Pallontallaajat.net
Valikko
Kuukausikohtaiset arkistot

maaliskuu 2018

Kun kohtasimme odottamattoman käänteen

Hassu juttu tapahtui, sillä olin kirjoittamassa teille juttua siitä millaisia ponnisteluja tällainen oravanpyörän jättäminen toisaalta taustalla vaatii. Oli listattuna puhelinliittymät, asumisjärjestelyt ja työkuvioiden selvittelyt. Nyt tämä kirjoitus saikin ihan toisenlaiset piirteet. Päivää ennen lähtöämme tapahtui jotain, jonka vuoksi emme olekaan Singaporessa, emmekä sen enempää lennollamme Indonesiaan, vaan edelleen Helsingissä. Mikään tässä maailmassa ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Yleensä matkustelumme on melko tasaisesta, eli emme ole joutuneet kohtaamaan mitään megajärkytyksiä tai ylitsepääsemättömiä ongelmia. Kerran kirjoitin jutun siitä, miten matkallamme Kambodzaan jäimme jatkolennoltamme talviseen Manchesteriin. Tuolloin jouduimme kesähepenissä matkustamaan junalla Lontooseen uutta lentoa varten. Muistan aina, että juna Manchesterista Lontooseen maksoi kahdelta aikuiselta 271 euroa (huh hei!). Silloinkin oli epätodellinen olo universumin käsittelyssä, mutta onneksi olemme toiminnan ihmisiä ja saimme uuden suunnitelman kyhättyä alta aikayksikön. Tuolloin emme päätyneetkään ensimmäisenä Kambodzaan, vaan Sri Lankan kautta Filippiineille.

Sri Lanka

Mitä piti käydä, että peruimme lentomme?

Meidän kone olisi lähtenyt maanantaina viideltä iltapäivällä. Samaan aikaan katsoin kelloa lastensairaalan heräämössä, pienen unessa makaavan lapseni vieressä. Kahdessa päivässä oli kerennyt tapahtua paljon.
Mr. Murphy oli yrittänyt koko viikon kertoa minulle että lähtö ei onnistu, mutta olin väistellyt tietoa kuin agentti luotia. Ensin toinen koirista sai armottoman mahataudin, joka ei tuntunut hellittävän poppaskonsteista huolimatta. Kun sotasuunnitelma karvaisen mahan varalle oli laadittu, näytti siltä että voimme lähteä rauhallisin mielin. Paitsi että olin itse tässä vaiheessa jo varsin kivuliaassa keuhkotaudissa. Päätin selvitä pelkällä sisulla ja erilaisilla suihkeilla, joita oli määrä laittaa nenään, suuhun, korviin ja varmaan vielä silmiinkin. Toivoin enää että lapset pysyvät terveinä. Tapojemme mukaan toiseksi viimeisenä iltana heidän serkkunsa oli luonamme yökylässä. Leikki loppui lyhyeen kun lainalapsesta tuli oksennus komeassa kaaressa eteisen halki. Hiljaa mielessäni kävin läpi mantraa ja toivoin mitä tahansa muuta paitsi sitä oksennustautia. Olihan tässä ollut ohjelmaa ihan ilman viimeistä sinettiäkin.

