Henkilökohtainen arkistot | Lapsellinen maailma
Pallontallaajat.net
Valikko
Selaa kategoriaa

Henkilökohtainen

Arkikuulumisia Indoista

Katsokaas, osaan sittenkin vielä auttavasti käyttää blogipohjaani!

Entisaikojen kirjoitustahti kerrasta viikossa onkin sujuvasti vaihtunut yhteen kertaan vuodessa. Mulla kyllä tosi usein on mielessä miten olisi kiva jakaa juttuja, tarinoita ja kohtaamisia meidän arjesta, mutta tämä blogin ylläpitäminen vie valitettavasti ihan liikaa aikaa mun kammottavan tukkoisesta päivärytmistä. Instagramista meidät löytää ( Kitigo )ja mielestäni sitä päivittelenkin aika aktiivisesti.

Lasten elämästä Indoissa

Tytöt aloittivat täällä koulutaipaleensa viime elokuussa. Molemmat käyvät paikalliskoulua Nusa Penidalla. Opetuskieli on indonesia. Aava on esikoulussa (taman kanak-kanak, TK), jonka voi täällä aloitella noin kolme-neljä vuotiaana. sitä käydään siihen vuoteen saakka kun täytetään seitsemän, ja peruskoulu on vastaava suomen systeemiin verrattuna. Jade on peruskoulun (sekolah dasar, SD) ekalla luokalla. Ekalla luokalla koulua käydään 7am-10.30am ja esikoulua 7.30am-10am. koulua käydään kuutena päivänä viikossa, jolloin sunnuntait ovat vapaapäiviä. Esikoulussa lauletaan, tanssitaan, musisoidaan, opetellaan värejä sekä aakkosia ja numeroita. Ala-asteella aineet alkavat kausittain, joten tähän mennessä oppiaineina on liikunta, äidinkieli ja matematiikka. Hindu-uskonto on vahvasti mukana päivittäisessä toiminnassa, kuten myös indonesialainen yhteiskuntafilosofia. Molemmat ovat sopeutuneet yli odotusten. Meillä oli varmasti etua siitä että molemmat puhuivat jo indonesiaa ennen koulunaloitusta ja molemmilla oli kavereita valmiiksi koulussa. Jade ja Aava ovat molemmat vähemmistönedustajia, sillä ovat ainoat valkoihoiset oppilaat molemmissa kouluissa. Onnekseni koulukiusaaminen ei ole esiintynyt kummankaan koulussa, eikä minkäänlaista syrjintää ole tapahtunut. Paremminkin taitavat olla koulujensa suosituimpia lapsia.

Tänne muutosta on siis noin kaksi vuotta. Lapset puhuvat tällä hetkellä sujuvasti suomea, englantia ja indonesiaa. Molemmat osaavat myös auttavasti balin ja nusa penidan kieliä, mutta ymmärtäminen on selvästi helpompaa kuin näiden kahden kielen puhuminen. Elintavat ovat hieman erilaiset kuin suomessa: lapset kyläilevät paljon, ovat melko itsenäisiä ja toimeliaita. Suihkussa pitää käydä kolmisen kertaa päivässä, tavallinen aamupala on maustettua riisiä ja tofua tai kalaa. Koulussa lasten täytyy itse ostaa aamupala/lounas ja vesi. Kotoa voi myös viedä eväät. Peruskoulu on ilmainen, mutta esiopetuksesta täytyy maksaa noin 1,5euroa/kuukausi. Rahaa menee lähinnä koulupukuihin, koulutarvikkeisiin, kenkiin ja reppuihin. Koulupukuja on yhteensä neljä per koulu. Vanhemmat huolehtivat että lapsella on oikea varustus kullekkin päivälle.

 


oma päivärytmi

Itse olen tällä hetkellä managerina sukellusresortissa. Yritys on perustettu 12 vuotta sitten ja onkin näin ollen ensimmäinen sukelluskeskus tällä saarella ja myös ensimmäisiä majoituksia joita tänne on rakennettu. Vaikka rakennukset ovat hieman vanhahtavia ja fasiliteetit perustasoa, meidän ilmapiiri on ihana ja kodikas. Sukelluksen taso meillä on erittäin osaavaa ja informatiivista, joten olen onnellisessa asemassa täällä työskennellessäni. Aamulla heräilen kuudelta, käyn lasten kanssa suihkussa ja vien heidät kouluun. Olen normaalisti takaisin puoli kahdeksalta aamulla. Teen töitä kymmeneen asti, jolloin haen tytöt taas koulusta. Yhdeltätoista lastenhoitaja hakee tytöt ja vie heidät omaan kyläänsä. Päivystän resortissa kuuteen asti, jolloin tytöt tulevat takaisin kotiin. Loppuilta ollaan yhdessä, mutta työt lopettelen vasta 9-10pm. Teen kaikkea mahdollista, kirjanpitoa, palkanlaskentaa, paikkojen korjailua, asiakkaiden vastaanottamista ja periaatteessa kaikkia juoksevia asioita.

