Pallontallaajat.net
Valikko
Kuukausikohtaiset arkistot

lokakuu 2015

Tatuointitaidetta ala Neng Synat Tattoo

Kovaan tatuointikuumeeseen on lääke, nimittäin uusi tatska. Kiertelemme usein metskaamassa tatuointiliikkeitä, mielessämme ensimmäisenä hygienia ja tietysti loistava työn jälki. Olen itseasiassa kamalan tarkka muun muassa juuri tatuoijan suhteen, mutta toisaalta kateellinen siitä kuuluistasta heittäytymiskyvystä, jota tuntuu löytyvän about kaikilta muilta leviksen takataskusta. Kerkesin pohtimaan, kuinka toivottua tatuoinnissa oikeastaan on juuri omaleimaisuus ja uniikki ilme. Jäisipä tästä matkasta ainakin konkreettinen muisto, hyvässä tai pahassa.

20151027_174633

Löysimme sattumalta tietoja täällä Siem Reapissa sijaitsevasta Neng Synat Tattoosta ja nimenomaan sen paljon puhutuista puhtaista välineistä, joten otimme uteliaisuuttamme suunnan sinne. Silmämääräisesti ehdittyäni tarkastaa kriittiset asiat, oli A:n ja tatuointitaiteilija Nengin välillä jo kaupat täydessä höyryssä. Ei ihme että yheys löytyi heti, sillä tatuoija oli äärettömän sympaattinen ja avoin khmeri, joka jutusteli mielellään. Tilat olivat perus kambolaisen yksinkertaiset ja kotikutoiset, mutta neulat steriileissä pakkauksissa ja iso määrä töitä esillä seinillä ja kansioissa. Neng, joka oli syntyjään maalaisperheestä, oli perustanut oman liikkeensä kaupunkiin vuonna 2008. Hänellä oli kaksi lasta, saman ikäiset kuin meillä. Näimme perheestä kuvia ja juttelimme, tietenkin Pipsa Possusta…

Tatuoitavasta kuvasta oli jonkunlainen visio, jota siinä hetki hiottiin ja vielä päälle väännettiin. Sovimme pari päivää aikaa piirtotyölle ja eilen sitten palasimme itse työn pariin. Olemme molemmat haikailleet bambutatuoinnin perään, mutta tatuoija oli pettymykseksemme lopettanut niiden tekemisen. Syyksi hän tarkensi pelkäävänsä ammattitaitonsa puolesta, tyylilajin vähäisen kysynnän vuoksi. Arvostan rehellisyyttä.

Työ toteutettiin rautaisella ammattiotteella, tarkasti ja hifistellen. Pelkäsin tuotosta todella, vaikka kyseessä ei ollutkaan oma nahkani. Hippeilimme puolisentoista tuntia tyttöjen kanssa liikkeen sohvalla ja tsiikailimme piirrettyjä. Välillä Synat tarkisti minun mielipiteeni, ikäänkuin olisin ollut päätösvallassa varjoista ja yksityiskohdista. Lopputuloksen nähtyäni muutuin todennököisesti vihreäksi kateudesta. Omaan kuumeeseen tämä aivoitus ei tietenkään tuonut piiruakaan löysää.

Neiti J:n järkytykselle ei löytynyt sanoja, kun hän ymmärsi uimaseuransa väliaikaisesti vammautuneen. Terveiseksi hän lopulta tuhahti ”käy nyt isi pesee se käsi ni päästää taas sukeltamaan”.

20151027_183919

DSC_0605

kompassiin sisällytettiin Kambodzavivahteita. Suunnannäyttäjän sisällä kuu tarvii auringon.

Oletko ottanut reissutatuointia? Toteutettiinko se kotimaassa vai matkoilla? Mitä oma tatuointisi kuvastaa?

