotimaassa, joten yritin siirtää ikävät tuntemukset sivuun.

Muu porukkakin heräili viimein ja aloitti päivänsä kiskomalla innosta hyppien tonttulakkejaan silmille. ”Let’s go aamupalalle!” neiti J hihkui ja tupsu lakissa heittelehti puolelta toiselle. Aamupalan lomassa pulahdimme aamuauringon säteiltä viilentävään altaaseen. Juuri näin joulukin on parhaimmillaan. Kuuma, huoleton ja iloinen juhlapäivä.

20151224_125748

Täällä tuntuu olevan etenkin lapsiperheitä paljon näin joulun alla. Osa Balilla olevista viettää joulua vasta huomenna, kun toisilla koittaa juhlapäivä jo tänään. Aavistuksen arvokkaammat ravintolat tarjoavat joko jouluaattoillallista tai joulupäivän buffetin.

Monessa Aasian maassa juhlitaan ilotulituksin, niiden kuulemma uskotaan tuovan onnea ihmisille. Balilla ilotulitukset saattavat kestää aina joulusta uuteenvuoteen. Onneksi pääsemme itse tapaninpäivänä jatkamaan matkaamme.

Ajelemme kenties illansuussa rannalle katselemaan väriloistoa, avaamme paketteja ja juomme yltäkylläisyydessämme tölkeittäin Pocari Sweatia. Kyllähän jouluun kuuluu myös hyvä ruoka, jota pöristelemme etsimään uljaalla loppuunajetulla ratsullamme. Katselemme vielä elokuvia yömyöhään ja tutkimme yhdessä mitä paketeista tänä vuonna paljastuikaan 🙂

Juhlitko joulua suomalaisin menoin vai oletko luonut omat perinteesi?

20151224_133629
Selamat natal /hyvää joulua lukijat!

Matkalla miljoonan tähden hotelliin

En tiedä, meneekö seuraava paljastus siihen kategoriaan josta äidit (lue mummit) kotona alkavat kiukuttelemaan, mutta yritys lienee ainakin hyvä.

Tehän tiedätte, kuinka aiomme lentää joulun jälkeen Australiaan. Ajamme viikon aikana Adelaidesta Brisbaneen ja reitti on mielessämme vaihtunut jo kertaalleen. Tulipa sitä varattua ja heti perään peruttua muutama nuhjuinen ja hintava roadside motellikin. Lopulta onnistuimme lyömään kättäpäälle kaikkia miellyttävän reittivalinnan kanssa.

Australia-10

Nähdäänkö kenguja? Kysymys kaivelee neiti J:n mieltä. kuva: lastminute.com.au

Kolme kuukautta Kaakkois-Aasiassa on tehnyt meistä kypsää kauraa mitä tulee ylihinnoiteltuihin majataloihin. Aussien hintahaitari yleisesti noissa kokolattiamattoisissa mahonkisilla kattotuulettimilla koristelluissa motelleissa vaikuttaa jokseenkin liialta meidän makuun. Majoitusten kanssa ikuisuuden tuskasteltuani, napsahti vanha kunnon hehkulamppu taas loistoonsa.

matkalla miljoonan tähden hotelliin. kuva : www.aprilccaballero.com

matkalla miljoonan tähden hotelliin.
kuva : www.aprilccaballero.com

Kuningasajatukseni tulee tässä: teltta! Imbesilliltä läpältä kuulostava ajatus jalostui käyttökelpoiseksi seikkailuksi ja nyt tarkoituksena olisi campata läpi Victorian ja New South Walesin osavaltioiden. Lopullisen päätöksen syntyminen ei missään tapauksessa ollut mikään reissumme tähtihetki. Herra A kun ei ole mikään erähenkinen kerräilijä ja itse taas olen tietysti yltiöherkkä innostumaan omista ideoistani. Muutaman eriasteisen keskusteluyhteyden jälkeen, perhe-elämämme oli valmis siirtymään teltanliepeiden alle. Mistään ylipuhumisesta ei todellakaan ole kyse, vaan A:n mieli muuttui kuin itsestään.