Asuminen ja raha

Tällä hetkellä työpaikkani tarjoaa huoneen sähköineen käyttööni, joten olemme asuneet siinä pienessä yksiössä muutaman vuoden ajan. Asumiskustannukset ovat täten hyvin pienet, kaasupullo pitää uusia kerran kuussa (10€) ja puhelinliittymää pitää ladata yhtä usein (11€). Meillä on täällä resortissa ravintola/keittiö, jota pääosin käytämme ruokailuun. Ruokaan menee kuukaudessa noin 85€-100€. Muut kulut koostuvat lähinnä huvitteluista, mopon ylläpidosta ja bensakuluista. Lastenhoitajalle maksan viikoittain palkkaa 40€ ja lounasrahaa noin 12€. Olen työviisumilla täällä, joten omaan oleskeluoikeuteen ei kulu rahaa, mutta lasten viisumit on uusittava puolen vuoden välein, sekä viisumeita pidennettävä kuukausittain.

 

Lämpimiä terveisiä Penidalta!

Kia ja tytöt

 

Unelmat toteen henkisten arpien hinnalla

Mun edellisestä ja tavallaan viimeisestä blogipostauksesta on kulunut melkein vuosi. Siinä ajassa on kyllä tapahtunut ja sattunutkin.

Me saavuttiin Indonesiaan viime vuoden maaliskuussa. Alku oli tosi eksoottista ja aika ihanaakin. Vaikka ympäristö oli entuudestaan tuttu, tilanne oli kuitenkin ihan eri kun oltiin tultu tänne tällä kertaa arkielämän perässä.

Arttu sukelsi melkein päivittäin ja minä olin toimistossa päivisin, sekä baarihommissa iltaisin. Tavattiin monenlaista väkeä ja päivät olivat aika kiireisiäkin. Nopeasti päätettiin palkata tytöille hoitaja, sillä hulinassa oli vähän vaikea pitää kaikki langat käsissä. Kiiresesonki sekoitti pakkaa aikatavalla, eikä henkilökohtaisilta konflikteilta osattu välttyä. Tilanteet vaan eskaloituivat nopeasti valtaviin mittasuhteisiin.

 

Samalla kun tytöt puhuivat lähes sujuvasti kolmea kieltä, leikkivät uusien ystävien kanssa ja elivät muutenkin aika tasapainoista arkea ja minä olin onnellisessa asemassa löytäessäni uuden työpaikan sukelluskeskuksen managerina, Arttu alkoi voida äärimmäisen pahoin saarella, eikä sukeltaminenkaan enää tuottanut minkäänlaista mielihyvää. Avioliitto oli kriisissä.

 

Muutaman kivuliaan kuukauden jälkeen teimme äärimmäisen vaikean päätöksen, joka tarkoitti sitä että lasteni isä otti lennon takaisin Suomeen.

Elämä muuten Nusa Penidalla on leppoisaa, sesonkipainotteista, mutta keskivaikeaa. Positiivista on ihmiset, aurinko, meri ja elämäntapa. Ruoka on hyvää ja kaikki tuntuu kotoisalta. Koti-ikävä ei ole sinänsä iskenyt.

Kivuliainta on ollut tilanteen jäsentäminen, se että minun haaveista tulikin toteutuessaan mörkö, joka hajoitti perheeni. Sydäntäsärkevää on myös isän ja lasten välinen ikävöinti.

Reissaamista ollaan edelleen harrastettu. Tehtiin kuluneen vuoden aikana lähimatkoja, Singaporeen, Malesiaan ja Itä-Timoriin.

Nyt tulevaisuutta on vaikea hahmottaa. Näen ehkä sen niin, että olen täällä ainakin toisen vuoden. Tytöille suunnittelemme suomilomaa lähikuukausina. Nyt odotamme työluvan valmistumista.

Kaiken kaikkiaan minä nautin elämästäni Indonesiassa. Suren, että kaikella on hintansa.