 

Kiinnostuneille mestan kotisivut, olkaa niin hyvät: Neng Synat Tattoo

Edelleen mustekuumeterveisin

Kiti

Saapuminen Siem Reapiin

Punaista hiekkaa, mutaa ja kuoppia. Yksi isohko valtatie, jonka varrella ei ole juuri mitään. Tunnelma tuo mieleeni jotain Afrikasta. Ihmisiä saattaa olla paljon, mutta määrä näyttää paikoitellen naurettavan vähäiseltä mopojen levittäytyessä valtatietä pitkin. Liikenne tuntuu rauhalliselta Filippiinien jälkeen. Puhuimme matkalla majapaikkaamme siitä, millaiset kasvonpiirteet khmereillä on. Päässä on jotain litteää. Khmerit käyttäytyvät rauhallisesti ja kunnioittavasti. Kaikki paitsi viisumivirkailija, jonka ainoa lause oli ilman katsekontaktia puolihuudettu ”pay money!!”-käsky. Kyseessä saattoi olla perinteinen auktoriteetista muistuttaminen. Paikalliset lapset ovat yleisesti ottaen hyvin sosiaalisia. He eivät pyydä mitään, mutta aina jossain vilkutetaan. Vie kai vähän aikaa saada kiinni paikallisesta tapakulttuurista ja olemme siihen vielä liian väsyneitäkin. Kävimme varhaiseksi lounaaksi länkkärilässä lapioimassa ylihintaista ruokaa, ostimme sarongin ja housut. Jatkoimme päivää rennosti altaalla. Olemme saaneet lyhyestä ajasta huolimatta isosti uusia ystäviä. Kyselen ahkerasti hotellilta minne kannattaa mennä ja missä on nähtävää. Suunnitteilla on tietysti the temppelikierroksen lisäksi jotain muuta pienempää kaartelua.

20151024_162951_HDR

20151024_162222

20151024_120940

Siem Reap antaa kummallisia viboja. Toisaalta tunsin heti suurta rakkautta tätä rujoa kauneutta kohtaan. Jotain merkillistä tässä kaupungissa silti on. Palveluiden luokse pääseminen on valtavan työn takana, sillä kaupat ja ravintolat tuntuvat maastoutuneen seinien taakse hankalasti havaittaviksi. Muualla kuin kaljavetoisille valkonaamoille suunnatulla pub streetillä myös välimatkat tuntuvat jokseenkin pitkiltä ja paikat autioilta. Toisaalta tilanteen tarkasteluun vaaditaan useampi päivä, eikä vaikutelma P-Koreamaisuudesta varmasti ole totuudenmukainen. (Tähän tietysti kuuluisi kuva havainnollistamaan avaruutta, mutta tyhjästä ei voi nyhjästä..)

Iltakävelyllä suoritimme erikoisia tilannehavaintoja, kun todistimme näkyä, jossa pienehkö tyttö likaisessa pyjamassaan retkotti sairaana mopon selässä. Kuljettaja piti yhdellä kädellä tytön tippapussia ylhäällä, toisen käden ohjatessa mopoa vakaasti halki ruuhkan. Lanssari A tunsi heti siirtokuljetussympatiaa näkyä kohtaan. Kävelimme ensin paikallisille markkinoille, josta taas kerran paskakärpäsiä kuhisevat sian päät, aivot ja sorkat ajoivat meidät melko pian eteenpäin. Tulimme muovilajittelemon eteen, sellaisen jonka Arman teki tutuksi viimeinen ristiretki-ohjelman Kambodzajaksossa. Käsittämättömän pysäyttävää käsitellä maksimaalista köyhyyttä niin läheltä.

20151024_161933

20151024_171834

Tuk tuk-kuljettajamme kertoi, että Siem Reapissa on yli 500 hotellia. Faktaa ei käy kiistäminen jos katselee kadunvarsia. Tyhjyyttään kumisevia hotelleita ja korealaisia ravintoloita peräkanaa ja silmänkantamattomiin. Ei ole epäselvää, että Angkorin temppelit pyörittävät koko kyläpahasta. Olinkin hotelleista puheenollen varannut majoituksen etukäteen täksi viikoksi. En ymmärtänyt iskeneeni kultasuoneen, vaikka ensivaikutelma hotellin tasosta tuntuikin heti korkealta hintaansa nähden. Maksoimme viikosta aamiaisen kera 134$, eli noin 19$/yö. Varaussivustoja kollatessa havaitsimme halvimmaksi huonehinnaksi rutkasti enemmän: 60$/yö! Ehkä olen tarttunut huomaamattani alennukseen.