20151221_184454

Suunnitelma saattaa olla menestystarina, tai saattaa olla että mennään perse edellä puuhun. Tilava kahden hengen kupoliteltta saa palvella kattona, kun lepäilemme ajopätkien väliset yöt miljoonan tähden hotellissamme. Vauva jakaa makuupussin kanssani, kun kaksi muuta saavat nukkua omissaan. Ostoksia on tehty jo teltan ja makuupussien osalta. Vielä hankintalistalla komeilee retkikeitin, viltti ja makuualustan tapainen.

Oliko se matka sitten siinä?

Reissukin vetelee jo ehtopuolella, muttaa vielä on joitain herkkuja fikassa. Salaisuuksien esirippu hiiteen! Matkan jatkosuunnitelmat vievät meidät Australian mantereelta Tyynellemerelle ja maapallon ympäri. Brisbanesta lennämme Fijille, jossa toivottavasti kuluu kuin siivillä reippaat kolmisen viikkoa. Sieltä kutsuu meitä enkelten kaupunki ja Amerikan maa. Nähtäväksi jää tuleeko teltan varjo onnemme eteen, vai pääseekö erävarusteet käyttöön vielä Australian jälkeen 😉

20151126_144005

Terveisiä maailman laidalta,

Kiti

Kaunis joulukuinen Bali

Monesti korviin kantautuu kehnoja kommentteja Balista, ikäänkuin tämä kaakkoisen Aasian helmi olisi jotenkin kulahtanut tai pilaantunut. Viittaukset Australian Kanariaan lienevät kuitenkin paikkansapitäviä, kuten myös se, että ympärivuotinen turistivirta on ehtymätön. Ja okei, sellaista perus silmäänkusemisräpellystä ei tarvitse kaukaa hakea, joten valppaana saa olla.

20151216_144250

Mietin miksi siis rakastun tähän saareen miehekkäällä latinotavalla aina uudelleen ja uudelleen. Katsotaanpas. Ihmiset, jotka hymyilevät. Luonto, joka yltää tulivuorilta hiekkarannoille. Hinnat maailman halvimmasta päästä. Arkkitehtuuri, jolle ei löydy sanoja. Uskonto, joka sallii, pyytää ja kunnioittaa. Ruoka joka antaa elämyksiä. Listaa voisi vielä jatkaa, mutta mennään jo eteenpäin.

20151216_132435

20151216_131720

But there is always a but.. Suosittelen unohtamaan Kutan. Koska Kuta on, enkä halua sanoa pahasti, rikkaiden alle kolmekymppisten aussisurffareiden ja paatuneiden pakettimatkaajien mekka. Kävin siellä ensimmäistä kertaa eilen. Järkyttävät ruuhkat, kalliita ostoskeskuksia ja ”halpoja” turistiretkiä, isoja palaneita ihmisiä kaljapäissään. Ahdistuin. Älkää menkö sinne, Bali on niin paljon muutakin.

Hinnoista jaan joitain esimerkkejä. Hintataso on tullut hieman alas parin vuoden takaisesta, tai saattaa olla että kuvittelen. Nämä esimerkit ovat syrjäisemmiltä alueilta ja paikallisten suosimista paikoista napattuja.

Taksi n. 10 000 rupiaa /1 km
Siisti hotelliyö halvimmillaan n. 200 000 rupiaa
Ostoskärry (vaippoja, maitoa, juomia, ruokaa, kahvia, hoitoainetta yms) 78 000 rupiaa
Mopon vuokra 50 000 rupiaa /päivä
Kana satayt ja riisi 18 000 rupiaa
Vesi 1.5L 4 000 rupiaa

Lennähdimme reilu viikko sitten maanantai-iltana Denpasariin, muutaman kiljaisuja kirvoittaneen ilmakuopan saattamina. Toivoimme, että bussit olisivat vielä kulkeneet, mutta näin ei tietenkään ollut. Suhautimme siis kuin arvoväki taksilla Nusa Duaan juuri ennen puoltayötä ja kirjoitimme itsemme majapaikkaan. Vielä iltapuhteiksi juoksimme rikkoutuneen ilmastointilaitteen kanssa kiusaamaan respassa päivystänyttä poikaa, joka teki kaikkensa pelastaakseen meidän yön (arvatenkin myös omansa). Saimme vaivautuneina suomalaisina uuden huoneen jonne autuaasti nukahdimme kellon raksuttaessa jo reilusti seuraavan vuorokauden puolella.