 

Kun kohtasimme odottamattoman käänteen

Hassu juttu tapahtui, sillä olin kirjoittamassa teille juttua siitä millaisia ponnisteluja tällainen oravanpyörän jättäminen toisaalta taustalla vaatii. Oli listattuna puhelinliittymät, asumisjärjestelyt ja työkuvioiden selvittelyt. Nyt tämä kirjoitus saikin ihan toisenlaiset piirteet. Päivää ennen lähtöämme tapahtui jotain, jonka vuoksi emme olekaan Singaporessa, emmekä sen enempää lennollamme Indonesiaan, vaan edelleen Helsingissä. Mikään tässä maailmassa ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Yleensä matkustelumme on melko tasaisesta, eli emme ole joutuneet kohtaamaan mitään megajärkytyksiä tai ylitsepääsemättömiä ongelmia. Kerran kirjoitin jutun siitä, miten matkallamme Kambodzaan jäimme jatkolennoltamme talviseen Manchesteriin. Tuolloin jouduimme kesähepenissä matkustamaan junalla Lontooseen uutta lentoa varten. Muistan aina, että juna Manchesterista Lontooseen maksoi kahdelta aikuiselta 271 euroa (huh hei!). Silloinkin oli epätodellinen olo universumin käsittelyssä, mutta onneksi olemme toiminnan ihmisiä ja saimme uuden suunnitelman kyhättyä alta aikayksikön. Tuolloin emme päätyneetkään ensimmäisenä Kambodzaan, vaan Sri Lankan kautta Filippiineille.

Sri Lanka

Mitä piti käydä, että peruimme lentomme?

Meidän kone olisi lähtenyt maanantaina viideltä iltapäivällä. Samaan aikaan katsoin kelloa lastensairaalan heräämössä, pienen unessa makaavan lapseni vieressä. Kahdessa päivässä oli kerennyt tapahtua paljon.
Mr. Murphy oli yrittänyt koko viikon kertoa minulle että lähtö ei onnistu, mutta olin väistellyt tietoa kuin agentti luotia. Ensin toinen koirista sai armottoman mahataudin, joka ei tuntunut hellittävän poppaskonsteista huolimatta. Kun sotasuunnitelma karvaisen mahan varalle oli laadittu, näytti siltä että voimme lähteä rauhallisin mielin. Paitsi että olin itse tässä vaiheessa jo varsin kivuliaassa keuhkotaudissa. Päätin selvitä pelkällä sisulla ja erilaisilla suihkeilla, joita oli määrä laittaa nenään, suuhun, korviin ja varmaan vielä silmiinkin. Toivoin enää että lapset pysyvät terveinä. Tapojemme mukaan toiseksi viimeisenä iltana heidän serkkunsa oli luonamme yökylässä. Leikki loppui lyhyeen kun lainalapsesta tuli oksennus komeassa kaaressa eteisen halki. Hiljaa mielessäni kävin läpi mantraa ja toivoin mitä tahansa muuta paitsi sitä oksennustautia. Olihan tässä ollut ohjelmaa ihan ilman viimeistä sinettiäkin.

Thaimaa

Toiveeni kävikin valitettavasti toteen, sillä mitä tahansa muuta tarkoitti meidän osaltamme sitä, että päivää ennen lähtöämme Jade tipahti alle metrin korkealta kiipeiltytangolta vasemman kätensä päälle. Koska edellinen murtuma tapahtui samalla tavalla ja vieläpä samaan kohtaan, Jade tiesi itsekin heti mistä oli kyse. Koska ilme oli tuttu kivun ja kauhun sekainen, tiedustelin murtumisesta jo ennen kuin olin saanut lapsen ylös hangesta. Tapahtumahetkellä en vielä ajatellut lentojen perumista, sillä olisimme voineet matkustaa myös kipsin tai rannekaulasidoksen kanssa. Valitettavasti myöhemmin kuvista paljastui myös murtumakohdan luiden dislokaatio, jota ei päivystyslääkäri saanut sillä hetkellä kokonaan paikalleen. Hoito siis jatkui lähtöpäivänämme anestesialla, jolloin tietenkin lentoliput peruttiin. Nyt lapsen vointi näyttää kohtalaisen hyvältä ja todennäköisesti pääsemme lähtemään matkaan uusintaröntgenen jälkeen ensi viikolla.
Kiitos vakuutusyhtiöllemme Op-Pohjolalle, joka hoiti oman osuutensa silmänräpäyksessä ja erityisen hienovaraisesti. Tämä ei todellakaan ole maksettu mainos, vaan olen ehdottomasti tyytyväinen asiakas. Jokainen joka on ollut sekavan tilanteen keskellä ajatukset solmussa, osaa varmasti arvostaa sitä että tietyt asiat hoituvat nopeasti aiheuttamatta ylimääräistä päänvaivaa.
Ps.Muistakaa matkavakuutukset, sillä KOSKAAN ei tiedä mitä elämä tuo eteen.

Esittelyssä viallinen äitityyppi

Täällä viallinen äiti, Moi! Mikähän siinä on, etten sopeudu, osaa tai halua olla mikään tarjolla olevista mutsimalleista. Sen kummemmin asiaa miettimättä, olen luonut ihan oman vanhemmuuskuplani, jossa elän, siis olen.

