Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa tagia

bussimatkustus

Kiemuroita Jinghongissa ja odotettu Laos

Aamuauringon säteet lämmittivät niskaa, kun kävelimme pitkin poikin autotien viertä linja-auto-asemalle. Olimme täydellisen valmiita jättämään Kiinan ja muuttamaan lämpimämmille leveysasteille. Mikään ei tänään voisi pilata tunnelmaa.

Bussiasemalla asiointi oli vaivatonta. Bussilippujen huokean hinnan (~9e) vuoksi ostimme Jadelle poikkeuksellisesti oman paikan. Tällä kertaa pilettejä tuli siis ostettua kolme, Aavan matkustaessa sylipaikalla. Emme osanneet varautua edessä siintävään shitstormiin.

Kiinalaisia sääntöportaita

Pitkän odottelun jälkeen virka-asuinen rouva kajautti saliin, että on aika nousta metallinpaljastimen kautta bussiin. Pääsemättä turvatarkastusta pidemmälle, lipuntarkastaja pyysi jo kertaalleen leimaamansa liput takaisin. Hän tarkasteli niitä erityisen tarkasti pienen puisen pöytänsä ääressä ja pudisteli päätään. Seuraavaksi suikkapäiset kiinalaisvirkailijat puivat keskenään lippujemme aiheuttamaa ongelmaa. Vähitellen meille valkeni, ettemme virkailijoiden yhteispäätöksestä johtuen tulisi nousemaan tänään kohti Laosia matkaavan bussin kyytiin. Luovuttaminen ei oikein tullut kyseeseen, sillä olimme todella päättäneet lähteä tänään Kiinasta, emmekä ymmärtäneet alkuunkaan mikä ongelman aiheutti.

Epäselvää odottelua.

Yritimme kaikilla luvallisilla ja luvattomilla keinoilla saada maksamamme dösäpaikat allemme ja rinkat bussin katolle. Edelleen oli epäselvää mistä soppa oli syntynyt, koska yhteistä kieltä ei yksinkertaisesti ollut. Luulin, että meidän haluttiin ostavan myös toiselle lapselle oma paikka, jota ei enää ollut saatavilla. Bussi alkoi olla aikataulusta reippaasti myöhässä. Saimme päättäväisyytemme ansiosta puhelimeen englantia puhuvan henkilön, joka yritti selventää meille kuinka kyse on kiinalaisesta sääntöportaasta. Yhdessä linja-autossa sai tämän mukaan matkustaa vain kaksi lasta kerrallaan. Koska olimme ostaneet Jadelle oman paikan, tätä ei kuulemma oltu osattu huomioida lapsilukuun. Bussissa oli jo nyt yksi lapsi, joten lapsia olisi ollut nyt yksi liikaa… Tarina ei uponnut kovinkaan sulavasti meihin. Olisimme jokatapauksessa vääntäneet tästä kättä pidempäänkin, mutta kun tömäkkä bussikuski astui ajoneuvostaan kädet heiluen ohjaamaan meidät kyytiin jotta väline saataisiin vihdoin matkaan, olin ihan helpottunut. Näytti siltä, että paikat oli vain myyty yli ja meidät yritettiin siivota sivuun.

Huokaus ja helpotus, heipat Kiina!

Rajan yli Laosiin

Matkamme vuorten yli Kiinasta Laosin Luang Nam Thahan oli ikimuistoinen. Pysähtelimme vuoren rinteille juottamaan linjurin syylaria, tankkaamaan, pissalle, ostamaan hedelmiä ja välillä vaan päästämään taakse kertynyttä letkaa ohi. Ikkunat aukinaisina saimme ihailla ikivanhan Hinon kyydistä kun vuoristolaiset kantoivat puuta ja lapsiaan pilvien korkeudella, tai kun läpäisimme Kiinan puolella vuoret nykyaikaisesti tunneleita pitkin. Matkakumppanit tarjoilivat kiinalaisia eväitä, kuten hyytelöön upotettuja kananvarpaita ja etikkasäilöttyjä vihreitä kuulia (ei puhuta valitettavasti samanlaisista joita ukkini tapasi jouluisin syödä..)

Kiinan ja Laosin raja-asema.

Lopulta Laosissa

Laosin Luang Nam Tha oli täydellinen kylä pohjois-Laosissa. Peltoja, rutikuivaa kuumuutta, joki ja kauempana siintävät vuoret loivat kiinnostavan ja seesteisen kontrastin. Herkuttelimme iltaisin Luang Nam Thassa night marketin antimilla, mopoilimme vesiputoukselle ja nautimme lämpöisestä ja rauhallisesta kulttuurista. Näin pyörähti käyntiin parhaat hetkemme Laosissa.

Paikalliset lapset viilentymässä vesiputouksella.

Kilometrejä Kiinassa, kohti etelää

Ghengdusta Kunmingiin, Kunmingista Jinghongiin

Saavuimme perheen voimin aamuyöllä Kiinan eteläiseen osaan, Jinghongiin. Olimme aiemmin päivällä päätyneet junalla Kunmingiin, josta itsepäisinä pakottaneet itsemme seilaamaan erheiden perässä etsien oikeaa bussiasemaa, vain päästäksemme samana päivänä Jinghongiin. Toimitimme itsemme ensin väärälle bussiasemalle, josta johtuen vietimme yli tunnin Kunmingin metrossa kulkien edestakaisin, sekä toisen mokoman kuluttaen kenkiä Kunmingin kaduilla. Emme yksinkertaisesti halunneet maksaa Kunmingissa majoituksesta ja siksi sitkeänä pyrimme eteenpäin.

