Nähtävyydet arkistot | Lapsellinen maailma
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Nähtävyydet

Oodi paratiisilleni – Sanctum Una Una

Kerron teille nyt missä vietimme seuraavat kuukaudet sen jälkeen kun olimme saapuneet Kuala Lumpuriin. Lensimme ekaa kertaa koko matkan aikana, ensin Jakartaan ja sieltä Sulawesilla sijaitsevan Palun kautta sympaattiseen Ampanaan. Ampanasta jatkettiin veneellä ensin Wakaihin ja sieltä edelleen Una Unalle.
Jos olet hukassa itsesi kanssa tai vain rakastat sukeltamista, this is the place to be. Vaikka tulenkin vielä rustaamaan lisää tarinoita saarelta, voitte nyt jo käydä tsekauttamassa Emmin ja Andrin Sanctum Una Una -resortin nettisivuja ja lataamassa päälle kunnon reissukuumeen.

Oodi paratiisilleni

Haluaisin kirjoittaa paikasta, johon on istutettu pala minua. Paikasta, jonkalaisesta olen aina haaveillut ja salaa uskonut sen olemassaoloon. Uskonut silloinkin kun moni muu on kertonut, ettei sellaista ole olemassa tai että totuus on aina toisenlainen kuin ruusuiset kuvitelmani.
 
Uskon, että jos paratiisi ei kuvitelmissakaan ole täysin pumpuliin kiedottu simpukankuori, eikä sametissa kylpevä valkoinen hiekanjyvä, tai puhtaasta hyvyydestä kasvava palmupuu, voi sen löytää aivan hyvin. Minä löysin ja olen ikuisesti kiitollinen, sekä ainiaan sinne ikävöivä.
 
Minun paratiisissani ei ole pelkästään kaunista ja ihanaa. Joskus on myös vaikeaa ja päivät raskaita. Sellaista elämä muiden ihmisten kanssa on sijainnista huolimatta. Siellä elämä on myös työntekoa, selviytymistä ja sopeutumista. Ilon, onnen ja naurun kanssa. 
 
Haluaisin kertoa siitä, kuinka jokainen aamu alkaa onnellisuuden tunteella. Se tulvii auringon mukana huoneeseen ja valtaa kehon päästä varpaisiin, mutta pelkään ettei sanat riitä sitä kuvailemaan. Valitsen jokaisena aamuna hyllyltä jotain päälle, mutta tärkeintä on että muistan laittaa uima-asun alle. Uima-asu kuvastaa niin ikään onnea ja iloa, sillä se tarkoittaa että saan lähteä tekemään tänäänkin sitä mitä rakastan. Syön aamupalaksi tuoretta vesimelonia ja juon vettä. Säästän 3in1 Tora Bika-kahvini aamusukelluksen jälkeiselle aamupalalle.
 
Rakastan kuumia aamuja ja tyyntä merta. Rakastan sukelluskeskuksen puista lattiaa ja sitä että 4-vuotias Kelvin juoksee pieni muovinen mopo kädessään leikkimään lasteni kanssa. Rakastan hymyjä. Rakastan nähdä puolisoni kuukausia toistuneesta identtisestä päivärytmistä huolimatta innoissaan kantamassa tankkeja veneeseen. Rakastan kävellä laiturilla saaren koirat Bonbon ja Blackie kintereilläni ja katsoa alas siniseen mereen. Joskus siellä voi nähdä pienen vauvahain, vaikka ne ovat harvinaisia sukeltaessa. Rakastan sitä, että tältä saarelta ei saa pikaruokaa, sushia, siideriä, vaatteita, elektroniikkaa tai televisiolähetyksiä.
 
Olen haltioitunut siitä tosiasiasta, että mantereeseen on miltein sata kilometriä. Kun sinne päättää lähteä on tuntien matkanteon jälkeen vastassa pieni kylä, jossa voi käydä markkinoilla ja ravintolassa. Sellainen pieni yhteisö, joka auttaa meitä ulkomaalaisiakin jokaisen ongelman kanssa. Siellä asuu aurinkoisia ihmisiä, jotka ovat ihan vähän liian innoissaan pienistä valkoisista tytöistä ranskanleteissään.
 
Sulawesilaisen kylän hälinä on monen viikon saarielämän jäljeen tervetullutta, mutta yhtä mielellään sieltä lähtee muutaman päivän kuluttua takaisin kaukaisimpaan kolkkaan, pienelle saarelle keskelle Tomininlahtea.
 
Toisinaan iltaisin käynnistämme ison veneen ja ajamme saaren taakse katsomaan maailman kauneinta auringonlaskua ja siitä seuraavaa täydellistä tähtikarttaa. Tulivuoren päälle kertyy yötä vasten muutama sadepilvi, mutta kerkeämme hyvin hyppiä pimeässä hohtavan planktonin sekaan ennen yösateita. Pelaamme ravintolassa korttia ja luemme kalakirjoja, kunnes lapset pyytävät nukkumaan.
 
Inspiroidun käsillä tekemisestä. Harmittaa, kun kaupunkilaistyttönä en pääse maalaamaan ja nikkaroimaan mitään. Pienessä käsinrakennetussa saariresortissa riittää työntekijöille hommia, joihin saamme onneksi harjoittelijoina  osallistua. Vesipumppu sekoilee, uusia mökkejä maalataan, puita harvennetaan. Rantaa voi siivota. Sukelluskamoja huoltaa. Ärsyttää olla takaisin länsimaisessa palvelupalapeliyhteiskunnassa. Mitään ei saa tehdä itse, jos yrittää, jonkun mielestä se on outoa.
 