Thaimaa

Toiveeni kävikin valitettavasti toteen, sillä mitä tahansa muuta tarkoitti meidän osaltamme sitä, että päivää ennen lähtöämme Jade tipahti alle metrin korkealta kiipeiltytangolta vasemman kätensä päälle. Koska edellinen murtuma tapahtui samalla tavalla ja vieläpä samaan kohtaan, Jade tiesi itsekin heti mistä oli kyse. Koska ilme oli tuttu kivun ja kauhun sekainen, tiedustelin murtumisesta jo ennen kuin olin saanut lapsen ylös hangesta. Tapahtumahetkellä en vielä ajatellut lentojen perumista, sillä olisimme voineet matkustaa myös kipsin tai rannekaulasidoksen kanssa. Valitettavasti myöhemmin kuvista paljastui myös murtumakohdan luiden dislokaatio, jota ei päivystyslääkäri saanut sillä hetkellä kokonaan paikalleen. Hoito siis jatkui lähtöpäivänämme anestesialla, jolloin tietenkin lentoliput peruttiin. Nyt lapsen vointi näyttää kohtalaisen hyvältä ja todennäköisesti pääsemme lähtemään matkaan uusintaröntgenen jälkeen ensi viikolla.
Kiitos vakuutusyhtiöllemme Op-Pohjolalle, joka hoiti oman osuutensa silmänräpäyksessä ja erityisen hienovaraisesti. Tämä ei todellakaan ole maksettu mainos, vaan olen ehdottomasti tyytyväinen asiakas. Jokainen joka on ollut sekavan tilanteen keskellä ajatukset solmussa, osaa varmasti arvostaa sitä että tietyt asiat hoituvat nopeasti aiheuttamatta ylimääräistä päänvaivaa.
Ps.Muistakaa matkavakuutukset, sillä KOSKAAN ei tiedä mitä elämä tuo eteen.

Nähtävyyksiä Trans-Mongolian varrelta

Miksi Trans-Mongolia Kannattaa?

Tämä olkoon nyt toistaiseksi ainakin viimeinen postaus koskien Trans-Mongolian matkaa. Minulta kysyttiin miksi Trans-Mongolia kannattaa? Tottahan se on, että tämä matka ei ole helpoimmasta päästä toteuttaa. Ei ainakaan venäjää puhumatomalle kaksilapsiselle perheelle, jolla ei ole varaa ykkosluokan hyttiin. Ihmisillähän on erilaisia syitä matkustaa. Joku nauttii vain matkanteosta, toinen hiekkarannasta ja kolmas tuntemattomista kulttuureista.

Kirjoitin matkan aikana fiiliksiä teille ja näin jälkeenpäin ajateltuna on hyvä että olen kirjoittanut. Kaikkea en enää muistaisi, mistä haluaisin kysyjille kertoa. Jos minulta kysytään miksi kyseinen reissu kannatti, vastaus on ehdottomasti moninainen: matka opetti paljon etäisyyksistä, itsestäni ja siitä kuinka ihmiset sopeutuvat. Se on ekologinen tapa matkustaa, jaloille on enemmän tilaa ja matkan varrella on mahdollisuus tutustua todella erilaisiin aluesiin ja ihmisiin. Mikään yksittäinen nähtävyys ei siis ole vastaus. Nyt keskityn kuitenkin kertomaan mitä nähtävää matkalta löytyy ja missä me kävimme. Tässä muutamia nähtävyyksiä Trans-Mongolian varreta.

 

Helmiä Trans-Mongolian junareitin varrella

 