Bussiasema matkanvarrelta

Kaiken matkanteon päätteeksi perille päästyämme, Jinghong näyttäytyi jo trooppisena ja lämpimän kosteana kaupunkina. Kaipaisimme taksia bussipysäkiltä hotelliin, sillä julkisia kulkineita ei enää siihen kellonlyömään kulkenut. Paikalla oli vain yksi taksimies ja matkaa taitettavana liki kymmenen pitkää kilometriä, joten hintakilpailua oli turha odottaa. Ylihinnoitellun taksimatkan jälkeen olimme jälleen pimeällä kadunsyrjällä. Alueella ei liikkunut ainuttakaan ihmistä, eikä hotellistamme näkynyt merkkiäkään. Väsynyt taksinkuljettaja viittelöi agressiivisesti haluten meidät ulos autostaan, toimittihan hän meidät jo perille annettuun osoitteeseen. Ei auttanut kuin nostaa rinkat ja lapset pimeään tienposkeen ja miettiä seuraavaa liikettä. Sahasimme aluetta jolla hotelli kartan mukaan sijaitsi. Tilanne tuntui toivottomalta.

Hotelli vs. majatalo

Pitkien minuuttien jälkeen etäämmällä välähti satunnaisen oven pielestä roikkuvat kiinalaiset serpentiinit katuvalojen loisteessa. Rapistunut teksti oven yläpuolella olisi varmaankin paljastanut hotellin sijainnin aiemmin, mikäli kirjaimista olisi ollut vähän enemmän jäljellä. Astuimme sisään ihan siistiin hotellin aulaan, jossa ei ollut allaskarppien lisäksi mitään liikehdintää. Huhuiltuamme kotvan tiskin takaa nousi uninen sekä äärimmäisen vihainen kiinalaisnaisen pää. Aloin myöhäisestä ajankohdasta johtuen pikaisesti esitellä kännykässäni olevaa varausvahvistusta, toivoen että pääsisimme mekin pian kallistamaan päämme pehmoista tyynyä vasten. Vastoin odotuksia vastaanottovirkailija aloitti vimmatun huutamisen osaamallaan kielellä ja yritti viittelöidä meidät kipin kapin takaisin yön selkään. Tämä perin kiinalainen tapa hoitaa asioita (silloin kun et ymmärrä, kieltäydy yrittämästä) sai meilläkin hieman tunteet pintaan. Kiivaan sanaharkan jälkeen saimme avaimen huoneeseemme. Oven takana odotti saastaisin ikinä näkemämme h o t e l l i huone. Lattiamatto oli reikien, kuivuneiden sylkiklimppien ja erinäisten siementen ja muun irtoroskan peitossa. Sohva oli repaleinen ja lattialla lojuivat käytetyt 15denierin ihonväriset avokassukat. Parvekkeella oli romahtanut katosrakenne ja huoneen seinät itkivät hometta. Taas kerran päätimme lähteä aamunkoitteessa katsomaan keskustan majatalot.

Avatessani silmät tuossa jopa kiinalaisten haukkumassa läävässä, haravoin netistä muutamasta tarjolla olevasta majatalosta yhden, josta varasin huoneen perheelleni seuraavaksi yöksi. Bussi Laosiin lähtisi yhdeksältä aamulla, joten kävisimme ostamassa bussiliput samalla kun vaihtaisimme majoitusta. Kävelimme viitisen kilometriä floppihotellilta keskustaa kohti. Löysimme bussiaseman ja saimme liput seuraavalle päivälle.

Kohtasimme seuraavan haasteen, kun osoitteeton majatalo kertoi sivustolla sijainnikseen ”300metriä bussiasemasta etelään”. Tuntien hikisen marathonetsinnän jälkeen palasimme aina tutulle bussiasemalle. Tytöt olivat jo taatusti väsyneitä ja nälkäisiä. Lähdin vielä kerran yksin etsimään hostellia, joka ei tarjolla olevien tietojen valossa voinut olla kovin kaukana. Ongelmaksi muodostui pikemminkin kuuteen suuntaan haarautuva risteys, jossa bussiasema sijaitsi. Tällä yrittämällä kuitenkin löysin paikan, joka piilotteli kahden kiinalaisen grilliravintolan väliin uppoavalla metrin leveällä kujalla. Kyltti jossa koreili Boliheng International Hostel, oli suunnattu kadulla selkä tulijaan päin, joten olimme kävelleet siitä ohitse useamman kerran.

Boliheng the International youth hostel

Tämä paikka osoittautui kuitenkin mainioksi yöpaikaksi: vanerilevyn päällä patjantapainen, vessana ikioma jalanjälkikoppi. Olimme lopulta erittäin tyytyväisiä yhdeksän euron majataloon. Iltaa vietimme alakerran grilliravintolan notkuvien pöytien ääressä, pohtien tunnelmia Jinghongista ja toisaalta kaikkea Kiinassa kokemaamme.