Pallontallaajat.net
Valikko
Kuukausikohtaiset arkistot

tammikuu 2016

Matka maailmanympäri, USA road trip

Maailmanympärimatkan loppuun olisi ollut vaikea jättää käyttämättä mahdollisuutta ajaa Kalifornia-Nevada-Kalifornia roadtrippi, silloin kun ainekset siihen käytännössä kävelevät vastaan. Käytettävissämme on puolitoista viikkoa aikaa, hävytön lista must see- mestoja ja neljä rengasta. Tästä saadaan vielä hieno visiitti ja kunniakas lopetusreissu aikaiseksi.

Mitä maksaa?

Budjetin pohjalimat imastaan tämän hataran laskelman avulla hartaasti viimeistä killinkiä myöden kuiviin.

Bensa 300e (+3000km) +tietullit
Majoitus 360e (à 40e)
Ruokailut 450e (4hlöä)
autonvuokra 380e 9pv

Matkareitti

Alustava reittisuunnitelma kuuluu seuraavasti:
Los angeles-Laughlin-Grand Canyon-Antilope Canyon-Las Vegas-Bakersfield-Yosemite-San Fransisco-San Jose-Santa Barbara-Los Angeles

Pidätämme toki oikeuden oikkuilla reitin kanssa niin paljon kuin sielu lystää 🙂

Näkemiin Fidzi..

Tänä iltana heitämme hyvästit kauniille ja omaperäiselle Fijille, hyppäämme koneeseen ja löydämme itsemme hyvin toivottavasti Amerikan maalta. Saatte nauttia vielä Fijipostauksista kun saan sanat riivittyä kasaan muutamassa kirjoituksessa.

20160125_184803

Kohti ääretöntä ja sen yli!

Kiti

Hippikylä Nimbin

Laskeutuessamme vuoristotietä alhaalla odottavaan määränpäähämme, tien varressa seisoi auto. Nuoriso oli selvästi leiriytynyt tähän. Eräällä tytöllä oli päällään pellavainen valkoinen mekko, liasta hieman kellastunut, päässään ratsastuskypärä ja jaloissaan maiharit. Toisen rastapörrö pilkotti auton avoimesta ovesta. Luonto oli kaunista, jokseenkin uniikkia kuten monin paikoin Australiassa olikin. Kohta pääsisimme pystyttämään telttaa Nimbin-nimiseen kyläpahaseen. Emme tienneet tulevasta paikasta mitään, mutta koska vuorilta valitsemallamme lerintäalueella ei ollut yhtään vapaata paikkaa, jouduimme jatkaa matkaamme seuraavaan kartalle merkittyyn kylään.

Hieraisin silmiäni kun ajoimme skeittipuiston ohi. Lahjakkaat bajahuppariset skeittasivat ja iso lauma nuoria istui pöydillä syömässä eväitään styroksibokseista. Vanhanajan lauta-aidat häikäisivät räikeillä sateenkaaren väreillä. Puutalojen pihoilla oli omia pieniä kanaloita ja roskapönttöjä koristi toinen toistaan hienommat mandalamaalaukset. Seinissä oli värikkäitä graffiteja ja iskulauseita yhdenvertaisuuden puolesta. Oli nuoria ja vanhoja hippejä. Pitkätukkaisia, löysälahkeisia joilla oli paljon puuhelmiä nilkoissa, ranteissa ja hiuksissa. Enemmän maanläheisyyttä kuin meillä, monta kuukautta samoja haaremihousuja kuluttaneilla.

Oli uudenvuoden aatto. Olimme hyvin väsyneitä, emmekä malttaneet odottaa makuualustan levitystä jotta pääsisimme levolle. Ajoimme Nimbinin showgroundin tuntumaan mutta portti oli munalukolla kiinni. Porttiin oli kiinnitetty pahvi jossa luki spraymaalilla “IF YOU STAY YOU PAY 20$”. Tarkkasilmäinen herra A selvitti hetkessä munalukkohuijauksen ja avasi portin ongelmitta. Kun uudenvuoden juhlat alkoivat, olimme jo sikeästi unessa itärannikon vuorten välissä.

Aamulla kadut tulvivat ihmisistä, juhlivista ja juhlineista. Maksoimme yöpymisemme paikalle suvainneelle tilanhoitajalle ja käynnistimme moottorin. Läheiseen rannikon surffikaupunkiin Byron Bayhin oli vaivaisen tunnin ajomatka.