Leppoisa ote on ollut teemana tällä pysähdyksellä. Suorituspaineet on hyllytetty hetkeksi ja tarkoituksemme on viettää rauhallista lomaa. Läiskimme jo vesipuistossa, söimme roskaruokaa ja teimme jouluhankintoja. Voisimpa kirjoittaa mehevistä kommelluksista, mutta kaikki on niin tasaista täällä.

20151216_135132

Vieläkö on villiapinoitaaa?

Muistatteko kun kerroin, että pakomme muille maille on osittain lähenevien juhlapyhien ansiota. Nyt täällä kirjoittelee joulukammostaan vieroittunut melkeintonttu! Ilahduttavaa huomata että pieni kevyt joulumieli löytyi sittenkin myös meitsistä. Kannustimina huoleton suhtautuminen, tyyliin ”milloin se aatto olikaan?” ja totaalinen ostomanian puuttuminen.

20151216_131555

20151216_140402

Muutimme tänään Seminyakiin. Typerä temppu, ottaen huomioon loistavan majoituksemme Nusa Duassa. Mutta tulipahan tehtyä. Totuttelemme nyt eloon täällä ja odottelemme jouluaaton ilotulitusta innolla. Valmistelut pian alkavaa Australian roadtrippiä varten on täydessä käynnissä ja niistä kirjoitan teille arvon kanssaseikkailijat pian uusimpia käänteitä!

Pakkasia kotiin pohjoiseen toivoo tonttunelikko Lapsellinen maailma

Reppureissulla lasten kanssa

AJATUKSIA SUORANA MAAILMALTA

Pyörittelin tuossa mielessäni postausta siitä, millaista on reppureissulla lasten kanssa. Blogi elää aiheesta ja vaikka kirjoituksissani lapset ovat aina mukana, en usko heidän läsnäolonsa välittyvän lukijalle joka käänteessä. Tyttöjen edustaessa eri ikäluokkaa, asioihin suhtautumistakin on tässä perheessä monenlaista. Matkalla lähes kaikki on mahdollista vielä yhden vauva-iän ylittäneen lapsen kanssa, entä kahden? Mitä sitten kun mukana on vauva?

Vauvaikäisen viihtyvyys

Neiti A on kahdeksankuinen. Kun kaksi kuukautta sitten lähdimme matkaan, hän oli vielä perustyytyväinen pötkö, jonka pahaa mieltä lääkittiin maidolla. Nyt itketään tai nauretaan fiiliksen mukaan. Tulee hampaita, opitaan uusia juttuja, maistetaan makuja ja nähdään erilaisia kasvoja. Toisaalta äitikausi itkettää ja kiristää välillä muidenkin herkkää päänahkaa. Puhkeavat hampaat yhdessä ääntä vuotavan lautaoven kanssa, saa seinänaapurin todennäköisesti juomaan itsensä uneen. Useasti. Hiljaa siellä miettii mielessään miten ei koskaan tekisi lapsia. Tekee kuitenkin.

Neiti A on toisaalta tottunut ääniin ja ihmisiin, jolloin ne eivät aiheuta hankaluuksia. Paikan vaihtaminen tuntuu suhteellisen luontevalta, eikä hän ole protestoinut kertaakaan uusia ympäristöjä. Kaikki sosiaalinen kanssakäyminen sekä ulkomaailman tarkkailu ovat nastoja juttuja, jotka pitävät pienen mielen kiinnostuneena. Uudet maut rokkaavat ja niitä onkin tarjolla runsaasti. Kehittymisessä ei ole mitään ympäristöön liittyvää eroa. Luonne kasvaa ja erikoisista asioista tulee tavallisia. Ihmisten syleissä on ilahduttavan erilaista ja vauvalällätykset naurattavat poikkeuksetta.