Yhtäkkiä olo on täällä levollinen, kiinnostunut ja iloinen. Theravada-buddhalainen elämänmeno on erittäin tervetullutta tähän hetkeen, kaiken sen Jumalasuitsutuksen jälkeen jota saimme osaksemme ympäri Filippiinejä.

Mieli avoimena kohti uutta 🙂

Kiti

Taifuuni Koppun sivutuulet

Tiedotusvälineistäkin on päästy jo seuraamaan uusinta luonnon järjestämää murhenäytelmää. Pohjois-Filippiineille iski muutama päivä sitten taifuuni Lando, joka tunnetaan kansainvälisesti nimellä Koppu. Tuoreimman suomenkielisen artikkelin aiheesta pääset lukemaan vaikkapa täältä, Iltalehden tarjoamana. Tämä täällä lähes arkinen luonnonmullistus jätti taas kymmeniätuhansia ihmiskohtaloita vailla omaisuutta, kun sateet upottivat alleen kodit, koulut ja kirkot. Trooppisen myrskyn aiheuttamat tulvat ovat vieneet hengen kymmeniltä Filippiinien isoimmalla saarella Luzonilla. Luzon on myös väkiluvultaan maan suurin saari. Evakuointitoimet ovat olleet massiiviset tulvan loukuttamien pelastamiseksi. Me onnekkaat paskiaiset olemme toisella puolella Filippiinejä, emmekä tiedä oikeasta hädästä tuon taivaallista.

Tunnelma Boholilla on melko tottunut, vaikka tuulet ovat paiskoneet täälläkin veneitä osissa puihin ja kattoja merelle. Välistä sähköt käyvät alhaalla ja palaavat taas. Sivutuulilla ja piiskaavalla sateella on erityisen haitallinen merkitys paikallisille liiketoimille, vaikka aurinkolasikauppiaasta hedelmätyttöön kaikki markkinoivat tuotettaan sitkeästi raivokkaina lätkyttävien palmujen kupeessa. Turistit ovat vetäytyneet rommipulloinensa taivaskanavien ääreen. Ehjänä säilyneet veneet on vedetty rantaviivalle lepäämään. Jokainen sukelluskeskus odottaa kelin tyyntymistä, merelle ei ole nyt asiaa. Rantaravintolat tyytyvät pystyttämään vain muutaman muovipöydän kiinnijuostavaksi normaalin rantabarrikaadin sijaan. Onhan täällä näitä nähty, mutta meille tavisturisteille varmaan mieleenpainuva kokemus tämäkin.

Millaisiin luonnonmenoihin sinä olet päässyt osallistumaan?

DSC_0508

Siisti rivi ehjiä veneitä.

DSC_0506

DSC_0503

Myrskytuulten tuhoja.

 

Kävi niin, että mutustelin napaani näinkin varhaisessa vaiheessa ruokamyrkytyksen, jota sain potea (tiedättehän…) hyvällä omallatunnolla täällä kopissamme menettämättä yhtään aurinkoista uintipäivää. Onneksi naapurista saa todella maukasta pizzaa, joka sai sankarimitalin parantumisprosessissani. Olimme suunnitelleet näille päiville vielä pientä saarihyppelyä, mutta unohdettakoon se vedoten edellämainittuihin olosuhteisiin. Suunnittelimme lauttamatkaa takaisin Cebulle keskiviikoksi, josta jatkamme edelleen Manilan ja Kuala Lumpurin kautta viimein Kambotsaan loppuviikosta. Myönnän jännittäväni miten maahanpääsyn kanssa tällä erää käy.

Pizzaa ja lasten järjestämiä sirkushuveja sähkökatkoksen valossa.

