Pallontallaajat.net
Valikko

Esittelyssä viallinen äitityyppi

Täällä viallinen äiti, Moi! Mikähän siinä on, etten sopeudu, osaa tai halua olla mikään tarjolla olevista mutsimalleista. Sen kummemmin asiaa miettimättä, olen luonut ihan oman vanhemmuuskuplani, jossa elän, siis olen.

 Esittelyssä viallinen äitityyppi:

“Matkamutsi”

Olen ihan järjettömän saamaton äiti. Harmittaa ja kiukuttaa, etten pahimpina päivinä saa vietyä lapsiani edes ulos. Se lisäksi heijastuu lasteni käytöksestä myöhemmin. Kun olen vihdoin energinen auringon paistaessa tai hankien kohotessa, saan osakseni valtaisaa nurinaa ehdotuksistani. Ketä joku puisto kiinnostaa. Ei jaksa kävellä. Joskus myönnyn ja ruokakauppa on päivän ainoa kohokohta. Kun lunta tuli taivaan täydeltä, olimme vihdoin löytäneet rytmiin päivittäisen ulkoilun. Tänä aamuna katsoin ikkunasta vesisateen runtelemaa eilistä luminietosta ja totesin että “kiva”. Taas alkaa kamppailu omaa jaksamista vastaan.

Ei tietenkään aina ole näin, mutta aivan liian usein. Parhaimmillani olen kesällä tai kauniilla säällä. Ja ulkomailla. Siellä jaksan tehdä niin paljon kaikkea, että en ymmärrä ollenkaan miksi olen aina yksin lähdössä kello yhdeksän illalla etsimään leikkipuistoa tai iltapalaa. Liikkuminen on helppoa ja mukavaa. Eikä vähiten siksi että ne saatanan toppahousut-kurahousut-villasukat-kumisaappaat-yhdistemät saa heittää roviolle. Äitiyteen liittyy paljon epävarmuutta, ontuvia ajatuksia, pelkoa ja vertailua. Tuntuu siltä, että voin kolmansissa maissa päästää noista irti ja olla vain onnellinen oma itseni, siis paras mahdollinen äiti. Mistä tämä voi johtua?

Siksi silloin kun pimeät suomalaiset seinät kaatuvat päälleni, yritän epätoivoisesti huutaa maailmankaikkeudelle, että etkö näe, olen parempi äiti ja parempi vaimo jossain lämpimässä! Mutta ei se näe. Tämäkään puoli ei ole vain kotiäidin salaisista muistelmista, vaan paistaa lastenikin käytöstavoissa.  Nimittäin jos olemme matkalla reissuun, se lasten kakkapäätakki on yhtäkkiä askarreltu väärinpäin päälle ja kengät nurinpäin jalkaan, kunhan mennään jo.

Pahinta kotimaainhoa potiessani tilannetta ei varsinaisesti ratkaise rakas aviomieheni, joka kokee voimakkaasti kuuluvuuden tunnetta tähän pimeyden valtaamaan talvipalatsiin. Ei hänkään ehkä sateista tykkää, mutta muuten taitaa olla täällä ihan riittävän onnellinen.

Onko mitään tehtävissä

Olen odottanut löytäväni ratkaisun ongelmaani, mutten tiedä mistä sitä etsisin. Kerran käytin lähes vuoden Australian maahanmuuttoon, joka ei koskaan olisi onnistunut. Etsin Artun hoitajalupiin järjestöjä, osavaltiosponsoreita ja otatinpa koirastakin vaadittavat testit. Ehkä työpaikka ulkomailla joskus onnistuu tai sitten ostan kirkasvalolampun. Yhtä kaukana me ajatuksinemme Artun kanssa pahimmillaan olemme. Onneksi emme aina ja kyllä Arttukin on sopeutunut ajatukseen työpaikasta toisessa maassa.

Esikoisemme täyttää tänä vuonna kuusi. Ympärillä kuhisee. Kaikki kertovat kuinka viimeistään nyt “tuo touhu” loppuu ja lapsi menee kouluun. Usein tämän kommentin kuullessani vääntelen tuolissani, sisälläni kaikki ne asian joiden kautta olemme koulua miettineet. Haluaisin sanoa, ettei ole yhtä ainoaa tapaa kasvaa isoksi. Haluaisin osoittaa meidän oikeasti upeasta koulujärjestelmästä muutaman epäkohdan. Haluaisin sanoa, että teemme itse päätöksemme liittyen lastemme koulutukseen. Haluaisin nähdä, että minuun luotetaan vanhempana.

