Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

bussimatkustus

Junat on luotuja kulkemaan

Olimme aloittaneet matkanteon Helsingin rautatieasemalta. Matkustaneet halki Venäjän, Mongolian ja Kiinan, pitkin rautateitä. Olimme ennenkaikkea eläneet ihmeellistä aikaa, kuluttaneet junanpenkkejä, kirjoja, nuudelia ja toppavaatteita. Tutustuneet paikallisiin tapoihin ja ihmisiin. Saimme iloita, turhautua, kinastella ja nauraa vedet silmissä. Mikään matkanteko tähän mennessä ei ole ollut yhtä hämmentävää ja kiinnostavaa. Kiinassa vaihdoimme matkantekovälineen bussiin, sillä rautatiet loppuivat osaltamme Etelä-Kiinan kummalliseen Kunmingiin.

Päästyämme ensimmäiseen viralliseen määränpäähämme Laosin Vientianeen, jouduimme päättämään kuinka matka jatkuu. Olimme nyt tehneet sen, minkä uumoilimme tapahtuvankin. Sen että matkustaisimme rauhalliseen tahtiin lentämättä Suomen Helsingistä Laosin pääkaupunkiin Vientianeen. Olisin itse halunnut jatkaa eteläiseen Laosiin bussilla, mutta matkan kakkosvaihe poltteli meitä kaikkia jo edessäpäin. Pienen palaveerauksen tuloksena oli selkeää, että halusimme kuitenkin jatkaa maateitse niin pitkälle kuin voisimme ennen pakollista lentoamme Indonesiaan.

 

Vientianesta etelään

Vientianessa vietimme vain hetken, mutta itseasiassa ennakkoluuloista huolimatta tykästyimme lopulta paikkaan. Ravintolat, markkinat, kadut ja mukava ilmapiiri teki hassulla tavalla lähtemättömän vaikutuksen. Vientiane oli ensimmäinen aasialainen pääkaupunki, jossa voisin ajatella jopa asuvani.

Lähdimme päätöksemme mukaisesti muutaman päivän oleilun jälkeen ylittämään Laosin ja Thaimaan välistä ystävyydensiltaa bussin kyydissä. Päädyimme joidenkin tunteroisten jälkeen Thaimaan suloiseen Udon Thaniin. Ensimmäinen kunnon parisuhdekina saatiin aikaiseksi (vasta!!!) täällä. Lopen väsyneenä kiukuttelevaan nälkähirviöön, toivotin Artulle hyvää lentoa takaisin Suomeen ja painelin ulos huoneesta suoraan iltamarkkinoille. En kuitenkaan malttanut enää riidellä löydettyäni edulliset mopokypärät tytöille, vaan riensin hakemaan muun matkaseurueen kypäränsovitukseen. Ilta olikin taas seesteinen kaiken sen tuulettelun jälkeen ja lapset käyskentelivät kylillä ylpeinä uusista mopopäähineistään. Udon Thanista ostimme liput seuraavan päivän yöjunaan kohti tuhansien valojen Bangkokia. Yöjunien suurin etu on puhtaasti siinä, että säästää yhden yön majoituksen matkalipun hinnalla. Olinkin iloinen hyvästä diilistä.

Myöhään illalla levitimme alustan juna-aseman suttuiselle laiturille ja sen päälle iltapalatarvikkeemme. Laiturin kirkkaat ja kylmänvalkoiset lamput kuitenkin houkuttelivat täyteen tupatun junalaiturin katon alle kymmeniätuhansia pitkäsiipisiä lentoötököitä, eikä puhumisesta saati syömisestä tullut mitään. Hyöteisproteiiniset jugurtit päätyivät vain puoliksi syödyiksi, kuin myös appelsiinimehu. Jatkoimme suosiolla syömistä vasta junassa keksien ja ilmaisen pulloveden muodossa.