Olipa hauskaa että eksyimme tällaiseen paikkaan, joka herätti uskoni uudelleen ihmisyyteen. Jotenkin siihen, että meitä on vielä niitäkin, jotka elävät kuten haluavat rakentaen maailmansa sen ympärille. Tuon pitäjän asukkaat muodostivat oman pienen yhteisön, jossa jokainen tuntee toisensa nimeltä ja jossa asukkaat uskovat edelleen, että kannabista voi käyttää oikein.

20160101_092826

20160101_092810_HDR

20160101_092836

20160101_092618

Terkkuja maailman laidalta,

Kiti

Neljä kuukautta tien päällä

Tuntuu kuin olisimme vasta hypänneet koneeseen koleasta säästä Helsinki-Vantaan tutulta lentoasemalta. Tarkalleen siitä on 118 päivää. Tasan sen verran kokemuksia, kohtaloita, lämpöä, eri paikoissa herättyjä öitä.

Nyt todellisuus tuntuu kaukaiselta. Pelottavalta ja vieraalta. Mitä seuraavaksi? Sopeudunko? Entä lapset? Muistanko taas kaiken aamusta iltaan. Mitä pitää tehdä, missä käydä ja mitä ostaa kaupasta. Ehdinkö enää lukea kirjaa? Pelkään että ilmassa on kaikki se mitä taaksemme hylkäsimme. Yleinen ilmapiiri kotimaassa on ollut jo pitkään riitaisa, synkkä, masentava. Sää on kamala. Aijon silti hymyillä ja täyttää taskut auringonsäteillä.

Vaikka nautinkin enemmän siitä, ettei tarvitse välittää puhtaista vaatteista, uusista kännyköistä ja rahasta. Mitä jos parasta mitä tiedän, on opetella lasten kanssa kalojen nimiä ja kerätä näkinkenkiä? Joogata jouluaattona balilaisessa kämpässä. Istua hiekassa ja antaa aallon pärskähtää syliin. Kiivetä vuorelle katsomaan auringonlaskua. Suukotella riippukeinussa. Juoda janoon vettä. Kirjoittaa kotiin.

20160112_104738

Niin taikka näin, edessä on kotiinpaluu varmempana kuin koskaan. Samalla inhottava, samalla rakas. Vastassa meitä on perhe, ystävät, työt ja velvollisuudet. Ne syyt miksi jonnekin palataan. Leipokaamme siis omenapiirakoita ja kerrotaan tarinoita, niistä mitä kukin meistä on puolen vuoden aikana kokenut.

On meillä vielä vähän aikaa, pieni ikuisuus.

Koska kohta tämä niin ihana unelmamme on enää hiuksenhieno muistojen verho, jonka voin joskus vetää kalsean betonipihalle suunnatun ikkunani eteen ja vaipua hiljaa auringon syleilyyn. Kun tyttäreni pieni käsi painaa simpukan korvalleni ja kuiskaa: “kuuletko äiti meren?”

20160112_115815_HDR

Bula vinaka Mana island!

Ennen saapumista Fidzin kansainväliselle lentokentälle Nadiin, kuvittelin vastassa olevan valkoista marmoria, naisia Louis Vuittoneissaan ja hulppeita ostoskeskuksia. Tai ainakin jotain ostoskeskuksia. Ei niin että olisin toivonut sellaista, mutta mielikuvissani Fidzi näyttäytyi lomakohteiden parempana seppälänä.

20160106_185914

Kolmen ja puolituntisen jälkeen Virgin Australia päästi matkustajansa kylläisinä Nadin turvatarkastukseen. Ilmaisen aterian tarjoaminen ei ole tänäpäivänä muuta kuin poikkeus noin lyhyellä lennolla eikä Virgin Australian henkilökunnassa, aluksessa tai turvallisuudessa ollut muutoinkaan ainoatakaan moitteen sijaa.

Homeinen pieni kenttä repsottavine kokolattiamattoineen ja teennäiseltä kuulostavat bula!-huudot saivat tunnetilani jonnekkin itämeren lukuisista risteilyaluksista. Taksikuskien verestävät silmämunat kertovat tarinaa venyneistä kavailloista ja työstä, jota tehdään epäilemättä löysin rantein.

Ennenkuin tutustuin Fidziin, tunsin luotaantyöntävää tunnetta koko kulissia kohtaan. Tuntemukseni väänsivät väärään suuntaan ja myönnyn nyt iloisesti virhearvioni jaloissa. Kävellessäni vauvan kanssa pitkin typötyhjiä Nadin sementtipolkuja etsien liikettä, josta löytäisin vaippoja, sain osakseni aitoa polynesialaista huomiota. Bula on sana, jonka kuulet ensimmäisenä ja otat viimeisenä mukaasi. Ei siis mitään teennäistä, vaan tapa rikkoa ihmisten välinen hiljaisuus. Muuttaa hymy sanaksi.