Rentoutumisesta on tullut minulle osa päivärytmiä. Olen oppinut, että sukeltaminen kaiken vastuun kanssa, on myös meditointia parhaimmillaan. Olen sinut itseni kanssa, kohtaan surut ja ilot terveellä elämänpainolla ja olen oppinut arvostamaan kaikkea mitä minulla on. Saan elää ja tuntea joka solullani.
Sellainen on minun paratiisini. Sellainen on Una Una.

Laosin muhkein vesiputous – Kuang Si

Laosin kulttuurikaupunki Luang Prabangista hieman syrjään sijaitsee valloittavan kaunis luonnon taideteos nimeltä Kuang Si. Näyttävä vesiputous on paitsi korkea, myös ainutlaatuinen, sillä putouksen alle on muodostunut kymmeniä altaita, joihin virtaava vesi on satumaisen turkoosia. Jos yksisarvisiin kävisi uskominen, tämä voisi olla juuri se keidas missä taruolennot näkisi syöksemässä sateenkaaria ilmaan vienojen auringonsäteiden valaiseman vesiputouksen juurella. Lähes sata turistia pällistelemässä putousta kai haihduttavat mielikuvan keijumaasta nopeasti, mutta voiko ketään syyttää siitä että haluaa nähdä tämän satumaisen luontokohteen?

Alue

Kuang Sin ympärille on tietysti kehittynyt pieni kioskikeskittymä, josta löytyy riittoisa valikoima juomaa, ruokaa sekä hedelmiä ostettavaksi. Putouksen luona, porttien sisäpuolella on myös aurinkokarhujen niin kutsuttu turvasheltteri, mutta en osaa sanoa mitään sen eettisyydestä. Nopeasti arvioituna näytti siltä, että kyseessä olisi puhtaasti turistinähtävyys. Saatan yhtä hyvin olla väärässä ja toivon tietysti karhuilla olevan vielä mahdollisuus lajityypin mukaiseen elämään. Putouksen välittömästä läheisyydestä löytyi käydessämme yksi ravintola. Sieltä sai ruoan ja juomien lisäksi shoppailtua esimerkiksi jätskiä. Ravintolan hinnat tuntuivat olevan jokseenkin korkeahkot. Ostimme itse eväät ulkopuolelta ja pidimme picnikin putouksen ylätasanteella.

Kuinka saapua paikalle?

Paikan päälle pääsee privaatti- ja kimppakyydeillä Luang Prabangista tai esimerkiksi omalla vuokramopolla. Matkaa Luang Prabangin ja Kuang Sin välillä on himpun alle 30 kilometriä. Saavuimme itse paikalle mopolla ja olimme tosi tyytyväisiä valintaan. Kuulimme että tuktukeilla saapuneet saivat maksaa sievoisia summia kyydistä. Lisäksi nautimme oman kulkineen tuomasta vapaudesta, joka lasten kanssa tarkoittaa esimerkiksi raivaripysähdyksen mahdollisuutta. Tie on rauhallinen ja helposti ajettava. Mopoille ja tuktukeille on varattu perillä parkkipaikka sisäänpääsyn läheisyydestä. Putouksille on maksettava pieni sisäänpääsymaksu.

Putouksessa uiminen

Vesiputouksessa voi (ja ehdottomasti kannattaa!) uida, mutta huomaa, että uimiseen soveltuvat lammikot on määritelty erikseen kyltein. Vesi on melko kylmää ja trooppisessa kuumuudessa erittäin virkistävää. Joku tuntematon lisäksi kertoi, että altaissa olisi iilimatoja. Mikäli väite pitää paikkansa, säästyimme verenimijöiden käsittelyltä ilman väistelyä. Jaksoimmekin käydä pulahtelemassa useampaan otteeseen. Kannattaa varata riittävästi aikaa vierailulle. Muista pakata pyyhe ja kamera mukaan!

Tunteita herättävä Vang Vieng

Palataanpa takaisin menneelle reissulle ja tarkemmin Laosin jylhiin maisemiin.

Hikinen bussimatka oli kestänyt tunteja ja bussi pysähdellyt tuon tuosta mutkaisilla teillä. Laosissa kartalla lyhyeltäkin näyttävä matka on pitkä kuin nälkävuosi. Tiet ovat kiemuraisia, epätasaisia ja kapeita. Toisaalta bussin ikkunasta jaksaa katsoa eksoottisia maisemia hartaasti ja intohimoisesti.

Linja-automme pysähtyi pölyseen uinuvanoloiseen tuppukylään, joka paljastui kartasta Vang Viengiksi. Olimme etukäteen arponeet joudummeko bussiasemalle, josta olisi ollut jonkin verran matkaa kylille. Bussi jätti meidät kuitenkin loistosijainnille! Majatalomme sijaitsi lähellä ja oli mukavan oloinen sekä edullinen. Rakastan Kaakkois-Aasian maiden majataloaamiaisia! Munakasta, leipää ja hedelmiä. Kunnon stydiä kahviliisteriä ja ehkä jopa mehua. Majoituimme Maylay Guesthousessa, hintaan 20€ yö sis. aamupalan. Suosittelen tätä rauhallista yöpaikkaa lämpimästi. Vang Viengin illat saattavat olla meluisia paikoitellen.

Vuokramopon neuvottelut hoiti taas Arttu, samalla kun otimme raikastavan suihkun tyttöjen kanssa. Hyvä Arttu! Passi jäi asuttamaan vuokraamon lipastonlaatikkoa, joka tuntuu aina yhtä epämiellyttävältä. Vuokraamolla oli lisäksi surkea kypärävalikoima, mutta saimme heiltä spesiaalina kädenojennuksena Jaden päähän sopivan kiipeilykypärän suojaamaan arvokasta nuppia.

 

Vang Vieng

Vang Vieng oli ensisilmäyksellä kuollut. Ympärillä oli kaunista, mutta vanhan bilehelvetin henki leijui kylän yllä ja ravintolat huusivat tyhjyyttään. Baareissa pyöri televisioissa Frendit ja yksinäiset nuoret tarjoilijat katsoivat telkkareita silmät lasittuneina. Iltaisin tekno alkoi soida, vaikka baareissa oli vain muutamia asiakkaita.