Next stop: Bangkok

Saavuimme aamulla anivarhain Bangkokiin, varmasti kamalimman yöjunan jälkimainingeissa. Junavaunut hohti uutuuttaan ja sängytkin olivat varsin mukavat ja tilavat. Kokemusta määritteli kuitenkin jostain syystä yön tuntien ajan silmään loistavat kirkkaat spottivalot, eikä ilmastointihormin säätelijääkään käy kehuminen. Makasimme läpi yön mustissa silmänalusissamme, sinänsä pehmoisilla sängyillä, täristen ja yskien. Varhainen Bangkok oli armelias. Lehdenjakaja antoi laitapuolen kulkijalle kaksi lehteä ja mies hymyili anteeksipyytävästi. Kauniiksi sonnustautunut thainainen jäi mopotaksin kyydistä pankin edessä. Ilma oli lempeä, vaikka auringon asennosta tiesi että päivästä tulee kuuma. Jäimme kahville pieneen kahvilaan. Teimme viimeistelyitä koskien Indonesian viisumihakemusten liitteitä. Pian pääsisimme hotelliin.

Bangkokissa vierähti enemmän ja vähemmän mukavasti viikko viisumipuuhissa. Saimme odottelun jälkeen passimme ja kauan venatut viisumit Indonesiaan. Onneksi olimme osanneet nautiskella kaupungissa, sillä edessä oli taas hardcore-siirtymä.

Enää piti päästä Bangkokista Hat Yain kautta Kuala Lumpuriin, josta lentomme Jakartaan lähtisi. Osuuden Bangkokista Hat Yaihin piti olla simppelisti junalla suoritettavissa, joten suuntasimme itsevarmoina Bankkarin juna-asemalle. Pian saapumisemme jälkeen saimme kuitenkin teatraalisesti kuulla, että junat ovat jo täynnä muutamalle päivälle eteenpäin. Thaimaassa oli alkamassa Songkran-juhla ja väki suuntasi kuka minnekin sitä viettämään. Hörpimme pienessä kuumotuksessa kahvia ja totesimme lentojen olevan överihintaisia tällä hetkellä, kiitos Songkran. Bangkokiinkaan ei olisi varaa jäädä. Muuan matkatoimiston nainen ehdotti, että voisimme yrittää saada bussiliput, joskaan sekään ei olisi varmaa ja sitä varten joutuisimme ottamaan taksin kaupungin vastakkaiselle laidalle. Alkoi matkan ensimmäinen amazingrace-henkinen sykintä, kun kello lähestyi pikavauhtia myöhäistä iltapäivää ja kaupungista piti päästä samana päivänä liukenemaan. Ehdimme ikuisuuden kestävällä taksimatkalla muun muassa selvittää, että mikäli onnistuisimme tunkemaan itsemme johonkin Hat Yaihin vievään dösään, olisi edessämme kepeän makoisa 14h bussimatka.

Bussiliput plakkariin

Saimme ihmeen kaupalla kolmannelta luukulta ja epätoivon puristaessa kurkkua, erään pitkän matkan bussin viimeisen penkkirivin ostettua. Ilo lipuista hälveni pikaisesti bussiin saavuttuamme, kun ymmärsimme kyseessä olevan varsin tavallinen istumamallinen bussi, toiveissamme siintäneen sleeperin sijaan. Kaikesta huolimatta ja siitä johtuen saavuimme joskus seuraavana päivänä Hat Yaihin. Ensitöikseen varasimme pienestä majatalosta huoneen ja sujahdimme karvislakanoihin lepäämään. Muutoin teimme vielä muutamia ostoksia koskien tulevaa saarielämää sekä söimme mahat täyteen food courtissa. Seurasi edelleen kymmenen tunnin bussimatka Malesian rajan yli, jatkuen aina Kuala Lumpuriin asti. Olimme tehneet pitkän matkan maateitse, ja se tuntui niin hyvältä. 12 000 maakilometriä, kaksi kuukautta ja mieletön elämän ajattomuus. Kaikki ne tarinat repussa lopun elämää. Olimme niin valmiita seuraavaan seikkailuun.