Pizzaa ja lasten järjestämiä sirkushuveja sähkökatkoksen valossa.

Kynttiläiltoja kotiSuomeenkin toivoo

Kiti and co.

Boholin aarteet

Cebu cityssä maatut kymmenen päivää olivat surkastuttaneet reissumieliämme siihen malliin, että puolikuntoisesta vauvasta huolimatta riivimme rätit rinkkoihimme ja suuntasimme satamaa kohden.

Tiesimme olevamme matkalla Boholille, muttemme saaneet päätettyä minne päin saarta laskisimme rinkkamme. Valtaosa turisteista päätyy Tagbilaranin sataman kautta Alona beachille, Panglaon saarelle. Koska vaihtoehdot karsittiin muutamaan neiti A:n voinninseurannaksi, löysimme mekin itsemme täältä Alona beachilta. En voi sanoa että juuri tänne parkkeeraaminen oli sittenkään kaikkein paras vaihtoehto. Ranta kuhisee retkimyyjää ja aurinkolasikauppiasta. Ylihintaiset ravintolat levittäytyvät rantahiekalle auringonlaskun aikaan. Toisaalta meri on kirkas ja meritähtiä voi bongata joka uinnilla. Hiekka on valkoista ja pienen kävelymatkan päästä löytää huomattavasti halvempaa syötävääkin.

Palataan aikaan ennen rantaviivaa. Maksoimme satamassa Cebussa lauttalipusta Cebulta Tagbilarangiin 400pesoa/aikuinen. Perillä Boholilla veneestä noustua pääsimme todistamaan taksitonta laituria. Kävelimme kylälle päin edelleen ilman kyytiä, jolloin törmäsimme onnenkantamoiseemme Johniin. John kyyditsi meidät Kawasaki-kolmipyörällänsä Panglaoon. Hintaa tuolla puolentunnin ajolla oli 250pesoa. Loppuillan vietimme etsien rannan myötä majoitusta. Havaitsimme hinnan ja laadun suhteen hajonnan olevan valtava ja hintahaarukka heitteli 1100-5000 peson välillä. Saimme siistihkön kämpän rannalta 1300 pesoa/yö. Varusteisiin kuuluu telkkari, kuuma vesi, jääkaappi ja ilmastointi.

Ovelta aukeaa vaatimaton näky.

Ovelta aukeaa vaatimaton näky.

Ansaitut rantapäivät kaipasivat seurakseen jotain aktiviteettiä, joten punaisen pienen Kian (auto) kyydissä ajoimme kohti kuuluisia Chocolate hillsejä. Suklaakukkulat ovat merkittävälle alueelle leviävät tasaisen pyöreät kukkulat, jotka kuivan kauden aikana kuivuessaan muuttuvat ruskeiksi ja ovat näin saaneet nimensä. Tutkijat eivät ole onnistuneet varmaksi todistamaan kuinka alue on saanut alkunsa, mutta kyseessä on eittämättä yksi todellinen luonnon ihme. Legenda sen sijaan kertoo jättiläisestä nimeltä Miguel, joka tapasi syödä kaiken mitä eteensä sai. Miguelin rakastuttua Adrianaan, hänen tuli voittaa tämän rakkaus laihduttamalla liikakilonsa. Hän oksensi kaiken syömänsä ja sai Adrianan. Oksennukset jäivät maahan muodostaen nämä merkilliset vuoret. Hieno tarina..

Näköalatasanne sai viime maanjäristyksessä selkäänsä, kunnostustyö on käynnissä.

Näköalatasanne sai viime maanjäristyksessä selkäänsä, kunnostustyö on käynnissä.

20151013_113252_HDR

20151013_113540

Chocolate hillseiltä palasimme takaisin pysähtyen ensin Loboc Adventure Parkissa, jossa herra A pääsi laskemaan zip linea. Tämän kreisin harjoituksen jälkeen lähdimme Lobocin jokiristeilijälle lounastamaan. Loboc river on äärettömän kaunis alue, jollaista jaksaisin ihailla ikuisesti. Buffetruoka ei tällä kertaa lunastanut samanlaista paikkaa sydämestäni joen kanssa.