Kylän keskustasta aavistus ulospäin aukesi aivan toinen Vang Vieng. Läheltä nousivat upeat vuoret ja joki läikehti lumoavana. Kun hetki sitten kuvailin kylää uinuvaksi, sitä se todella oli. Hyvin kaunis ja rauhallinen. Isosti markkinoituja blue lagooneita on lähistöllä muutamia ja luolia koluttavaksi vaikka joka päivälle.

 

Kurja menneisyys

Vang Viengin lähihistoria on ankea. Ennen vuotta 2012 meno Vang Viengissä oli täysin mielipuolista. Hädin tuskin aikuisuuden kynnyksellä olevat teininuoret matkustivat VV:iin mielessään yksi asia. Traktorin renkaan sisäkumilla joessa lilluminen ja viskiämpärit. Tuohon aikaan huume- ja viinahouruissaan ennätysmäärä turisteja menehtyi Vang Viengin piikkiin. Kuolinsyitä olivat muun muassa hukkuminen, kiviin hyppiminen ja jokunen meni ja yliannosteli itsensä paremmille metsästysmaille. Vuonna 2012 Laosin viranomaiset puuttuivat asiaan pakkokeinoin, laittaen matalaksi joenvarsibaareja rankalla kädellä. Samaan aikaan julkaistiin sairaaloiden tilastoista 2011 vuonna kuolleiden turistien määrä. Luku oli 27. Mennyt aika on jättänyt jälkensä sympaattiseen pikkukaupunkiin. Turisteille rakennetut myymälät ja baarit ovat valitettavasti minusta melko luotaantyöntäviä.

Entisajoista huolimatta Vang Viengiin on mielestäni suotavaa matkustaa, sillä siellä on mahdollista harrastaa paljon aktiviteetteja joenlaskusta kalliokiipeilyyn. Laos nyt on muutenkin kaunis ja suloinen ja Vang Vieng yleensä osuu tielle, oli sitten matkalla ylös tai alas.

Esikoisestamme kuoriutui tuolla varsinainen luolakiipeilijä ja ehdimmekin koluta ainakin viisi eri kallioluolaa. Parhaiten jäi mieleen Blue Lagoon/Tham Poukham yhteydessä oleva järjettömän kokoinen ja loputtomiin jatkuva luola. Mukana kannattaakin kantaa taskulamppua ja päälle pukea kiipeilyyn sopivia varusteita. Ikinä ei tiedä milloin tulee mahdollisuus pujahtaa luolaan tutkimaan. Itse Blue lagoonit olivat täynnä turisteja, mutta niissäkin pulahtaminen toki kannattaa. Toinen hieno luola sijaitsi hieman edellistä lähempänä keskustaa. Mopo tuli parkkeerata paikallisen rouvan maatilan edustalle ja maksaa pieni nimellinen sisäänpääsymaksu. Kapea polku vei kanafarmin halki peltojen reunoille, josta jatkettiin jokea pitkin vuoren juurelle. Vuoren juurella oli luonnon oma kirkasvesinen allas, jossa viilennyimme pienten fisujen seassa. Ensin kiivettiin ylös ja sitten laskeuduttiin ahtaaseen saviseen luolaan. Ilma oli raskasta ja kädet savessa, kun mutkittelimme pientä ahdasta onkaloa eteenpäin. Hieno kokemus, mutten voi suositella kyseistä luolaa ahtaanpaikankammoiselle 😉

Pekingin perusnähtävyydet -Kiinan muuri ja Kielletty kaupunki

Kun takana oli taas yhdet sirkushuveja muistutaneet rajamuodollisuudet junassa, pääsimme saapumaan Kiinan maankamaralle. Junamatka Mongolian Ulan Batorista kesti 31 tuntia Kiinan Pekingiin. Pekingin rautatieasemalla olimme kirjaimellisesti pihalla kuin lumiukot toppavaatteinemme. Pyörimme rinkat selässä lämpöaallon armoilla, vailla tolkkua tekemisessämme. Emme olleet vaihtaneet yuaneita valmiiksi, mutta arvatenkin olisimme tehneet paikallisella valuutalla paljonkin heti juna-asemalta ulostauduttuamme. Päättömän pankkiautomaatti-/exchange-metsästyksen jälkeen kuulimme, ettei Kiina ole ollenkaan samalla aaltopituudella muun maailman kanssa rahanvaihtoasioissa (tai muutenkaan). Noin tunnin päättömän pyörimisen jälkeen kipitimme pankkiin, josta saimme ostaa yuaneita taskun pohjalla lojuvilla dollareillamme. Taskun pohjalle oli jäänyt muutakin, nimittäin Mongolian tugrikkeja toista sataa euroa, mutta kiinalainen pankki ei ollut niistä millään muotoa kiinnostunut. Viestitimme vielä muutamaan rahanvaihtopaikkaan Suomessa ja saimme kuulla kuinka epäsuosittuja nämä killingit ovatkaan. Tuli kirjattua pitkä miinusmerkki budjettikirjaan.

Olemme muuten kovia kävelemään pitkiäkin välimatkoja, sillä taksikoijarit saavat molemmilla tunteet herkästi pintaan. Tällä kertaa päädyimme kävelemään hostellillemme ihan säästösyistä. Myöhemmin selvisi että metrollakin olisi  päässyt rautatieasemalta määränpäähän. Meillä kävi tsägä, kun olimme löytäneet tripparista kivalta alueelta hostellin, joka sopi budjettiimme ja sijaitsi kuitenkin semi-isossa ja tosi kalliissa Pekingissä.