Yhteenvetona vauva A nauttii reissaamisesta sekä ihmisistä, mutta turhautuu herkästi paikallaanoloon. Pitkät trekit, auringonpaiste, itikat. Siinä ne eniten päänvaivaa aiheuttavat otsikot. Terveyspalveluiden jonkinasteinen saatavuus ja kuuma vesi ruokaa varten. Kaikki nämä ovat pitkälti järjestelykysymyksiä. Olemme vähentäneet extremen määrää tämän matkan osalta, jotta myös neiti A nauttisi maksimaalisesti olostaan.

20151025_121200

Mitä kaikesta tuumaa kolmivuotias?

Neiti J on kinkkisempi. Hän on vieraillut elämänsä aikana 18 eri valtiossa, sekä kymmenillä lentokentillä tuon luvun kylkeen. Monissa maissa on maleksittu useaan otteeseen. Ikää J:llä on kolme vuotta ja kaksi kuukautta. Ensimmäisenä häntä katsoessa tulee mieleen, että vau mikä tyttönen. Huonoin puoli matkustamisessa hänen mielestään on koti-ikävä. Kotona Suomessa ovat meidän kaksi koiraa, joita koko perheemme kiistatta ikävöi.

Kun J:ltä kysyy mikä reissussa on kivointa, eetteristä kajahtaa: leikki, uiminen, hotellit ja se ettei isi mene töihin. Etsikään siis ainakin mahdollisuuksien mukaan se lähin leikkipuisto. Palkinto on punaposkinen riemukiljuja! Väitän omista kokemuksista oppineena, että tuon ikäiselle on helppoa olla mukana nähtävyyksillä ja kaupungilla, kunhan viikko-ohjelmassa on mukana sopivassa suhteessa lapsellista puuhaa. Lelut riittävät kevyesti päivän lapsihommiksi. Hotellit ja hostellit näyttelevät isoa osaa. Paikan ei tarvitse olla kummoinenkaan huone jossa on sänky, kun neiti J ilmoittaa juhlavasti kynnyksellä, tervetuloa uuteen kotiin! Viime aikoina tärkeää on ollut myös uusien leikkikavereiden saaminen. Lasten maailma on pyhä ja on avartavaa ymmärtää, että yhteisen kielen puute ei estä yhtään mitään. Englannin kielen fraasitkin juurtuvat äkkiä tuon ikäisen suuhun, eikä kuukauden reissaamisen jälkeen oikeastaan tarvitse enää auttaa kanssakäymisessä lapsen ja paikallisten välillä.

Yhteenvetona neiti J:mme on loistava reissukaveri ja uskomattoman sitkeä pieni repunkantaja. Hänelle ei tuota ongelmaa kävellä pidempiäkään matkoja. Sopeutuminen on a-luokkaa ja alkukankeuden jälkeinen ujous on muisto vain.

FB_IMG_1447044898980

FB_IMG_1447045283165

Jotten anna tästä kaikesta turhan muikeaa kuvaa niin lupaan että…

  1. Oma syömisesi on jännittävä ohjelmanumero, sillä saat kaapia pad thain suuhusi suoraan juuri pesusta tulleelta paidaltasi.
  2. Voit unohtaa tupluuriaatteet busseissa/junissa/koneissa yms. sillä pitelet pienokaistasi.
  3. Valokuvien ottaminen vaikeutuu maksimaalisesti, onhan kätesi usein sidotut. Kun saat viimein kameran esiin, on eräs jo paiskannut vapaana sotkevilla käsillään sen katuun ja kuvauksellinen vesipuhveli jolkottelee pois.
  4. Todennäköisesti keskellä ei mitään, josta on kolme kilometriä majapaikkaanne, jollain tulee kakkahätä.
  5. Et ohita kylmähermoisesti McDonalds-kylttiä, ilman jäätävää minähaluanNUGETIT-huutoa.
  6. Et mene minnekkään ilman että vauva on kiertänyt yhdeksän hedelmämyyjän sylissä. Joka kadunkulmassa.
  7. Tutustut yhdistelmään kulkuneuvot +paskavaippa.
  8. Joudut unohtamaan baarit.
  9. Ei tarvitse välittää saamastasi pahasta katseesta, kun silmäteräsi kärsii pientä erimielisyyttä kesken museon informatiivisen videoesityksen. Etsi lähin poistumistie.
  10. Joudut varautumaan miksi-ikäisen kysymyksiin tietokirjoin. Ympäristö yllyttää ilmiötä.