20160111_102444

20160105_115250

Väestö on hyvin harvaa ja valtaosa asuu kylissä ympäri saaria. Kylien asukkailla on traditioita, tansseja, kavailtoja ja jokailtaisia rugbymatseja. Lasten hittilelu on puusta veistetty teräväkärkinen kapula, jonka selässä on pidemmälle aisalle kaiverrettu kolo. Pitkällä kepillä työnnetään veneeksi paljastunutta kapulaa ympäri kylää pitkin valkoisia hiekkapolkuja ja kristallinkirkasta vesirajaa. Kylän isompien kundien tehtävä on veistää kylän joka lapselle oma.20160111_102632

20160104_154400_HDR

Bureemme Manalla

Kauppoja ei juurikaan ole ja ne vähät mitä kaupungeissa on, tuuperruttavat huikealla hintatasollaan. Mutta eipä tuo vielä mitään. Tulkaapa tänne pikkusaarelle ostamaan pullo vettä! Fidzillä vallitsee monopolien aikakausi. Yleensä pienillä saarilla on vain yksi kauppa ainoan resortin yhteydessä. Yhden vesipullon hinta voi olla noin kuusinkertainen pääsaaren kaupasta ostettuun vastaavaan. (esimerkiksi 1,5l pullosta vettä saa pulittaa pääsaarella n.1,5 FJD ja sama Manalla 5-7FJD. Kurssi taas on n. 2,3FJD eurosta)

20160111_114129

Englanti on toinen pääkieli ja sillä pärjää lähes jokaisen kanssa. Gospel-laulut raikaavat sunnuntaisin, kun kirkon ovet aukenevat kansalleen aamulla.

Viikko meni silmänräpäyksessä Mana islandilla, vaikka olimme epäuskoisia kuinka jaksaisimme kuluttaa samaa santaa seitsemän pitkää päivää. Nyt olemme jo karistaneet Manan valkoiset hiekat varpaistamme ja maihinnousseet Bounty islandille seuraavaksi viideksi päiväksi.

20160111_115435

Ensikosketus Fidziin

Olen miettinyt ja mietteitä on riittänyt. Saavuttuamme aamulennon jälkeen Nadiin kolmen kitaraa soittavan bula-miehen säestyksellä, olimme hyvin hämillämme. Vettä tuli saavista kaatamalla ja lentokenttäkuljetusta ei kuulunut. Tietysti olimme perehtyneet jossain määrin tapoihin kuten aina ja faktatietojen seassa monesti törmänneet termiin “fijitime”. Fidzin aikatauluun ei kuitenkaan voi asennoitua tarpeeksi etukäteen.

Meille täsmällisyyden kehtoon tuudittautuneille suomalaisille tämä alku on ollut hieman liikaa. Kukaan tai mikään ei noudata asettamiaan lupauksia eikä sen enempää kellonaikoja. Kyydit, aamupala, pyykit, kaikki tulevat ja menevät miten sattuu huvittamaan. Eilen odotimme pöperöitämme kaksi tuntia. Ylikin.

Kärsimme muutaman päivän ajan myös trooppisesta sykloonista, jolloin vesisade iski raipanlailla päälle ja meri raivosi holtittomana. Veneessä kaksi australialaista oksenteli pitkin kokolattiamattoa huutaen väliin epätoivoisia anteeksipyyntöjä. Tuolloin ei Fidzin eksotiikka purrut. Oksennus sen sijaan haisi ja ainoastaan harras toive eli kapteenin meritaidoista.

Kaikki myrskyt siirtyvät joskus sivuun ja niin tämäkin. Kun heräsimme Mana islandilta auringon hellään syleilyyn, koko paratiisi sai ansaitsemansa hunnun yllensä.

20160105_090836

Fijitime ei ole vieläkään täysin istunut päähämme, ja muutamia ärräpäitä saattaa päästä kaikesta suvaitsevaisuudestamme huolimatta. Ymmärtänette kun roskiksemme tulvivat lattioille ja pestyt pyykkimme tuodaan puoli kaksi toista yöllä pimeään majaamme tömäköiden koputusten kera, vain jotta rouva saisi rahansa heti eikä huomenna. Upea luonto ja tyhjät paratiisirannat antavat paljon anteeksi ja Fidzi on ehdottomasti ylenpalttinen lomailukohde.