Paskaa, sanan kirjaimellisessa muodossaan oli, että sairastuimme vatsatautiin ensimmäisenä Kiina-päivänämme. Vasta kolmantena päivänä onnistuimme lähtemään Kiinan muurille tutkimusmatkalle. Muurille muuten pääseekin säästäväinen ja viitseliäs matkailija kätevästi metrolla ja paikallisbussilla. Edullisten kulkuneuvojen aiheuttamaa iloa ei mikään kakkamyrsky onnistunut meiltä pilaamaan. Lämpötilat kipusivat päivittäin enimmillään +18c asteeseen, joka oli omiaan piristämään mieltä! Mitään ihmeellistä wow-efektiä Peking ei tästä huolimatta saanut aikaan. Ihastuneita ja onnellisia olimme sinisestä taivaasta, joka oli vielä muutama päivä sitten ollut sankan saastepilven verhossa. Sairastelusta johtuen kuuluisat nähtävyydet jäivät minimiin ja tyydyimme kiertelemään puistoja ja katuja. Bongailin paljon muistoja lapsuuden aikaiselta Pekingvierailultani. Kiina on hyvin erikoinen maa, niin hyvässä kuin pahassa.

KIINAN MUURI

Kiinan muuri on ehkäpä maailman kuuluisin muuri. Kiinan muuri, joka näkyy avaruuteen asti ja jonka rakentamiseen on käytetty Kiinan kaikkia miehiä. Muurin vanhimmat osat on rakennettu jo 770–476 eaa Zhou-dynastian aikaan. Muuria on tästä eteenpäin laajennettu, kunnostettu ja osia yhdistelty toisiinsa. Merkittävät kunnostutstyöt tehtiin Ming-dynastian aikaan 1300-1600- lukujen välissä. Lopulta vuonna 1644 muurista tuli puolustuksellisesta näkökulmasta tarpeeton, kun Kiinan rajat ylettyivät muurin molemmille puolille. Nykyään muuri on lähes 10 000 kilometriä pitkä historiallisesti tärkeä rakennelma ja merkittävä symboli kiinalaisten keskuudessa. Muurin rakennus-ja korjaustöitä toteutettiin vähintään osittain pakkotyövoimalla. Monia miehiä kuoli jo matkalla rakennustyömaalle aliravitsemukseen ja nestehukkaan. Olosuhteet olivat vaativat. Ming-dynastian aikaan muuria rakennettiin jopa kilometrin päivävauhdilla.


KIELLETTY KAUPUNKI

Kymmenen metristen muurien sisään kätkeytyy yksi Unescon maailmanperintökohteista, 72 hehtaarinen fengshui-henkeen rakennettu palatsialue. Rakennustyöt aloitettiin niin ikään Ming-dynastian aikaan vuonna 1406. Kielletty kaupunki oli aikoinaan Kiinan hallintokeskus ja keisareiden asuinalue. Vähäpätöisten yksilöiden pääsy alueelle oli tiukasti kielletty.

Alueen turistimääriä on jälleen kerran hivenen vaikea käsittää. Itse palatsialue on toki vaikuttava, mutta huomasin itsessäni pientä tylsistymistä aluetta tutkiessa. Ehkä asiaan vaikutti se, että olin täälläkin toistamiseen. Toki paljon aikaa on kulunut välissä. Päivään mahtui paljon kävelyä, joten kivat kengät helpottaa elämää. Paikan päältä voit ostaa yhdellä yuanilla vaikkapa pienen Kiinan lipun, jota viuhtoa kiertelyn ajan suuren ja mahtipontisen valtion kunniaksi.

Seuraavassa jutussa kirjoitan miten matka jatkui, kun Pekingistä puksuttelimme puolitoista vuorokautta avoimessa junavaunussa Chengduun, keski-Kiinaan ihastelemaan erittäin.. noh kiinalaista elämänmenoa.

Saijonaarasta!

Siperian sydän, talvinen Irkutsk

Junan keinumisesta tulee pian pakkomielle. Nytkähtely ja tyynyn alta kantautuvat kiskojen äänet tyynnyttää. Kuulen lisäksi yskimistä, kuorsausta ja teelusikan kilinän. Mietin miten nopeasti ihminen tottuu. Katson ikkunasta ja tiedän, että olemme alueella jossa ei ole asutusta. Kuvittelen kuinka tiheässä metsässä on susia ja muita eläimiä. Maasto ei ole enää tasaista, vaan näen lumen verhoilemia laaksoja ja vuoria.

happihyppely Krasnoyarskissa.

Yhtäkkiä junamatkan loppuminen hirvittää. Tulee mieleen ahdistus suuresta tuntemattomasta. Äkkiä oma punkka, vaunuhenkilökunta, kanssamatkustajat ja tuttu likainen ikkuna vain lakkaavat olemasta. Joutuu taas näkemään vaivaa elämänsä eteen. Pitää pukea päälle ja mennä ulos. Yö päättyy ja aamu alkaa sarastaa.