FB_IMG_1447045217813

Tästä kaikesta huolimatta menkää ja kokekaa, Eurooppaa tai kauempaa. Olkaa varovaisia, mutta älkää viekö lapsilta oikeutta kokea kaikkien yhteistä maailmaa! Kaikki on sen arvoista.

Reissuterkuin Kiti

Phnom Penh ja hyytävä menneisyys

Bussilla Phnom Penhiin

Bussimatka Siem Reapista tänne kesti seitsemän tuntia ja vaikka bussikuljetuksen jäätävä 15$ hinta kirpaisi, oli se kaiketi järkevä sijoitus. Giant Ibiksen bussista löytyi wifi, ilmastointi, pullovesi ja Blue Pumpkinin suklaaleivos. Bussi oli siisti ja jalkatila ruhtinaalinen. Ikkunasta vilisi mielettömiä luontoilmiöitä ja upeaa maaseutua. Oli vesipuhveleita, lehmiä ja suloisia lapsia pyllyt paljaina juoksentelemassa pitkin pientaretta. Pysähdyimme välillä vessatauolle ja kerran syömään. Vieressä saksalainen jannu teki musiikkia ja jammaili pää notkuen kunniallisesti koko matkan. Olimme perillä pimeän tultua ja kaatosateen alettua.

20151104_133932

Eläväinen Phnom Penh

Phnom Penh ei ole varsinaisesti vienyt sydämiämme, mutta ei herättänyt muutenkaan järin voimakkaita tunteita. Syötävän katuruoan löytäminen on ollut yllättäen haastavaa. Safkakärryissä on niin paljon tunnistamattomia pieneläinvartaita, ettei niistä ilkeä valita ”parasta”. Enkä todellakaan tarkoita nirsoilla, itseasiassa kokeilisin kyllä, mutta meitä kun on muitakin. Majoituksemme ei sijaitse the joenvarrella, joten siinä saattaa olla syy muun muassa tuohon ruokapolitiikkaan. Myönnän muuten, että oma mielikuvani tästä kaupungista oli rähjäisempi kuin todellisuus monelta osin. On jättiruutuja kattojen päällä, monumentteja, huoliteltuja puistoja ja ilmastoituja kauppakeskuksia. On Land Roveria, Lexusta, Rangea ja Cadillacia.

20151107_180640

Itsenäisyysmonumentti

20151109_180451

Öiset katot

Tekemisestä ja sen puutteesta

Olemme ottaneet tämä visiitin pitkälti chillauksen kannalta ja uineet kauniissa kattoaltaassamme, sekä nukkuneet semihyvin. Siem Reapin lunastaessa ansaitusti temppelipisteet, valitsimme täältä lähinnä historiallisesti asiapitoiset kohteet. Ensimmäisenä tutustuimme lähistöllä olevaan Tuol Slengin vankilamuseoon ja tänään jatkoimme tositarinaan perustuvaa kauhukertomusta kuuluisilla Choeung Ekin killing fieldeillä.

20151106_151349

Rankkasateita on saatu lähes päivittäin.

Punakhmerit, Tuol Sleng ja Choeung Ek

Punaisten khmerien valtaannousu aiheutti miljoonien ihmisten kuoleman. Tarkoituksena oli luoda väkivallalla, pelolla ja tappaen utopistinen agraariyhteiskunta. Koulutetut tapettiin. Ihmiset marssitettiin maalle ja hajotettiin olemassa oleva yhteiskunta. Perheenjäsenet eivät enää saaneet olla tekemisissä toistensa kanssa, jolloin toisilleen puhumisesta seurasi teloitus. Kaikesta omaisuudesta tuli yhteistä. Ammusten ollessa liian arvokkaita, teloitukset tapahtuivat kaikella mahdollisimman halvalla tappamiseen soveltuvalla välineellä. Kuoleman kohtasivat miljoonat lapset ja aikuiset.