Vuoristomaisemia ja kiinalaislouhoksia Laosissa

Bussissa vuortenrinteitä

Eteläiseen Kiinaan saakka olimme saaneet matkustaa tilavasti ja leppoisasti enimmäkseen junien kyydissä, joten kun Kunmingissa jouduimme vaihtamaan menopelimme pysyvästi bussiin, oli edessä olevaan Laosin läpiajoon syytä valmistautua henkisesti. Bussin ja junan ero on lähinnä liikkumatilassa ja vessan toimivuudessa. Rautateitä Laosissa ei valitettavasti vielä ole turisteiden hyödynnettävänä. Kirjoitin viimeksi saapumisestamme Kiinasta rajan yli Laosiin.

Olimme saaneet jo Kiinan puolella hiljattain maistiaisia bussilla köröttelystä, mutta erona kiinalaiseen bussiliikenteen olisi nyt halvemmat hinnat ja huomattavasti hitaammat kilometrit. Laosin julkinen liikenne on siis oikeasti kohtalaisen puuduttavaa. Kuski määrää tahdin, kusi- ja ruokatauot (ja sen, onko niitä) ja esimerkiksi “oikoreitit”. Ilmoitetut Matka-ajat ovat ihan höpöhöpöä ja kuljettajan kaverikyydit tulevat myös todennäköisesti tutuksi. Kaikesta kuitenkin selviää kevyesti riittävällä reissuboogiella ja tietty avoimella asenteella. Pohjois-Laosin vuoristoissa maisemat huimaavat päätä ja ympäristö on vaikuttava. Kiemurtelevat hiekkatiet vievät matkustajia pilvien halki ja korvat paukkuen ylös ja taas alas vuoren rinteitä. Matkalla näkyy vuoristokansaa, kyliä, peltoa ja viidakkoa. Toisaalta ikkunan läpi saa todistaa Kiinan maailmanvalloitusta, sillä satojen kiinalaisten kaivuualueiden näkemiseltä ei voi välttyä. Pieni Laos on ahtaalla ja alistuu myymään maansa pala kerrallaan kiinalaisjäteille.

Pahoittelen kakkea kuvaa, mutta tämä on ainoa otos pilvistä, joiden halki suhautimme.

Säästelemme matkakuluissa mahdollisuuksien mukaan, joten ostamme usein vain kaksi penkkiä, joilla istumme niin, että molemmat tytöt matkustavat sylipaikoilla. Olemme pienikokoisia, joten yleensä Jade mahtuu väliin istumaan ja Aava mun syliin. Pissalla juostaan aina kun mahdollista (omat vessapaperit mukana, osassa vessoista ei löydy edes vettä) ja bussiin kandee varataan ruokaa ja juomaa suhteellisen runsaasti.

Tauko paikalla.

Taukopaikan ruokakojuja.

Saapuminen Luang Prabangiin

Verrattain hiljaisesta Luang Nam Thasta tiputtauduimme kartassa alaspäin kuuluisaan Luang Prabangiin, jossa käyskenteli yllättävä määrä trävelleriporukoita. Onneksi myös täältä oli helppoa löytää rauhaa ja paikallista elämää. Luang Prabangissa vierähti vahingossa kokonainen viikko. Kuopus Aava sai viettää guesthousen pihalla railakkaat kaksivuotisjuhlat. Tarjolla oli kakkua, hedelmiä ja lahjoja. Naapurin vauva kutsuttiin juhliin mukaan. Löysimme sattumalta keskustan ulkopuolelta mahtavat isot iltamarkkinat, joille ajelimme joka ilta ostoksille, syömään ja hurvittelemaan huvituksiin. Seilasimme markkinoiden ruokakojuilla ja pompimme päivittäin paikallisten lasten suurimmassa huvituksessa, iltaisin täytettävässä pomppulinnassa. Kävimme joenvarrella kävelemässä ja ajoimme upeille Kuang Sin putouksille, josta kirjoitan toisessa postauksessa lisää.

päivän odotetuin hetki. Paitsi ehkä kuvan henkilölle. Hinta taisi olla 5000kippiä/0.50e

Synttärit!!