Sunnuntaiaamuna varhain saavumme Irkutskin rautatieasemalle. Kiitämme vaunuemäntää ja saamme hymyn lisäksi iloisen näkemiin-huudahduksen. Irkutskissa kello on jo yli puolenpäivän. Marssimme päättäväisinä juna-aseman yläkerrassa sijaitsevaan lipputoimistoon. Molemmat varautuneina pahimpaan, sillä asiointimme Moskovan lippuluukulla ärsyttää edelleen. Tiskin taakse lipuu arvokkuutta huokuva nainen kuusissakymmenissä. Sininen virka-asu istuu kuin mittatilaustyö. Kuohkea permanentti lyhyissä maantienharmaissa hiuksissa pysyy asemassaan. Nainen istuu, avaa luukun ja jää odottamaan. Olemme lähes varmoja ensimmäisten vapaiden paikkojen löytyvän vasta reilun viikon kuluttua kulkevaan junaan. Sattuman kaupalla ja Google Translaten armollisella avustuksella rouva virkailija saakin myytyä meille kivuttomasti liput kolmen päivän päästä lähtevään junaan, jonka kyydissä matkustamme kohti Mongolian Ulan Batoria. Juna on numero 362, lisävuoro Venäjän ja Mongolian välillä. Tarkemmin tämä juna liikkuu vain väliä Irkutsk-Ulan-Bator. Juna kulkee joka toinen päivä ja on ilmeisen hyvin pidetty salaisuus, sillä näitä vuoroja ei löydy muutamien selaamieni matkatoimistojenkaan sivuilta. Mielestäni olen lukenut tämän junan kulkevan kiiresesonkina. Moskovastakaan emme saaneet selville tämän junan olemassaoloa. Olemme niin helpottuneita.

Astumme juna-asemalta kirpeään kuuran kuorruttamaan keskipäivään. Saamme jatkaa portaat alas ja tien yli, suoraan ratikkaan jolla pääsemme noin kilometrin päähän majoitusvarauksestamme. Kävelemme loppumatkan ja ihastelen tätä suloista pientä kaupunkia, jossa on charmia jopa pakkasvaipassa. Pieniä yksityiskohtia, kahviloita ja tyylikkäitä asukkaita. Vietämme valitettavasti Irkutskissa ensimmäiset päivät kuumeisten lasten kanssa sisätiloissa.

Kun flunssa ei ota talttuakseen, livahdamme sittenkin puolikuntoisina viettämään viimeisiä hetkiä raikkaaseen ulkoilmaan ja löydämme upean jääveistospuiston keskeltä Irkutskin sydäntä. Irkutsk on kaunis siperialaiskaupunki, jonka katuja koristavat vanhat kiehtovat ikihongasta tehdyt talot ja toisaalta betoniseinien kehnot graffitit.

Holy trinity church

Aikamme Venäjällä alkaa tulla päätökseensä ja on aika valmistautua Mongolian satumaisiin tarinoihin.

Päivät kuin unta vaan

Vaunuemäntä, provodnitsa, lorottaa samovaarista lattianpesuvettä ämpäriin. Vuoro on vaihtunut ja meitä hyysännyt vaunuisäntä on siirtynyt hyttiinsä lepäämään. Piti tulla Siperiaan asti näkemään, kuinka töitä tehdään omistautuneesti. Todistimme kuinka vaunuisäntämme hoiti erään sairaalasta kotiutuneen matkustajan haavat, irrotti jäät junan pohjasta, avasi vessan putken, juoksi muistuttamassa meitä pidemmistä tauoista ja hoputtamassa taas uudelleen asemalla kun juna oli lähdössä. Yöllä hän pesi lattiat, siivosi vessan, peitteli asiakkaan ja lisäksi, hän muisti olla joka ikisellä pysähdyksellä asennossa vaunuvälikössä ja avata ovet ajallaan. Hänen vuorollaan vessapaperi ei ollut ikinä lopussa.

Aamuvuoron provodnitsa jäänhakkuussa.

Vaunu nytkähtelee puolelta toiselle ja raiteet nitisee. Ikkunasta vilisee talvinen tundramaisema. Lunta on paljon ja pakkasta. Nenässä tuoksuu nescafen pikakahvi ja tupakka. Vaunulaiset ovat rohkaistuneet tupakoimaan vaunuvälikössä. Se on kiellettyä, mutta sallittakoon se heille. Tänään iho tuntuu jo likaiselta, hiukset huutavat suihkua.

Pysähdyksemme iltahämyisessä Omskissa on kylmä. En ole koskaan palellut näin. Johtuu ehkä siitä että yritän käydä ilman takkia kioskilla. Villapaidan neuloksista läpi tunkeva pakkastuuli tuntuu sadoilta neulan pistoilta ympäri kehoa. Tärisen ja kiroilen. Meinaan luovuttaa ja juosta takaisin junaan. Katson aseman mittaria, jonka mukaan ulkona on -28 astetta. Laiturin kioski on kallis, mutta saamme mitä haluamme. Ostamme jugurttia, banaania, kokista, vettä ja suklaata. Ostokset maksavat noin 15 euroa.

Erään juna-aseman evästarjontaa.

Herään neljänteen päivään kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Samaan aikaan pieni hentoinen käsivarsi kietoutuu kaulani ympärille. Ulkona kello on kolme tuntia juna aikaa edellä. Junan kello on 5.30. Haen samovaarista vettä ja teen itselleni kahvin. Aavalle kaivan kangaskassista hedelmäsosetta ja yritän venytellä matalassa sänkyvälikössä. Jade ja Arttu ovat auringonsäteiltä suojassa ja saavat nukkua muutaman tunnin pidempään. Onnekkaat.

Aamupäivään mennessä vaunuun on saapunut kolme poliisia. He jututtavat juoppolallia toisessa päässä vaunua. Välillä joku heistä istuutuu alas kun toinen käy kysymässä provodnitsalta jotain. Tarinan loppu jää hämärän peittoon, sillä lopulta poliisit poistuvat ja haastateltava saa jatkaa matkaansa. Onkohan yöllä tapahtunut jotain?

Juna pysähtyy tuppuisen oloisen kylän asemalaiturille. Pysäkin nimi on liian vaikea muistettavaksi. Kyytiin nousee viehättävä vaaleatukkainen nuori nainen joka on sonnustautunut nahkaisiin housuihin, sekä hänen pieni poikansa. Kaksikolla alkaa ahkera asettautuminen omalla paikallaan. Neiti virittelee huopaa näköesteeksi roikkumaan yläsängyn rakenteisiin. Seuraavaksi he siirtyvät junan vessaan vaihtamaan mukavammat vaatteet. Nainen vaihtaa pelkän paidan, nahkahousut saavat jäädä päälle. Pojalla on mukavannäköinen oloasu ja autoaiheiset tossut. Kävelen myöhemmin kaksikon sängyn ohi ja havaitsen kuinka heille on valmistunut keskellä platskartia oma pieni yksiö huovan sisälle.