Tuol Sleng on entinen koulurakennus, joka punakhmerien toimesta muutettiin vankilaksi ja jossa toteutettiin kuulustelua ja kidutusta. Näin omin silmin sellit, joiden lattia-ala oli alle kaksi neliötä. Seinät olivat tiiltä tai puuta ja lattioissa oli ketjunpätkät jäljellä. Kivitalossa oli tukahduttava kuumuus. Tiloissa on esillä jalkapuita, vankien valokuvia, sellejä ja sänkyjä. Kidutusvälineitä ja kertomuksia miten ja mihin mitäkin on käytetty. Pelkkä vierailu vankilan tiloissa oli erittäin häiritsevä ja ahdistava.

20151106_152607

Kuulusteluvankien sängyt. Vangit olivat jalkakahleissa, joten suuria varotoimia ei karkaamisen varalle täällä tarvittu.

20151106_160113

Kahden puusellin ovet.

Kuten monista paikoista kansanmurhan aikaan, niin tältäkin vankilalta lähti rekkalasteittain ihmisiä viimeiselle matkalleen kohti Choeung Ekia. Suurin osa uskoi vapautumiseen tai edessä olevaan työleiriin, sillä eihän tuolta määränpäästä kukaan palannut kertomaan meiningistä. Kun rekka viimein pysähtyi kuoleman kentille, otettiin vangit peltikatokseen. Tästä alkoi vanki kerrallaan tapahtunut verenvuodatus, kunnes jokainen rekassa matkustanut oli menettänyt henkensä. Suuri osa vangeista teloitettiin katkaisemalla kaula. Teloitetut heitettiin joukkohautoihin monien ollessa vielä elossa, mutta kyvyttömiä huutamaan.

20151109_145044

Olen historia-ihmisenä hyvin ahdistunut kaikesta näkemästäni ja kuulemastani. Suosittelen tätäkin käyntiä kaikille, joita lähimenneisyys hiukkaakaan kiinnostaa. Kävin etukäteen tiukkaa ajatustaistoa siitä, onko oikein viedä lapsia tuonne. Tuol Slengissä oli yhdessä huoneessa ruumiiden kuvia ja selliosasto koettiin yhdessä tyttöjen kanssa hieman ahdistavaksi. Tuskin tuon ikäiset muuten ymmärtävät mistä on kysymys. Killing fieldeillä ollessamme avasimme jossain määrin neiti J:n kanssa kuolema-aihetta, sekä jätimme joukkohaudoille käsikorun kunnioittaaksemme kuolleiden muistoa, monien muiden tapaan.

20151109_150257

20151109_151626

Tähän puuhun lyöden tapettiin pienet lapset… Vieraat kunnioittavat ja muistavat uhreja omin käsikoruin.

Tunteiden sekametelisoppa tämä on ollut, mutta surullisella tavalla kiinnostavaa historiatietoa.

Ylihuomenna lennämme naapuriin biitsi-ikävissämme.

Villasukkaisaa marraskuuta kotiin toivoo
Kiti and co.