Ilmojen halki...

Ilmojen halki…

Ehdottoman upeaa!

Ehdottoman upeaa!

20151013_135134_HDR

 

20151013_135914

Kerkesimme retkeltämme parahiksi uimaan auringonlaskuun. Tapasimme hauskoja ihmisiä ja neiti J sai ikäisestään Juanista sydänystävän. Itse sain myös ystävän kaksi vuotiaasta järkälemäisestä Alaskanhuskysta nimeltä Snow. Uskomaton koira!

20151013_162350

Meritähtönen

Jäänemme vielä päiviksi nauttimaan merestä, auringosta ja niistä kavereista joilla on sairaan nopeet lasit ja monta hyvää mönkkäriajelua tarjolla. Halvalla.

Kiti

Ajatusten katkokävelyä Filippiineillä

Vastoinkäymisten ylitsevuotavuus alkaa aiheuttamaan lievää uskonpuutetta. Sen myötä roima epäolennaisuuksista ärsyyntyminen ja passivoituminen nostavat päätään. Päivät kuluvat yhtä hitaasti ja muistuttavat toisiaan. En silti tähän kaikkeen suostu, vaan aika ajoin muistuttelen itseäni siitä, miten aika ei tällä kertaa lopu kesken ja kuinka kaikella on aina tarkoituksensa.

Kävelytän neiti A:ta ympäri huonetta ja laulelen lauluja. Välillä pyyhin hänen nenäänsä, mittaan J:n kuumeen ja nostan paidankaulusta peittämään omaa yskääni. Keuhkoputkentulehdus, tuo perkeleemme. Ei sillä, ihan samanlaista parantelua se täälläkin on. Ikkunasta aukeaa hieno maisema halki tuntemattomana pysyttelevän kaupungin. Harmittaa pysytellä sisällä.

20151002_153554_HDR

20151003_190526

Toinen toiselle ja toinen toiselle. ”Jes tää nukahti! Syömään”

Kun on ollut aikaa ajatella, olen mietiskellyt kuinka kiva maa Filippiinit itseasiassa on. Kovin vaikea ymmärtää, miksi maahan matkatessa lietsotaan kauhutarinoita ryöstelevistä penskoista ja joka kulmilla notkuvista huijareista. Meitäkin on yritetty koijata. Kerran. Ihan eksoottisessa Pizza Hutissa. Olikin muuten uhkaava tilanne, kun tarjoilija meinasi laittaa vaihtorahan väärään taskuun. Manilan kadut voivat olla paikoitellen aikamoisia räkärännejä. Silti sielläkin saimme osakseen pahimmillaankin lämpimiä hymyjä ja roskisdyykkareiden kättely-yrityksiä. Filippiiniläisillä tuntuu olevan sisäänrakennettu avoin ja iloinen elämänasenne. Olisi poikkeavaa jollei kukaan tulisi tietä ylittäessä takaa juoksuaskelin ihailemaan vauvaa ja kysymään kuulumisia. Tämä on ehkä lapsirakkain koskaan tapaamani kansa, sekä monella tapaa edelläkävijä muista Kaakkois-Aasian maista. Otetaan esimerkiksi se, kuinka muovipusseja vältetään käyttämästä ja ostokset pakataan paperipusseihin. Tai kuinka turvallisuutta peräänkuulutetaan niin tieliikenteessä kuin rakennustyömailla jättiplakaatein. Ehkä näkyvintä on imetysmyönteisyys. Äidinmaidonkorvikkeen mainontaakin on rajoitettu imetyksen kannustimeksi. Täällä ei siis todellakaan tarvitse miettiä missä vauvaansa ravitsee. Koirista pidetään sydäntä lämmittävällä tavalla huolta. Niitä ruokitaan ja niiden kanssa leikitään. Hirveä sääli että nämä lisääntyvät vapaasti keskenään, tuoden jatkuvasti lisää onnettomia kohtaloita kaduille asumaan.