Saamme valmistamamme päivällisen jälkeen seuraa kultahampaiselta herrasmieheltä, Baikalin kasvatilta. Hän esittää meille kutsun kesäksi hänen perheensä kotiin Baikaljärven rannalle. Mies on ulkoisesta olemuksesta päätellen elänyt kovia aikoja, juonut suruun, ottanut turpaan, tullut isoisäksi, tehnyt töitä, rakastanut paljon ja ryypännyt lisää. Hän on takuulla harmiton veikkonen ja minusta myös sympaattinen. Kuuntelen tarinointia ymmärtämättä sanaakaan. Lupaamme saapua joskus vieraiksi.

 

Oliko niitä matkasuunnitelmia?

Olihan niitä hyvänen sentään!!

Tänään laitettiin vihdoin isompaa vaihdetta silmään, iso pyörä pyörimään, nostettiin leveleitä ja mitä näitä nyt on. Mä olen niin kovin onnellinen! Sitten hetken päästä kierin taas saatanallisessa omantunnonlätäkössä, koska kuka äidiksi itseään tituleeraava, kaikkia lapsiaan rakastava ihminen jättää omat koiransa Jumalan hylkäämiä pakkasraitteja tallaamaan ja lähtee itse ties minne varpaitaan heiluttelemaan? Oon kamala tyyppi. Tulee niin ikävä.

img_20161204_100248

Meidän vuokrasopimus päättyy tammikuun lopussa. Olimmekin liikaa kiintyneet tähän pikkukotiin, kun tosiaan mietimme tän pitämistä matkan ajan. Kuitenkin vain päiviä sitten kolahti postireiästä ilmoitus jo ennestään suolaisen vuokran noususta, jonka johdosta päästimme irti haavekodistamme pelättyä helpommin. Miten me muutenkaan täällä kauaa enää olis mahduttu asumaan, kun tytöt tarvitsevat kai pian omat sängyt.

Itkettää ja naurattaa kun teen laskelmia ja arvon budjetin pitämisen kanssa. Meillä on aivan liian vähän rahaa. Kyllä sitä periaatteessa on riittävästi johonkin, muttei ainakaan vielä kaikkeen mitä oon suunnitellut.

img_20161217_213237

Tässä matkapläänissä on nyt niin monta liikkuvaa osaa jotka voi mennä pieleen, että täytyy nöyrästi asentaa zenmode päälle ja edetä vaan kohta kohdalta. Odottaa että milloin puu kaatuu jos kaatuu😅

Positiivinen ote on kaiken a ja o!

Helmikuussa Lapsellinen maailma puksuttelee kirpeässä pakkasessa, junan karjavaunussa halki Siperian arojen, Mongoliassa piipahtaen kohti suurta ja mystistä Kiinan maata. Suuri seikkailu odottaa jo tutkijoitaan 🌏

 

Ikuisesti kaunis Tallinna


Oli tulossa isänpäivä. Meillä ei ole koskaan osattu viettää juhlapäiviä, silti isänpäivään tapasi liittyä se, ettemme ole viettäneet sitä liioin kotona. Olemme sattuneet aina isänpäiväksi ulkomaille, mutta nyt mitään sellaista ei ollut luvassa. Olen muutenkin rypenyt matkakuumeissani monta kuukautta, tietäen etten jaksa enää odottaa rinkan nostamista selkään. Sattumalta muistin kuitenkin säästäneeni viime maailmanympärimatkalta Hotels.com-rewards öitä, jotka oli menossa vanhaksi. Muutaman klikkauksen päästä olinkin varaillut zen-huoneen Tallinnasta kaupungin laidalta. Pitkä viikonloppu Tallinnassa oli yhtäkkiä edessä, vaikka mielialat kohteen suhteen heittelehtivät. Viroon liittyy vahva viha-rakkaussuhde, joka syntyy kauniin ja kiehtovan pääkaupungin ja juopottelevien kanssamatkustajien yhteentörmäyksestä.

Suunniteltu pikavisiitti osui kaiken huipuksi juuri parahiksi sairaskierteen silmään ja lopullisen päätöksen lähdöstä teimme Artun kanssa lennossa noin neljä tuntia ennen lautan lähtöä. Olimme tyylillemme uskollisesti vähällä myöhästyä laivasta.

img_20161113_133536

Tallinna oli edelleen paikallaan yhtä viehättävänä kuin aina. Saapuessamme päätimme tiheästä bussiliikenteestä huolimatta kävellä hotellille, joka oli noin neljän kilometrin päässä satamasta.

img_20161113_123554

Kiersimme kuulun vanhankaupungin vasemmalta ja totesimme kaiken olevan täysin ennallaan, vaikka viime vierailusta olikin jo aikaa. Sää oli hieman leudompi kuin Helsingissä, mutta selvästi low season näkyi, sillä ihmismäärät olivat todella maltilliset ja kotikieltäkin kuuli vain sisällä kauppakeskuksissa.img_20161113_131710-1

Koska olimme pienen budjetin reissulla, tyydyimme käppäilemään ympäriinsä, vierailemaan kirkoissa, syömään hamppareita sekä pizzaa ja lojumaan poreammeessa. Tälläkin kertaa allekirjoittaneen päivien kohokohta löytyi hotellin buffetaamiaisilta, nam!

img_20161113_123846-1

img_20161113_125710-1

Tallinnan hintataso on kivunnut huimasti ylöspäin, eikä ostettavaan oikein löytynyt. Yhteisymmärryksessä totesimme tämän olevan pelkästään positiivista, onhan meillä suuret suunnitelmat rahoillemme ensi vuoden alkupuolella.

img_20161113_131754

 

Kiti

Fidzin monipuolisuus

Olen jo hetken halunnut kirjoittaa siitä, miten löysin Fidziltä muutakin kuin hiekkarantoja. Fidzi tunnetaan oikeutetusti lähes yksinomaan kauniista postikorttimaisemista, pehmeästä rantahiekasta ja hienosta merimaailmastaan. Maata pidetäänkin häämatkalaisten ja luksuslomailijoiden suosimana kohteena. Eikä todellakaan suotta!