Meidän sympaattinen gesthouse sijaitsi hieman syrjemmässä, mutta kuitenkin vain muutaman minsan mopomatkan päässä kaikkialta. Mopolla liikkuminen on erikoisen vaivatonta ja halpaa, myös Laosissa. Mopovuokraan liittyi Laosin isommissa kaupungeissa niin ikään jonkin verran asiaan kuuluvaa varoittelua huijauksista. Henkilökohtaisesti emme ole koskaan joutuneet ongelmiin asian tiimoilta. Kysymme vuokramopoa mieluiten aina majatalon kautta ja yleensä se onnistuu. Tällöin vuokraaminen ja palauttaminen on vaivatonta ja mopoa voi seisottaa valvovan silmän alla yöt. Meillä on tapana valokuvata vuokramopo varmuuden vuoksi ennen käyttöönottoa.

Mopoilu lukeutuu tyttöjen lempparipuuhiin 😄

Kun olimme nautiskelleet mielestämme tarpeeksi auringonlaskun väristä jokikaupunkia, oli aika ottaa hatkat ja suunnata takaisin bussiasemalle. Seuraavaksi matkasimme maaseudun halki katsastamaan kuuluisaa turistien turmelemaa tubingkylää Vang Viengiä.

Kiemuroita Jinghongissa ja odotettu Laos

Aamuauringon säteet lämmittivät niskaa, kun kävelimme pitkin poikin autotien viertä linja-auto-asemalle. Olimme täydellisen valmiita jättämään Kiinan ja muuttamaan lämpimämmille leveysasteille. Mikään ei tänään voisi pilata tunnelmaa.

Bussiasemalla asiointi oli vaivatonta. Bussilippujen huokean hinnan (~9e) vuoksi ostimme Jadelle poikkeuksellisesti oman paikan. Tällä kertaa pilettejä tuli siis ostettua kolme, Aavan matkustaessa sylipaikalla. Emme osanneet varautua edessä siintävään shitstormiin.

Kiinalaisia sääntöportaita

Pitkän odottelun jälkeen virka-asuinen rouva kajautti saliin, että on aika nousta metallinpaljastimen kautta bussiin. Pääsemättä turvatarkastusta pidemmälle, lipuntarkastaja pyysi jo kertaalleen leimaamansa liput takaisin. Hän tarkasteli niitä erityisen tarkasti pienen puisen pöytänsä ääressä ja pudisteli päätään. Seuraavaksi suikkapäiset kiinalaisvirkailijat puivat keskenään lippujemme aiheuttamaa ongelmaa. Vähitellen meille valkeni, ettemme virkailijoiden yhteispäätöksestä johtuen tulisi nousemaan tänään kohti Laosia matkaavan bussin kyytiin. Luovuttaminen ei oikein tullut kyseeseen, sillä olimme todella päättäneet lähteä tänään Kiinasta, emmekä ymmärtäneet alkuunkaan mikä ongelman aiheutti.

Epäselvää odottelua.

Yritimme kaikilla luvallisilla ja luvattomilla keinoilla saada maksamamme dösäpaikat allemme ja rinkat bussin katolle. Edelleen oli epäselvää mistä soppa oli syntynyt, koska yhteistä kieltä ei yksinkertaisesti ollut. Luulin, että meidän haluttiin ostavan myös toiselle lapselle oma paikka, jota ei enää ollut saatavilla. Bussi alkoi olla aikataulusta reippaasti myöhässä. Saimme päättäväisyytemme ansiosta puhelimeen englantia puhuvan henkilön, joka yritti selventää meille kuinka kyse on kiinalaisesta sääntöportaasta. Yhdessä linja-autossa sai tämän mukaan matkustaa vain kaksi lasta kerrallaan. Koska olimme ostaneet Jadelle oman paikan, tätä ei kuulemma oltu osattu huomioida lapsilukuun. Bussissa oli jo nyt yksi lapsi, joten lapsia olisi ollut nyt yksi liikaa… Tarina ei uponnut kovinkaan sulavasti meihin. Olisimme jokatapauksessa vääntäneet tästä kättä pidempäänkin, mutta kun tömäkkä bussikuski astui ajoneuvostaan kädet heiluen ohjaamaan meidät kyytiin jotta väline saataisiin vihdoin matkaan, olin ihan helpottunut. Näytti siltä, että paikat oli vain myyty yli ja meidät yritettiin siivota sivuun.

