Pallontallaajat.net
Valikko

#Blogisitarina – Meidän stoori

#Blogisitarina on blogeissa kiertävä haaste, jonka tavoitteena on avata blogin taustoja ja kertoa mistä ja miksi oma bloggaaminen alkoi. Saimme haasteen matkablogiguruilta Sukellus Asiaan-blogin takaa. Tässäpä törähtää meidän blogin stoori eetteriin:

Varovasti ihastuimme matkusteluun vuonna 2011 ostettuamme matkajokerin Gambiaan. Mikä maa! Pikkuhiljaa tahti reissailuun lisääntyi, samoihin aikoihin kun aloin odottaa esikoistamme. Maha kulki muutamilla reissupätkillä mukana, Euroopan ravintolakaduilla ja Thaimaan hiekkarannoilla. Puolivuotiaana neiti J pääsi ensimmäiselle oikealle matkalleen. Tänäpäivänä liikumme maailmalla useamman kerran vuodessa ja lähes aina odotamme palatessamme jo seuraavaa lähtöä.

 

FB_IMG_1443759966512

Serrekunda, Gambia

Aloitin blogin kirjoittamisen oikeastaan jo edellisellä pidemmällä reissullamme, mutta mielenkiinto kirjoittamiseen lopahti ensimmäisen stopin hujakoilla Kuala Lumpurissa, varsinaisen kirjoitusvälineeni jäätyä lentokoneeseen. Aika pian kotiinpaluun jälkeen aloimme pyöritellä mahdollisuuksiamme lähteä vieläkin pidemmäksi aikaa rakastamaamme Aasiaan. Olin tuolloin jälleen raskaana ja joulu oli ovella.

20150927_172817

Joulu meni ja saimme maaliskuussa 2015 rauhallisen pienen tyttövauvan. Vauva oli itseasiassa niin rauhallinen, että lähtemisen mahdollisuus tuntui selkäpiissä. Anoppini lupasi ottaa kaksi koiraamme asumaan kotiinsa ja lenkkikavereikseen. Ajatus lähdöstä piristi blogiminääni, jolloin aloin taas varovasti raaputella tekstejä.

Teimme testimielisen matkan Islantiin perheeni kanssa. Tuolloin nuorimmaiseni, neiti A, oli kolmikuinen. Islannin ympäriajo meni lopulta niin hyvin, että saimme varmistuksen matkustamisen onnistumisesta myös kahden lapsen kanssa. Näihin aikoihin julkaisin blogin myös Facebookissa ystävillemme, jotka mahdollisesti haluaisivat jatkossa kuulla suuren suunnitelmamme etenemistä. Meille tuleva hanke näytteli valtaisaa irtiottoa, sillä luovuimme lähes kaikesta maallisesta omaisuudesta, sekä irroittauduimme työstä ja koiristamme matkan vuoksi.

IMG_5140

Akureyri, Islanti

20150811_145323

Vaikka blogini lukijakunta on suppea, enkä ole aktiivisesti markkinoinut jorinoitani missään, haluan silti tuottaa laadullisesti lukukelpoisia tarinoita. Tekstien julkaiseminen vaatii paljon aikaa, koska käyn julkaistavan artikkelin moneen otteeseen läpi ja yritän siivilöidä kaiken kuran pois. En ole synnynnäinen kynäniekka, vaan tuskailen kirjoitusasun kanssa helposti päiviä. Bloggaan silti mielelläni, sillä tiedän tekstien tekevän kauppansa vähintään omalle pienelle lukijakunnalleni. Mitä useampi lapsiperhe löytää rohkeutta reissunsuunnitteluun avullamme, sitä enemmän kuuteen kertaan kumitetuilla ja uudelleen kirjoitetuilla mietelmillä on minulle arvoa.  On myös mukava muistella menneitä joskus oman blogin parissa ja lukea sieltä matkojen kohokohtia tytöille.

FB_IMG_1443760641227

Viime postausteni perusteella blogi on saanut päiväkirjamaisia piirteitä, sillä käytän tätä oivana kanavana kertoa usealle henkilölle samanaikaisesti viime päivien kuulumisia. Mukavaa saada myös silloin tällöin palautetta kommenttien muodossa.

#blogisitarina-haasteen tuuppaan eteenpäin seuraaville hyville tarinankertojille:

Polulta harhaan

Se talvi oli erilainen ku muut talvet

Archie gone Lebanon

Loosefit-life

Ohjeet (saa kopioida omaan blogiin):

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

1 kommentti

  • Vastaa Anni 22/10/2015 23:45

    http://loosefitlife.pallontallaajat.net/2015/10/22/blogisitarina/ tässäpä vastaus haasteeseen 🙂

  • Jätä vastaus