DSC_0900

DSC_0979

Vietimme luonnollisesti suurimman osan ajasta Mamanucas-saarilla, joka on helposti pääsaarelta saavutettavissa oleva saariryhmä. Pieni reissuväsymys verotti saarille saapuessa tekemisten ja kohteiden valintaa. Niin ihanaa kuin se olisikin ollut, emme yksinkertaisesti jaksaneet matkustaa herkullisen kuuloiselle Taveunille tai edes lähemmälle Yasawalle. Olisimme voineet kiertää useampia saaria, mutta budjettiin sopivia majoituksia oli kovin vähän netistä löydettävissä. Mana islandilta kurvasimme Bountysaarelle, jonne jämähdimme muutamaksi seuraavaksi viikoksi hyvään seuraan.

Viti Levu taas on Fijin niin sanottu pääsaari, jossa maan pääkaupunki Suvakin sijaitsee. Koska oleilimme lähes maastapoistumiseen saakka siellä turistien miehittämillä pikkusaarilla, olimme miltein välttää kaiken aidon fidziläisyyden koko maassaoloaikanamme. Tottahan ne resortit järjestävät paikallisia esityksiä ja kaikki toiminta tehdään paikalliseen tyyliin ruoanvalmistuksesta siivoukseen. Mahtava kokemus oli myös Mana villagen buremajoitus aivan paikallisen kylän keskellä. Kuitenkin onnittelimme itseämme valinnasta viettää viimeiset päivät Nadin läheisyydessä bussilla huristellen ja käppäillen pitkin Nadi townia.

DSC_0912

Kolmen viikon saariparatiisielämän jälkeen todellisuus iski päin kasvoja, kun pienehköstä bensankatkuisesta veneestä hyppäsimme kädenlämpöiseen pikimustaan rantaveteen. Tämä johtuu siitä, että Wailoaloa beachin hiekka on likimain mustaa ja värjää näin ollen myös rantaveden. Ennen saarille menoa olimme hienosti puikkelehtineet tiemme botskille näkemättä vilaustakaan pääsaaren ranta-annista, ja vaikka olimme ymmärtäneet ettei Viti Levun rannat anna minkäänlaista oikeutta Fijille, olimme silti lievästi yllätettyneitä tästä mutaisenoloisesta linnunmaidosta.

Viti Levuun tutustuminen vasta alkoi avata Fidzin moniuloitteisia kasvoja ja ennenkaikkea historiaa. Nadin keskustaan saapuessa hämmästyimme, kuinka joka toinen vastaankävelevä paikallinen muistutti fijiläisen sijaan erehdyttävästi intialaista. Tästä kiinnostuneena sain selville, että 1800-luvulla britit toivat omaksi työvoimakseen arviolta 60 000 intialaista, jotka sittemmin ovat muodostaneet oman etnisen ryhmänsä. Tänään fidzinintialaisia on lähes 40% koko väestöstä.

20160123_153106

20160123_152801_HDR

20160125_121139

20160123_125711

20160123_155847_HDR

Nadi-Suva linjan dösäpysäkki.

Suosittelen vierailemaan edes lyhykäisesti Nadissa.  Suvasta ei ole kokemusta, mutta eräs Fidziläis-Uusi-Seelantilaisperhe kommentoi Suvaa näin “it’s like any other big city at Pacific’s, if you have to choose, rather go to a fijian village”. Siitä kai voi vetää omat päätelmänsä 😉 Minusta Nadissa on omalaatuista luonnetta ja siksi saatoin jopa hieman ihastua pikkukaupungin kaaoksenomaiseen ulkonäköön ja minimalistisuuteen. Kiharapäiset pyylevät naiset, itkevät (kyllä, itkevät! tämä oli niin omituista Aasian rauhallisten söpöläisten jälkeen) lapsukaiset ja intialaiset kauppamiehet sulautuivat toisiinsa luomalla Nadin pikkukylän sykkeen.

20160123_155549

20160125_120927

kuuluisia kavajuuria

20160123_201634

Iltataivas

 

Kambodzan matkavinkit

Kaunis ja sotkuinen Kambodza sijaitsee keskeisellä paikalla Kaakkois-Aasiassa. Maahan saapuminen on helppoa maa- ja ilmateitse. Suosituimmat reitit lienevät Thaimaasta bussilla tai naapurimaista lentäen. Kansainväliset lennot saapuvat Siem Reapiin tai pääkupunkiin Phnom Penhiin. Muista varata viisumia varten rajalle passikuva ja rahaa noin 30 dollaria. Jos saavut lentäen, valmistaudu esittämään myös maastapoistumislippu.

Kambodza esitellään monesti eksoottisena korvikkeena Thaimaalle, vaikka mielestäni kyseessä on kaksi melkolailla erilaista matkakohdetta. Kambodzan kauniit kasvot sijaitsevat hillityllä maaseudulla, kun taas ei-niin-viehättävä osuus on ehdottomasti Siem Reapin ällöttävä pub street-alue. Maahan matkatessa voi odottaa melkein mitä vain ja toisaalta ei paljon mitään.