Huokaus ja helpotus, heipat Kiina!

Rajan yli Laosiin

Matkamme vuorten yli Kiinasta Laosin Luang Nam Thahan oli ikimuistoinen. Pysähtelimme vuoren rinteille juottamaan linjurin syylaria, tankkaamaan, pissalle, ostamaan hedelmiä ja välillä vaan päästämään taakse kertynyttä letkaa ohi. Ikkunat aukinaisina saimme ihailla ikivanhan Hinon kyydistä kun vuoristolaiset kantoivat puuta ja lapsiaan pilvien korkeudella, tai kun läpäisimme Kiinan puolella vuoret nykyaikaisesti tunneleita pitkin. Matkakumppanit tarjoilivat kiinalaisia eväitä, kuten hyytelöön upotettuja kananvarpaita ja etikkasäilöttyjä vihreitä kuulia (ei puhuta valitettavasti samanlaisista joita ukkini tapasi jouluisin syödä..)

Kiinan ja Laosin raja-asema.

Lopulta Laosissa

Laosin Luang Nam Tha oli täydellinen kylä pohjois-Laosissa. Peltoja, rutikuivaa kuumuutta, joki ja kauempana siintävät vuoret loivat kiinnostavan ja seesteisen kontrastin. Herkuttelimme iltaisin Luang Nam Thassa night marketin antimilla, mopoilimme vesiputoukselle ja nautimme lämpöisestä ja rauhallisesta kulttuurista. Näin pyörähti käyntiin parhaat hetkemme Laosissa.

Paikalliset lapset viilentymässä vesiputouksella.

Kilometrejä Kiinassa, kohti etelää

Ghengdusta Kunmingiin, Kunmingista Jinghongiin

Saavuimme perheen voimin aamuyöllä Kiinan eteläiseen osaan, Jinghongiin. Olimme aiemmin päivällä päätyneet junalla Kunmingiin, josta itsepäisinä pakottaneet itsemme seilaamaan erheiden perässä etsien oikeaa bussiasemaa, vain päästäksemme samana päivänä Jinghongiin. Toimitimme itsemme ensin väärälle bussiasemalle, josta johtuen vietimme yli tunnin Kunmingin metrossa kulkien edestakaisin, sekä toisen mokoman kuluttaen kenkiä Kunmingin kaduilla. Emme yksinkertaisesti halunneet maksaa Kunmingissa majoituksesta ja siksi sitkeänä pyrimme eteenpäin.

Bussiasema matkanvarrelta

Kaiken matkanteon päätteeksi perille päästyämme, Jinghong näyttäytyi jo trooppisena ja lämpimän kosteana kaupunkina. Kaipaisimme taksia bussipysäkiltä hotelliin, sillä julkisia kulkineita ei enää siihen kellonlyömään kulkenut. Paikalla oli vain yksi taksimies ja matkaa taitettavana liki kymmenen pitkää kilometriä, joten hintakilpailua oli turha odottaa. Ylihinnoitellun taksimatkan jälkeen olimme jälleen pimeällä kadunsyrjällä. Alueella ei liikkunut ainuttakaan ihmistä, eikä hotellistamme näkynyt merkkiäkään. Väsynyt taksinkuljettaja viittelöi agressiivisesti haluten meidät ulos autostaan, toimittihan hän meidät jo perille annettuun osoitteeseen. Ei auttanut kuin nostaa rinkat ja lapset pimeään tienposkeen ja miettiä seuraavaa liikettä. Sahasimme aluetta jolla hotelli kartan mukaan sijaitsi. Tilanne tuntui toivottomalta.