Tärkein huomioni on se, että Fidzi tosiasiassa on kehitysmaa, ja vaikka eläminen on hintavaa ei se tarkoita korkeaa elintasoa luksusresorttien ulkopuolella. Asumme nyt kylässä jossa arkinen tekeminen on läsnä ja lupaan, että ilmapiiri ei ole länsimaisista kotkotuksista kuullutkaan. Vaikka paratiiseissa tuppaa aina olemaan käärmeitä, on meidän fijitimekäärmeemme sen verran harmiton rantamato, että majesteettinen maisema ja lämmin kirkas merivesi sulattaa kaikki kummastukset onnelliseksi hammasrivistöksi.

20160106_201405

Herra A paljasti sukelluksiltaan vedenalaisesta elämästä, että kilpikonnia, haita ja paljon muuta on tavattavissa vain lyhyen venematkan päässä. Snorklaten voi jo löytää upeaa korallia, kaloja ja meritähtiä.

Toivottavasti Suomen kiristyvä pakkassää saa meiltä pienen, mutta sitäkin rakkaamman tuulahdusen raikasta lämmintä meri-ilmaa ja simpukoiden kuvia!

Kiti

Voihan Australia

Ja tervetuloa uusi vuosi! Tässä törähtää parin päivän takaista Australiatunnelmaa eetteriin! Toivottavasti maistuu 🙂

Makaan teltan perukoilla, palelen hieman ja mietin miten saisin ajatukseni nidottua ehjäksi kokonaisuudeksi. Lapset ovat sentään lämpiminä makuupussien ja viltin suojissa.

Roadtrippiä on ajettu Adelaidesta Armidaleen, pian 2000 kilometriä. Olemme vietäneet jokaisen yön telttaillen kuten uhkasimme ja kokemus on ollut huikea!

Välillä ahdistaa ajatus kauppaan menemisestä tai jos täytyy kysyä jotain joltain. Syy tähän on joka väliin ehtivä small talk. Koko ajan. Mene kauppaan, vaihda kuulumiset lihatiskin ja kassan sekä kahden muun tuikituntemattoman asiakkaan kanssa. Hakeudu pesulle leirintäalueen suihkutiloihin ja keskustele siellä aussikaravaanarimummon kanssa kielellä, joka etäisesti muistuttaa osaamaasi englantia. Small talkissa on jotain mahtavaakin, nimittäin se, että ilmapiiri on yhteisöllinen ja iloinen.

Meidät onkin otettu paikallisten pariin hyvin. Retkeily taitaa olla australialaisille oikeaa kansanurheilua. Matkallamme halki maaseudun, olemme nähneet yhtä jos toista karavaaniviritystä. Eräs oli ottanut jopa auton mukaan, nimittäin asuntoautonsa perään trailerille. Leirialueita on koluttu laidasta laitaan, hevosradalta hienoon kaiken tarjoavaan leirikeskukseen ja sieltä taas takaisin partasuisten farkkulahkeiden ja lapsiaan kyykyttävien röökihuulten miehittämään old school trailerparkkiin.

Ilmasto näin joulukuussa on suorastaan syövyttävä Kaakkois-Aasian tropiikin jälkeen. Öisin lämpötilat laskevat jopa hyytävään +14 asteeseen, kun päivisin päästään kipuamaan rutikuivaan +35 celsiukseen.

Kenguruistaan kuuluisa Australia esitteli meille kaksi onnellista (neiti J:n määritelmä elävästä) yksilöä. Valitettavasti auton tönimiä koalia sekä kenguja tienpientareet olivat melkoisen täynnä.

Maisemien monipuolisuus on hämmästyttävää, kun yhdessä hetkessä päästään erämaasta vihreiden kukkuloiden sekaan. Puissa laulaa undulaattilajeja, joita olen nähnyt tähän asti vain häkitettyinä.

Kaiken tämän uuvuttamana oma vuotemme vaihtua lotkautti unteinmailla teltan turvassa, samalla kun aussinuoret purkivat parisuhteensa haittapuolia naapurileirissä.

Laitan tähän laiskuuttani pötkössä pari kuvaa: 20151230_160140

20151231_110754

20151227_162039

20151231_125646

20151229_181254

20151229_095753

20160101_085432

Kaikille tasaisen ihanaa ja kokemusrikasta vuotta 2016!

T.Kiti ja telttailuun hurahtanut loppusakki ❤⛺