Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

junamatka

Saapuminen Keski-Kiinaan Chengdun kaupunkiin

Kuten moneen aiempaan kirjoitukseeni, niin tähänkin liityy vatsatauti. Olin viimeinen tautilainen Pekingistä lähtiessä ja Arttu lähes pakotti minut junaan olosta huolimatta. Junamatkat olivat olleet leppoisia siirtymiä, ainakin silloin kun olimme saaneet valita karjavaunusta alasängyt itsellemme. Nyt saimme punkka-arpajaisissa kaksi yläpunkaa, joka sinetöi matkamme ensimmäiset vaaralliset kilometrit. Kiikuimme päivän ja yön reunattomilla lavereilla yläimoissa kahden eloisan mittarimadon kanssa. Komeuden kruunasi tupakkapaikka seinälevyn takana, joten haju, vatsankouristukset ja tasapainoilu yläilmoissa elohiirten kanssa olivat suht valmis paletti. Koko matka oli täynnä niitä sydänkurkussa-tilanteita, kun juna tekee äkkijarrutuksen, kiskot kirkuu ja nappaan lennosta kiinni tytöistä, ettei kumpikaan mäiskähdä kahta metriä kohti lattiaa. Sitten vasta tarkistan tuliko omaan pöksyyn lusikallinen vai kaksi. Siinä me nököttää pönötimme suu täynnä alakerran kiinalaisrouvan matkaeväitä, joihin kuuluivat keksit, siemenet, hedelmät ja muut meillekin tutut elementit.

Huokaisin helpotuksesta kun juna narahti Chengdun asemalle. Olimme varanneet hyvin arvostellun hostellin keskeiseltä alueelta Chengdusta, mutta aina odotukset eivät kohtaa todellisuuden kanssa. Vessanpönttö vuoti liejua lattialle, jossa suihkukäynnin jälkeen olisi muutenkin voinut tehdä sammakkopotkuja. Avattu kortsupakettikaan ei ollut löytänyt tietään edellisten rakkauden ammattilaisten jälkeen roskikseen yöpöydältä. Luulisi että kahdellakympillä saisi suht edullisessa kaupungissa edes välttävästi siistin huoneen. Chengdussa oli kuitenkin vielä nähtävää. Löysimme loistavan hotellin lähempää Tianfu Squarea ja parinsadan metrin päästä metroasemaa. Maksoimme Leeden hotel Chengdussa yhteensä 30$ /yö doublehuoneesta, johon kuului ihanan runsas buffetaamupala. Huone oli siisti ja sänky iso. Henkilökunta lahjoi tyttöjä pehmoleluilla. Uskomaton hinta-laatusuhde. Tämä hotelli sujahti suoraan all-time favourittien kärkeen!

Meillä oli aika vähän etukäteen mietittyä tekemistä mielessä, joten monena päivänä kävelimme puistoissa, lepäilimme junaväsymystä pois ja söimme hyvin. Pyörimme Tianfu Squarella ihmettelemässä kiinalaisten määrää ja ostosparatiisin menoa sekä kiipesimme 218 metrin korkeuteen seisomaan lasilattialle Chengdun ylle.

Suurin yksittäinen turistien tulosyy Chengduun on pandat. Yli 70% jäljellä olevista pandoista elää Sichuanin maakunnassa Kiinassa. Chengdu taas on Sichuanin pääkaupunki. Tutkin eläinihmisenä läheisten pandakeskusten eettisyyttä ja toimintaperiaatteita. Lapset toivoivat ja Arttukin, että pääsisimme tutustumaan pandoihin lähemmin. Mielestäni mikään ei ole riittävä syy eläinten häkittämiselle, enkä olekaan tukenut eläintarhoja vuosikausiin. Giant Panda Breeding Research Center on nimensä mukaisesti pandojen tutkimuskeskus. Lopulta päätimme vierailla siellä, siinä toivossa että toiminta tähtäisi lajin elinvoimaistuttamiseen, eikä rahanahneuteen eläinten kustannuksella. Pandoilla olikin pääosin tilavat vehreät elinalueet isolla hyvin hoidetulla alueella. Pandapoikasten hipelöiminen oli hiljattain turisteilta kielletty. Yksi aikuinen panda oli lasin takana pienessä kopissa vihastuttavissa olosuhteissa ikäänkuin esittelykappaleena.

 

Niin suloisia kuin nämä pandakarhut ovatkin, koin kuitenkin taas pientä omantunnontuskaa eläintarhan rahoittamisesta. Suurin osa näistä pandoista on toisaalta syntynyt täällä keskuksessa ja tämä paikka on niille koti. Toivottavasti nämä harvinaiset upeat eläinlajit saadaan vielä elinvoimaiseksi ja takaisin luonnonhelmaan.

Chengdu tarjosi meille ihania kiinalaisia katuja tallattavaksi, herkullista katuruokaa ja paljon päivittäiskulttuuria nautittavaksemme. Tehokkaan viikon jälkeen oli aika aloittaa viimeinen junalla tehtävissä oleva matkaosuus. Chengdusta junailimme itsemme junakiskojen loppuun asti, eli Kunmingin kaupunkiin ja sieltä edelleen bussilla eteläiseen Jinghongiin.