Hotelli vs. majatalo

Pitkien minuuttien jälkeen etäämmällä välähti satunnaisen oven pielestä roikkuvat kiinalaiset serpentiinit katuvalojen loisteessa. Rapistunut teksti oven yläpuolella olisi varmaankin paljastanut hotellin sijainnin aiemmin, mikäli kirjaimista olisi ollut vähän enemmän jäljellä. Astuimme sisään ihan siistiin hotellin aulaan, jossa ei ollut allaskarppien lisäksi mitään liikehdintää. Huhuiltuamme kotvan tiskin takaa nousi uninen sekä äärimmäisen vihainen kiinalaisnaisen pää. Aloin myöhäisestä ajankohdasta johtuen pikaisesti esitellä kännykässäni olevaa varausvahvistusta, toivoen että pääsisimme mekin pian kallistamaan päämme pehmoista tyynyä vasten. Vastoin odotuksia vastaanottovirkailija aloitti vimmatun huutamisen osaamallaan kielellä ja yritti viittelöidä meidät kipin kapin takaisin yön selkään. Tämä perin kiinalainen tapa hoitaa asioita (silloin kun et ymmärrä, kieltäydy yrittämästä) sai meilläkin hieman tunteet pintaan. Kiivaan sanaharkan jälkeen saimme avaimen huoneeseemme. Oven takana odotti saastaisin ikinä näkemämme h o t e l l i huone. Lattiamatto oli reikien, kuivuneiden sylkiklimppien ja erinäisten siementen ja muun irtoroskan peitossa. Sohva oli repaleinen ja lattialla lojuivat käytetyt 15denierin ihonväriset avokassukat. Parvekkeella oli romahtanut katosrakenne ja huoneen seinät itkivät hometta. Taas kerran päätimme lähteä aamunkoitteessa katsomaan keskustan majatalot.

Avatessani silmät tuossa jopa kiinalaisten haukkumassa läävässä, haravoin netistä muutamasta tarjolla olevasta majatalosta yhden, josta varasin huoneen perheelleni seuraavaksi yöksi. Bussi Laosiin lähtisi yhdeksältä aamulla, joten kävisimme ostamassa bussiliput samalla kun vaihtaisimme majoitusta. Kävelimme viitisen kilometriä floppihotellilta keskustaa kohti. Löysimme bussiaseman ja saimme liput seuraavalle päivälle.

Kohtasimme seuraavan haasteen, kun osoitteeton majatalo kertoi sivustolla sijainnikseen “300metriä bussiasemasta etelään”. Tuntien hikisen marathonetsinnän jälkeen palasimme aina tutulle bussiasemalle. Tytöt olivat jo taatusti väsyneitä ja nälkäisiä. Lähdin vielä kerran yksin etsimään hostellia, joka ei tarjolla olevien tietojen valossa voinut olla kovin kaukana. Ongelmaksi muodostui pikemminkin kuuteen suuntaan haarautuva risteys, jossa bussiasema sijaitsi. Tällä yrittämällä kuitenkin löysin paikan, joka piilotteli kahden kiinalaisen grilliravintolan väliin uppoavalla metrin leveällä kujalla. Kyltti jossa koreili Boliheng International Hostel, oli suunnattu kadulla selkä tulijaan päin, joten olimme kävelleet siitä ohitse useamman kerran.

Boliheng the International youth hostel

Tämä paikka osoittautui kuitenkin mainioksi yöpaikaksi: vanerilevyn päällä patjantapainen, vessana ikioma jalanjälkikoppi. Olimme lopulta erittäin tyytyväisiä yhdeksän euron majataloon. Iltaa vietimme alakerran grilliravintolan notkuvien pöytien ääressä, pohtien tunnelmia Jinghongista ja toisaalta kaikkea Kiinassa kokemaamme.