No, voin kertoa, että en ole hakenut sitä esikoulupaikkaa. Jos olemme Suomessa eskarin alkaessa, tottakai Jadekin menee esikouluun. Meillä kuitekin on toinen vaihtoehto kotieskarista reissun päällä ja vielä kolmas ulkomaisesta koulusta. Aika näyttää mitä tapahtuu, mutta mitä tulee minuun äitinä, kieltäydyn menemästä valmiiseen äitimuottiin, se nyt on varma. Muoteissa ei ole koskaan ollut erityisen tilavaa.
Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

4 Kommentit

  • Vastaa Viivi Luoto 26/01/2018 12:48

    Täällä ilmottautuu yksi sielunsisko. Ei ole esteitä mutta todella hankalia hidasteita kuten arkisesta menosta pitävä mies ja ainaseen omasta talvivihasta jankuttamiseen kyllästynyt äiti. Lapsi viihtyy kyllä kotona ja reissussa mutta säästyisi palmun alla suurimmalta osalta äidin “prkl ku ärsyttää nää talvivaatteet” kiukuttelulta. Onneksi on sun blogi, jota luen miehelle aina kovaan ääneen todistellen että kato nyt kun muutkin niin miksei mekin. Jospa mekin myytäisiin asunto ja vaan lähdettäis. Ei huolta huomisesta. Mutta turhan jännittävää tässä liian tasaisessa ja “helpossa” arjessa se sanoo. Pari viikon omatoimimatkat saa tällähetkellä tyydyttää tätä ainaista valloillaan vellovaa kaukokaipuuta.
    Terveisin kirkasvalolampun alla on tällähetkellä ihan ok kun ei avaa verhoja. 🙂

    • Vastaa kitigo 27/01/2018 01:31

      Onneksi on teitä muutamia sielunsiskoja ja -veljiä, koska vertaistuki on tärkeintä maailmassa! Onhan ne lyhemmätkin lomamatkat henkireikiä ja yhtä lailla niistä saa energiaa pimeyteen <3 ehkä joskus koti vuokralle tai laina koroille ja reppu selkään 😉 kiitos kommentista ja ihanaa kun luet(te)! 🙂

  • Vastaa Christa 28/01/2018 12:53

    Mun mielestä äitimuotit on lähinnä meidän omassa päässä: miten me kuvitellaan, että kaikki muut on jonkinlaisia tai että ne muut vaatii meitä olemaan jonkinlaisia. Meitä äitejä on niin moneen junaan. Yritän itse vaan rämpiä siinä, mikä tuntuu minulle luontevimmalta ja toisaalta minkä koen lapsille parhaaksi. En suostu kokemaan huonoa omatuntoa siitä, että en ole raahaamassa lapsiani harrastuksiin monta kertaa viikossa, kun ei heillä tai minulla ole siihen halua. Mutta pakotan heidät ulos ja rajoitan ruutuaikaa, koska vaikka niistä tulee tappelua lähes joka päivä, niin äitinä minun velvollisuuteni on kuitenkin ajatella lasten parasta myös pidemmällä tähtäimellä.

    Me olemme aika-ajoin pohtineet ulkomaillemuuttoa, mutta meilläkin on niin että mies on aika tyytyväinen täällä, kun minä olen se kaukokaipuinen. Toisaalta meidän lapset ovat jo vähän isompia, niin se oma kaveripiiri täällä Suomessa on todella tärkeä ja tuntuisi pahalle repiä lapset irti niistä. Täytyy siis tyytyä lyhempiin reissuihin. Niitä lapset kyllä rakastavatkin, mutta tulevat mielellään myös takaisin kotiin.

    • Vastaa kitigo 28/01/2018 16:26

      Kiva kun kommentoit! Olen ihan samaa mieltä, muotit ja rajoitteet ovat oikeasti omassa päässä. Olen saanut joskus osakseni silmienpyörittelyä (kukapa ei olisi), mutta sehän pohjautuu vain erilaisiin mielipiteisiin ja tietoon. Lasten parasta varmasti kaikki fiksut äidit ja isät kuitenkin haluavat 🙂 olen huomannut, että mitä isommaksi esikoinen tulee, sitä kipeämmin kaverit jäävät taa. Toisaalta onneksi niiden muutamien hyvien kavereiden kanssa voi pitää nykyään niin helposti yhteyttä, sijainnista riippumatta. Ajattelen, että ulkomailla asumisesta olisi tulevaisuudessa myös iloa lapsille, ehkä kielien ja kansaivälisyyden muodossa. Toivon ihania tulevia matkoja teidän perheelle!

    Jätä vastaus