Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

käyttäytyminen

Pohjoisen lapsi on monelle nähtävyys

Kuvitelkaa kuinka kaunis voi olla tarunhohtoinen pohjolan vaalea lapsi, jolla on auringonsäteissä kylpevä kultainen tukka ja punaiset posket valkoisella iholla. Siitä huolimatta, että valtaosa väestömme lapsista sopii edellä mainittuun kuvaukseen, on albiinolapsemme harvinainen näky heti pohjoismaiden ulkopuolella.

Ihailen suuresti monien kansojen avointa ja sympaattisen kiinnostunutta asennetta vieraitaan kohtaan. On imartelevaa ja helpottavaa että lapset ovat keskipisteenä monessa tilanteessa. Suosittelenkin käyttämään etua hyväksenne lentokentillä, ravintoloissa ja muualla siihen tarjoutuvalla paikalla. Hyvin usein eksoottinen lapsi on yhtä kuin viplippu jonon ohi.

1888691_10152229644282384_1759438347_n

Asialla kuitenkin on myös kääntöpuolensa. Meidän supisuomalaiseen tapakulttuuriimme ei lukeudu vieraiden kosketukset, syliinkaappaaminen tai karkkia tarjoava ikäihminen kadunvarressa ilman taka-ajatuksia. Lintukodossamme opetetaan päinvastoin pienestä pitäen välttämään tällaisen toiminnan kohteeksi joutumista. Joten miten pienen lapsen saisi ohjelmoitua ymmärtämään, että ulkomailla liikkuessamme tämän kaltainen toiminta voikin olla vilpittömimmillään suoraan sydämestä kumpuavaa ihailua? Tai ehkä lapsen ei tarvitsekaan sosialisoida ulkomailla paikallisten lähestymisyrityksistä huolimatta?

Sanon suoraan, että monesti siirtyminen jalkaisin on ahdistavaa. Hyvin pian kadulle päästessämme tytöiltä vaaditaan ensimmäisen kerran kättä suukoteltavaksi tai koko lasta syliin hyppyytettäväksi. Nykypäivänä nämä kohtaamiset hirvittävät, sillä en haluaisi lapsieni joutuvan painostetuksi millään muotoa. Epätoivoissani alennun useasti etsimään ratkaisua päivä päivältä eskaloituvaan tilanteeseen. Ensin koitan saada jälkeläiseni jutustelemaan edes vähän jotain hellohello-mantraa, yleensä tuloksetta. Tuntuu pikemminkin siltä, että muutaman minimummon jälkeen neiti J (jolla lähinnä kokemusta tästä on) rakentaa Berliinin muurin hänen ja paikallisten väliin, eikä ota poskennipistelijöitä kuuleviin korviinsa.

1794801_10152229648962384_2096561693_n

Joskus taivalta ollessa takana jo useampi viikko, astuu kuvaan toinen vaihe, jolloin alan kokea äitiyteen liittyvää velvollisuutta puolustella vaivaantuneita tyttöjäni. Tällöin alan keksiä verukkeita heidän suojakseen. Milloin ujo, milloin väsynyt tai kipeä. Siinä on äititrävelleri pahasti puun ja kuoren välissä yrittäessään kunnioittaa paikallisia ja verkostoitua, samalla suojellessaan omiaan. Usein itsekin jo lopen uupuneena hiustenlääppijöihin.

Haastavaksi koen myös valokuvista kieltäytymisen, jota huomaan joutuvani silloin tällöin tekemään. Haluaisin sinisilmäisesti uskoa ihmisten hyvyyteen, mutta ensisijainen velvollisuuteni on suojella pienten yksityisyyttä. Voin vain kuvitella kuinka häkeltyneitä ja ahdistuneita lapset saattavat siis olla jatkuvasti toistuvasta huomiotulvasta. Isomman kanssa olemme pyrkineet puhumaan jo asteittain kultturieroista. Uskon että ilmiöön tottuminen ja siitä keskustelu ovat kaksi avainta kiperähköön tilanteeseen.

Ratkaisevin tekijä sille mihin suuntaan kohtaaminen luisuu, on muukalaisen lähestymistapa ja ulkonäkö. Viimeinen siksi, että lapsen mieli kehittää luottamuksen lempeään ja rauhalliseen ihmiseen, mielummin kuin rähjäisen näköiseen puliveivariin. Kieltäytyminen yhteisestä tutustumishetkestä laukeaa herkimmin hyökkäävästä ja ehdottomasta tyylistä, joka onkin mielestäni röyhkeää kulttuurista riippumatta. Kai sitä voi käytöstapoja odottaa edes jonkunmosia.

Lapsi on kaikesta huolimatta mahtava jäänmurtaja ja keskustelun avaaja, joten jatkan ehdottomasti siedätyshoitoa niin itseni kuin tytärteni kohdalla. Olen siis ilman muuta miljoonista kehuista imarreltu. Kuten mainitsinkin edellä, mikään ei ole niin sympaattista kuin kahden maailman kohtaaminen ja siitä syntyvä ilo!

Millaisia kokemuksia teillä on aiheeseen liittyen?

Oletteko löytäneet kaikkia miellyttävän ratkaisun tuttavuutta tekevien kanssa?

 

Kiti😘