Petipaikka karjavaunussa

Moskovassa on kova pakkanen. Arttu kiirehtii eteenpäin kiukkuisena. Yritämme kehoitusten mukaisesti ostaa ennakkoon Moskovan rautatieasemalta junalippuja välille Irkutsk-Ulan Bator, mutta yritys jää suutariksi pahantuulisen ja palveluhaluttoman virkailijan vuoksi, sekä siksi että meille alkaa tulla kiire pian lähtevään junaan. Jade on ehtinyt ottaa hyvät päiväunet juna-aseman lattialla. Tai oli siinä hänen ja juna-aseman välissä rinkka. Junamme numero 70 lähtee raiteelta neljä. Keskustelemme puluparven keskellä siitä olemmeko oikealla junalla. Tämän junan määränpää on Chita, niinkuin sen mihin meillä on liput. Arttu päättää kysyä joltain. Aseman työntekijä yrittää ohjata meitä pidemmällä oleville laitureille. Pidän pääni ja hyvä niin, sillä juna jonka edessä seisomme on oikea. Pieni mongolialaisen näköinen mies muhkeassa Venäjän Rautateiden karvalakissa viittelöi meidät luokseen. Miehen kasvot ovat syvään uurtuneet ja hymyillessä naama menee tuhanteen ryppyyn. Liput ja passit annamme hänelle ja hän avoimen iloisesti alkaa käymään niitä läpi. Mitä väliä jos Aavan lippu palautuu Jaden passin välissä ja Artun passin väliin sujahtaa kaksi lippua. Sitten mongolialaismies hämmentyy ja kohottaa olkapäitään kun käteen jää vielä yksi passi. Osoitin manducassa roikkuvaa taaperoa jonka olemassaolo oli jäänyt häneltä huomaamatta. Mies rehahtaa nauruun ja nappaa Jaden kainaloon. Emme vielä tällöin tiedä, että pieni keltainen mies joka otti meidät vastaan, on maailman paras vaunuisäntä.

Moskovan antia. Yksi juna-asemista.

Jade nostetaan kiskokuilun yli ja tulemme sisään junaan. Heti vasemmalla on meidän punkkanumerot, 1 ja 3. Alapunkat, kuten pitikin olla. Junan haju tuo mieleen armeija-ajat. Ei mitään eritteiden hajua, enemmänkin aseöljyn ja metallin. Karjavaunu koostuu 54 punkasta. Vasemmalla on neljän punkan syvennykset ja oikealla käytävän suuntaiset kerrossängyt. Vaunun päädyssä on samovaari ja vessa. Vessa on pahan näköinen ja haisee virtsalta. Se on kuitenkin kuurattu lattiasta kattoon, kuten jokaisena yönä tästä eteenpäinkin. Meille jaetaan puhtaat petivaatteet ja pieni pyyhe. Venäläiset tuijottavat meitä. Kun ei ota selvää katseista. Ne ovat vähän vihaisia ilmeitä ja syykin siihen löytyisi rehaavista muksuista. Olemme ahdistuneita ostamatta jääneiden lippujen puolesta, mutta asia putoilee onneksi välillä mielestä. Näyttää siltä että joudumme viettämään Irkutskissa pidemmän tovin.

Puhdas liinavaatepaketti.

Punkat ovat ruskeat ja seinät muovia. Niissä on puukuvio. Ikkuna on niin likainen että sen läpi ei voi kuvata. Lattia on myös likakerroksen peitossa, vaikka se pestään monta kertaa päivässä. Kaikilla on junakengät, niin meilläkin.

Romanttinen platzkart.

Lapsia jännittää junassa oleminen. Pian tytöt ovat niin turhautuneita, että joudumme turvautumaan hätävarasuklaaseen. Se hiljentää ja rauhoittaa jälkikasvua. Alamme päästä jujulle junaelämästä. Vaunu lämpiää pian lähdön jälkeen tukalan kuumaksi ja alamme kaivaa kevyempää vaatetta. Tavarat säilytetään sänkyjen alla olevissa säilytystiloissa. Yläpuolellamme ei toistaiseksi asu ketään, joka luo mukavaa tuntua omaan syvennykseen. Vaunu on hiirenhiljainen, lukuunottamatta lapsiemme säestystä.

Toisena vuorokautena omasta loossista on tullut kotoisa. Aikuisille on ihan ok, ettei ole kiire minnekkään. Lapsilla on aina kiire jonnekin. Annan sipsiä. Artun mielestä lapset menee pilalle, mutta mulle riittäisi jos olisivat hetken vähän hiljempaa. Alamme pelata korteilla koko porukka.

Nakkipiilojen myyjä tulee luoksemme. Nainen on muodokas ja uhkea. Kävellessä vartalo kiikkuu puolelta toiselle liipaten läheltä punkillaan istuvia työmiehiä. Meikit ovat eiliset ja jo sotkeutuneet myyjättären silmistä ja huulipuna on enää vain vähän sinnepäin. Heitämme hurttia huumoria, nainen kehuu osaavansa englantia ja alkaa puhua saksaa. Onneksi meiltä taipuu vähän kaikki. Enimmäkseen elekieli. Hauska hetki päättyi 50 ruplaa maksavaan nakkipiiloon ja nainen hihkaisee kielillä kuinka me vielä tavataan.