  1. Moskovan Pyhän Vasilin katedraali. Koko matka kannattaa aloittaa Moskovasta, jossa komeilee muun muassa tämä silmiä hivelevän kaunis ja maailmankuulu katedraali. Katedraali on erikoinen, eikä sen kaltaista arkkitehtuuria löydy muualta Venäjältä. Luin taustatyötä tehdessäni jostain, että katedraalin ulkomuotoa on kuvailtu liekkejä lyöväksi nuotioksi. Yhteneväisyyttä kieltämättä löytyy kun sitä osaa etsiä.
  2. Siperian paukkupakkaset. vaikka olemme suomalaisina tottuneet koviinkin pakkasiin, olin silti henkihieverissä junan pysähtyessä keski-Venäjällä -34 celssiuksen lukemiin. En tiedä mikä tekee Siperiasta niin kylmän paikan, mutta pakkanen oli pahimmillaan TODELLA lamauttava kokemus, eikä ollenkaan verrattavissa edes Helsingin merellisenäkin tunnettuun tuuliseen talvilämpötilaan.
  3. Irkutsk. Ihastuin todella tähän Baikaljärven länsipuolella sijaitsevaan ainoastaan nimeltään minulle ennestään tuttuun kaupunkiin. Irkutskissa on valtavasti luonnetta, joka aukeaa paikanpäälle tulijalle. Upeat vanhat ikihongasta tehdyt puutalot, jäästä veistetty leikkipuisto, vaikuttava Angarajoki ja Irkutskin boheemit vastaantulijat vain muutamia mieleenpainuneita asioita mainitakseni. Monet yhdistävät Irkutskin pysähdykseen retken Baikaljärvelle, mutta meiltä se jäi kokematta, enkä osaa sanoa siitä mitään.
  4. Mongolia. Ei enempää eikä vähempää kuin junamatkamme kiistaton helmi. Mongolia on matkakohteena yhtä erikoinen ja mielenkiintoinen, kuin miltä se kuulostaakin. Saapuminen Mongoliaan oli erikoinen. Haju ja pakkanen pistivät nenää ja ihmiset olivat todella mongolialaisen näköisiä. Oli säkkipimeää ja todella kylmä. Karvalakkinen taksikuljettaja vei meidät osoitteeseemme, jossa odotti vähintäänkin outo majatalo. Se sijaitsi painavien metalliovien takana, asuinkerrostalon alimmassa kerroksessa. Asuimme kuin paikallisessa kodissa, ilman minkäänlaista hostia tai muita asukkaita. Kaksi nuorta neitiä siivosivat aamusta iltaan, mutteivat kommukoineet meille. Jos yritimmekin jotain kysyä, tytöt osoittivat pöydällä lepäävää lankapuhelinta. Kun kirjauduimme ulos, jätimme rahat ja avaimet pöydälle ja lähdimme. Ilmeisesti majatalon isäntä huseerasi toisessa majatalossa ja saimme viihtyä keskenämme.
  5. Jurtta ja nomadit. Elämäni upeimpia kokemuksia on nomadien kanssa vietetty yö dumblingsien, votkan ja vasikan hajuisessa jurtassa. Lisämausteensa koko tilanne sai kuumeesta, joka nousi illalla ennen nukkumaanmenoa. jurttakertomuksen voi lukea täältä. Jos matkaat Mongoliaan ja haluat kokea aidon ja autenttisen tavan kohdata mongolialaisia karjapaimenia, älä missään tapauksessa mene valmiisiin jurttahotelleihin. Ne ovat yhtä kaukana autenttisuudesta kuin ruotsalaiset joulupukista.
  6. Autiomaan kamelit. Harmittelin kun juna ei pysähtynyt Gobin autiomaassa. Jäin haaveilemaan vielä hiekkadyynien perään, mutta kameleiden bongaaminen ikkunasta oli lystiä!
  7. Saapuminen Kiinaan. Junamatkan päättyminen ei ollut ilon hetki, sillä matkan edetessä oli tuudittautunut raiteiden kilkatukseen ja oppinut hengittämään junan tahtia. Silti pitkän taipaleen päätökseen saaminen oli mielenkiintoinen hetki ja Pekingin ilmasto tuntui merkillisen lämpimältä hyytävien pakkaslukemien jälkeen.
  8. Kiinan muuri. Vierailin jo toista kertaa Kiinan muurilla, mutta koko rakennelma vetää edelleen täysin sanattomaksi. Kiinan muurilla vierailu tulisikin mielestäni löytyä jokaisen bucket listiltä!

 


 

Ainoa harmillinen seikka on ollut tuon Baikaljärven välistä jääminen. Luulen että suuntaamme sinne vielä joskus, saimmehan jopa eräältä paikalliselta herrasmieheltä kutsun heidän kesämökilleen järven rannalle. Vaikka kutsu jäisi käyttämättä, oli ylistyspuhe sen verran vakuuttava että paikka jäi kyllä kummittelemaan mieleen.