Saapuminen Siem Reapiin

Punaista hiekkaa, mutaa ja kuoppia. Yksi isohko valtatie, jonka varrella ei ole juuri mitään. Tunnelma tuo mieleeni jotain Afrikasta. Ihmisiä saattaa olla paljon, mutta määrä näyttää paikoitellen naurettavan vähäiseltä mopojen levittäytyessä valtatietä pitkin. Liikenne tuntuu rauhalliselta Filippiinien jälkeen. Puhuimme matkalla majapaikkaamme siitä, millaiset kasvonpiirteet khmereillä on. Päässä on jotain litteää. Khmerit käyttäytyvät rauhallisesti ja kunnioittavasti. Kaikki paitsi viisumivirkailija, jonka ainoa lause oli ilman katsekontaktia puolihuudettu ”pay money!!”-käsky. Kyseessä saattoi olla perinteinen auktoriteetista muistuttaminen. Paikalliset lapset ovat yleisesti ottaen hyvin sosiaalisia. He eivät pyydä mitään, mutta aina jossain vilkutetaan. Vie kai vähän aikaa saada kiinni paikallisesta tapakulttuurista ja olemme siihen vielä liian väsyneitäkin. Kävimme varhaiseksi lounaaksi länkkärilässä lapioimassa ylihintaista ruokaa, ostimme sarongin ja housut. Jatkoimme päivää rennosti altaalla. Olemme saaneet lyhyestä ajasta huolimatta isosti uusia ystäviä. Kyselen ahkerasti hotellilta minne kannattaa mennä ja missä on nähtävää. Suunnitteilla on tietysti the temppelikierroksen lisäksi jotain muuta pienempää kaartelua.

20151024_162951_HDR

20151024_162222

20151024_120940

Siem Reap antaa kummallisia viboja. Toisaalta tunsin heti suurta rakkautta tätä rujoa kauneutta kohtaan. Jotain merkillistä tässä kaupungissa silti on. Palveluiden luokse pääseminen on valtavan työn takana, sillä kaupat ja ravintolat tuntuvat maastoutuneen seinien taakse hankalasti havaittaviksi. Muualla kuin kaljavetoisille valkonaamoille suunnatulla pub streetillä myös välimatkat tuntuvat jokseenkin pitkiltä ja paikat autioilta. Toisaalta tilanteen tarkasteluun vaaditaan useampi päivä, eikä vaikutelma P-Koreamaisuudesta varmasti ole totuudenmukainen. (Tähän tietysti kuuluisi kuva havainnollistamaan avaruutta, mutta tyhjästä ei voi nyhjästä..)

Iltakävelyllä suoritimme erikoisia tilannehavaintoja, kun todistimme näkyä, jossa pienehkö tyttö likaisessa pyjamassaan retkotti sairaana mopon selässä. Kuljettaja piti yhdellä kädellä tytön tippapussia ylhäällä, toisen käden ohjatessa mopoa vakaasti halki ruuhkan. Lanssari A tunsi heti siirtokuljetussympatiaa näkyä kohtaan. Kävelimme ensin paikallisille markkinoille, josta taas kerran paskakärpäsiä kuhisevat sian päät, aivot ja sorkat ajoivat meidät melko pian eteenpäin. Tulimme muovilajittelemon eteen, sellaisen jonka Arman teki tutuksi viimeinen ristiretki-ohjelman Kambodzajaksossa. Käsittämättömän pysäyttävää käsitellä maksimaalista köyhyyttä niin läheltä.

20151024_161933

20151024_171834

Tuk tuk-kuljettajamme kertoi, että Siem Reapissa on yli 500 hotellia. Faktaa ei käy kiistäminen jos katselee kadunvarsia. Tyhjyyttään kumisevia hotelleita ja korealaisia ravintoloita peräkanaa ja silmänkantamattomiin. Ei ole epäselvää, että Angkorin temppelit pyörittävät koko kyläpahasta. Olinkin hotelleista puheenollen varannut majoituksen etukäteen täksi viikoksi. En ymmärtänyt iskeneeni kultasuoneen, vaikka ensivaikutelma hotellin tasosta tuntuikin heti korkealta hintaansa nähden. Maksoimme viikosta aamiaisen kera 134$, eli noin 19$/yö. Varaussivustoja kollatessa havaitsimme halvimmaksi huonehinnaksi rutkasti enemmän: 60$/yö! Ehkä olen tarttunut huomaamattani alennukseen.

Yhtäkkiä olo on täällä levollinen, kiinnostunut ja iloinen. Theravada-buddhalainen elämänmeno on erittäin tervetullutta tähän hetkeen, kaiken sen Jumalasuitsutuksen jälkeen jota saimme osaksemme ympäri Filippiinejä.

Mieli avoimena kohti uutta 🙂

Kiti