20151026_105330_HDR

Kambodzan sisäiseen matkustamiseen suosituin ja kohtalaisen turvallinen liikkumisväline on bussi. Kaupunkien sisällä taasen kuljettavat paikasta toiseen kaikessa kusettavat tuktuk-kuljettajat. Hinnat ovat noin 1-3 dollaria/matka. Lisäksi veneellä liikkuminen on teoreettisesti mahdollista lähinnä sadekaudella jokia ja järveä pitkin. Ainakin Battambang- Siem Reap- Phnom Penh väleillä on veneyhteys, mutta en vakuuttunut paikallisten puheiden perusteella veneilyn kannattavuudesta. Veneet tarvitsevat tarpeeksi syvän vesistön, joten läheskään aina venereitit eivät ole käytössä.

Bussikalusto on parasta ja länsimaisinta uudehkolla Giant Ibis yhtiöllä, joka on tietysti myös kallein. Heidän hintoihinsa sisältyy nouto hotellilta, pullovesi ja pieni leivonnainen, wifi sekä ilmastointi. Busseissa on mukavat tilavat istuimet ja yödösätkin olivat kuvien perusteella oikein siistit. Lippu välille Siem Reap-Phnom Penh makselee 15$/suunta. Ole varovainen bussiyhtiötä valitessasi, sillä monista firmoista liikkuu huhuja ryöstelevistä miehistä matkatavararuumassa. Jokatapauksessa rinkoista kannattaa ottaa ylös käsimatkaan kaikki vähääkään arvokas.

Lapsiin suhtaudutaan avoimen kiinnostuneesti koko maassa, mutta huomattavasti maltillisemmin kuin naapurimaissa Thaimaassa tai esimerkiksi Filippiineillä. Kambodzalaisiin perheisiin kuuluu keskimäärin viisi lasta. Paikalliset juttelevat mielellään omista lapsistaan ja ovat ylpeitä perheistään.

Aurinko on pääosin suhteellisen lempeä ja sateita on eritoten pääkaupungissa päivittäin näin sadekaudella. Keskipäivän kuumuus tosin on lamaannuttava, joten juominen on syytä muistaa.

Vältä joutumasta turistihuijaukseen, jossa nainen tai nuori tyttö kantaa liinassa unista vauvaa ja pitelee toisessa kädessä tyhjää nokkamukia. Hän pyytää sinua ostamaan maitojauhetta vauvalle. Kun poistut, huijari palauttaa maitojauheen kauppaan, jolloin kauppias ja nainen laittavat tulon 50:50. Tämä bisnes on erityisen haitallista huijauksessa käytetyille pikkulapsille, jotka vuokrataan ja monien lähteiden mukaan huumataan tai pidetään nälässä työpäivää varten. Hyvin usein raha ei mene tässäkään tapauksessa huijarinaiselle, vaan mafia kaapii kermat kakusta.

20151024_161639

20151026_090942

20151028_150446

Kambodza on yleisesti ottaen turvallinen maa, mutta erinäköisiin turistihuijauksiin törmää helposti. Malariaa saattaa esiintyä maaseudulla. Huono hygienia voi tuottaa ongelmia, joskin allekirjoittaneet selvisivät täysin ilman terveyshaittoja. Toiset välttävät tilaamasta jäätä juomiinsa, sillä jäälevyt liu’utetaan likaisia katuja pitkin jääleikkaamoon. Näin tällaista käytännössä tapahtuvankin, mutta silloin tällöin jäitä nauttineina selvisimme kaikesta huolimatta vammoitta.

Ruoka on suhteellisen hyvää, kuitenkin mielen avaruutta kaivataan erityisesti tiettyjen katuruokien maistelussa.

Hintaesimerkkejä:

Hanaolut 0.50$
Katuruoka (esim kanariisi) 1.50-3$
Ravintola-annos 5-12$
T-paita markkinoilta 3$
Iso vesipullo 0.30$

Suosittelen totuttelemaan noiden jenkkidollareiden käyttöön, sillä niitä paikalliset mieluiten käyttävät. Kaikki hilut maksetaan takaisin rieleissä. Raha-asiat saivat välillä tunteet pintaan, kun kahden valuutan kanssa leikkiessä paikalliset eivät oikein aina itsekään tienneet mitä mikäkin maksaa ja mitä annetaan takaisin. Muista tinkiä!!

 

 

20151107_180911

 

20151103_152912

20151103_141037

Jälkikäteen muistelen Kambodzaa jopa hieman surumielisesti, sillä maa painii hirvittävien terveyshaittojen ja puutteellisen hygienian kanssa. Ruma lähihistoria järkyttää todella isosti jos siihen jaksaa perehtyä. Kodittomia kulkureita ja raajattomia miinojen kanssa yhteenottaneita on paljon, eikä heillä ole minkäänlaista sosiaaliturvaa. Rottiin ja torakoihin törmäät suurella todennäköisyydellä, eikä englanninkieli ole hallussa juuri muualla kuin matkamyyjillä turisritoimistoissa. Erityisesti iänkaikkinen varpaillaan olo ja kaiken krääsän tyrkyttäminen tulevat korvista muutaman viikon maleksimisen jälkeen.

Plussia ovat ystävällinen kansa, maaseutu ja kiinnostavat historian sekä kulttuurin yksityiskohdat. Nämä ovat asioita joiden vuoksi maahan kannattaa kaikesta huolimatta matkustaa. Kuulemma myös  rannikon Koh Rong on oikea Kambodzan helmi.

Meidän Top 5:

Angkor Wat (Siem Reap)
Phare sirkus(Siem Reap)
Wat Botum parkin leikkipaikka jos matkaseurana on nuoria lapsia (Phnom Penh)
Killing Fields+Tuol Sleng (Phnom Penh)

20151103_141315

20151025_090658_HDR

 

 

Mahtavia Kambodzahetkiä!