 Esittelyssä viallinen äitityyppi:

“Matkamutsi”

Olen ihan järjettömän saamaton äiti. Harmittaa ja kiukuttaa, etten pahimpina päivinä saa vietyä lapsiani edes ulos. Se lisäksi heijastuu lasteni käytöksestä myöhemmin. Kun olen vihdoin energinen auringon paistaessa tai hankien kohotessa, saan osakseni valtaisaa nurinaa ehdotuksistani. Ketä joku puisto kiinnostaa. Ei jaksa kävellä. Joskus myönnyn ja ruokakauppa on päivän ainoa kohokohta. Kun lunta tuli taivaan täydeltä, olimme vihdoin löytäneet rytmiin päivittäisen ulkoilun. Tänä aamuna katsoin ikkunasta vesisateen runtelemaa eilistä luminietosta ja totesin että “kiva”. Taas alkaa kamppailu omaa jaksamista vastaan.

Ei tietenkään aina ole näin, mutta aivan liian usein. Parhaimmillani olen kesällä tai kauniilla säällä. Ja ulkomailla. Siellä jaksan tehdä niin paljon kaikkea, että en ymmärrä ollenkaan miksi olen aina yksin lähdössä kello yhdeksän illalla etsimään leikkipuistoa tai iltapalaa. Liikkuminen on helppoa ja mukavaa. Eikä vähiten siksi että ne saatanan toppahousut-kurahousut-villasukat-kumisaappaat-yhdistemät saa heittää roviolle. Äitiyteen liittyy paljon epävarmuutta, ontuvia ajatuksia, pelkoa ja vertailua. Tuntuu siltä, että voin kolmansissa maissa päästää noista irti ja olla vain onnellinen oma itseni, siis paras mahdollinen äiti. Mistä tämä voi johtua?

Siksi silloin kun pimeät suomalaiset seinät kaatuvat päälleni, yritän epätoivoisesti huutaa maailmankaikkeudelle, että etkö näe, olen parempi äiti ja parempi vaimo jossain lämpimässä! Mutta ei se näe. Tämäkään puoli ei ole vain kotiäidin salaisista muistelmista, vaan paistaa lastenikin käytöstavoissa.  Nimittäin jos olemme matkalla reissuun, se lasten kakkapäätakki on yhtäkkiä askarreltu väärinpäin päälle ja kengät nurinpäin jalkaan, kunhan mennään jo.

Pahinta kotimaainhoa potiessani tilannetta ei varsinaisesti ratkaise rakas aviomieheni, joka kokee voimakkaasti kuuluvuuden tunnetta tähän pimeyden valtaamaan talvipalatsiin. Ei hänkään ehkä sateista tykkää, mutta muuten taitaa olla täällä ihan riittävän onnellinen.

Onko mitään tehtävissä

Olen odottanut löytäväni ratkaisun ongelmaani, mutten tiedä mistä sitä etsisin. Kerran käytin lähes vuoden Australian maahanmuuttoon, joka ei koskaan olisi onnistunut. Etsin Artun hoitajalupiin järjestöjä, osavaltiosponsoreita ja otatinpa koirastakin vaadittavat testit. Ehkä työpaikka ulkomailla joskus onnistuu tai sitten ostan kirkasvalolampun. Yhtä kaukana me ajatuksinemme Artun kanssa pahimmillaan olemme. Onneksi emme aina ja kyllä Arttukin on sopeutunut ajatukseen työpaikasta toisessa maassa.

Esikoisemme täyttää tänä vuonna kuusi. Ympärillä kuhisee. Kaikki kertovat kuinka viimeistään nyt “tuo touhu” loppuu ja lapsi menee kouluun. Usein tämän kommentin kuullessani vääntelen tuolissani, sisälläni kaikki ne asian joiden kautta olemme koulua miettineet. Haluaisin sanoa, ettei ole yhtä ainoaa tapaa kasvaa isoksi. Haluaisin osoittaa meidän oikeasti upeasta koulujärjestelmästä muutaman epäkohdan. Haluaisin sanoa, että teemme itse päätöksemme liittyen lastemme koulutukseen. Haluaisin nähdä, että minuun luotetaan vanhempana.

No, voin kertoa, että en ole hakenut sitä esikoulupaikkaa. Jos olemme Suomessa eskarin alkaessa, tottakai Jadekin menee esikouluun. Meillä kuitekin on toinen vaihtoehto kotieskarista reissun päällä ja vielä kolmas ulkomaisesta koulusta. Aika näyttää mitä tapahtuu, mutta mitä tulee minuun äitinä, kieltäydyn menemästä valmiiseen äitimuottiin, se nyt on varma. Muoteissa ei ole koskaan ollut erityisen tilavaa.