20151002_153845

Asutusta

20151004_162751

Ihanainen hedelmätori.

Kävimme muuten lääkärin vastaanotolla. Taksi jätti meidän sairaalan pääoville. Kipusimme portaat ylös aulaan, jonne vartija avasi meille oven. Sellainen vartiointi on täälläpäin hyvin vahvasti tapana. Vartijan ammatti taitaa työllistää melko ison prosentin kaikista filippiineistä. Aula oli järjettömän kiireinen. Te tiedätte ne amerikkalaiset sairaalasarjat, joissa päivystystilassa ristiin rastiin juoksee mahaansa pitelevä synnyttäjä, kepeillä haparoiva nuori, kaatuileva juoppo, yksi nenäverenvuoto ja hoitohenkilökunta vihreissä id-kortit heiluen. Yritin silmäillä paikkaa, jossa voisimme ilmoittautua. Eräs vahtimestari havaitsi eksyneen lapsiperheen ja kysyi reippaasti lääkärimme nimeä. Yhteisen ihmettelytuokion päätteeksi huvittunut mies haki pitkän nimilistan ja käski valita siinä luetelluista lastenlääkäreistä yhden joka päivystäisi lauantaisin. Valinta tehtiin ja pääsimme etsimään kadun toisella puolella sijaitsevasta lääkäreiden rakennuksesta kyseistä ammattihenkilöä. Istuimme tovin kolmannen kerroksen penkeillä, ihmetellen lasiovia joiden takana lääkäri mahdollisesti ottaisi meidät pian vastaan. Kotvan kuluttua ymmärsimme, että viereisistä ovista pääsi lasin toiselle puolelle ilmoittautumaan ja asettumaan jonon jatkeeksi. Pieni ilmastoimaton odotuskoppi veti sisäänsä noin 15 perhettä lapsineen. Nihkeästä ennakkoasenteesta huolimatta odotus ei ollutkaan sietämätön kuten pelkäsin, vaan noin puolen tunnin kuluttua pääsimme asiantuntevan naisen vastaanottohuoneeseen. Tutkimusten jälkeen yritin tiedustella vakuutusyhtiön korvauspolitiikkaa, johon lääkäri totesi olevan parempi suorittaa maksu itse ja hakea korvaus yhtiöltä kuittia vastaan. Saimme lääkkeet ja ohjeet voinnin seurantaan. Maksu tuli suorittaa huoneen ulkopuolella olevalle ilmoittautumistiskille. Laskun suuruus jännitti, etenkin kun herra A lueskeli tuntemattoman matkailijan sairaalareissun kululaskelmaa ääneen ennen tätä. Käynnin päätä huimaavaksi hinnaksi muodostui muodollinen 300 pesoa lääkkeineen, joka tarkoittaa noin kuutta euroa. Taidan säästää vakuutusyhtiön eräältäkin paperisotkulta tällä kertaa.

20151003_114235

Lista lastenlääkäreistä.

20151003_105951

Kyseisen lääkärin vastaanottotila.

 

20151003_114209

Neiti J:n saamat lääkkeet ja resepti

20151003_114301

Tällä lasten paracetamolilla hintaa 96 pesoa.

Syksyisiä säteitä Suomeen toivoo

Kiti

Sairaana Cebussa

Hiirenhiljaiseksi havaitsemallemme Malapascuan saarelle saapui toissapäivänä usea veneellinen japanilaisia sukeltajia. Oli tyyni aamu, joka sai hierojaleidit miehittämään rannan.

Aloimme juttusille erään naisista kanssa. Hänellä on 19-vuotias poika, joka asuu Cebu cityssä. Nainen ihailee tyttäriämme ja haluaa kertoa perheen perustamisesta täälläpäin. Synnyttämään täytyy lähteä aina usean tunnin riskaabelin vene- ja automatkan päähän. Alatiesynnytys maksaa Filipiineillä noin 26 tuhatta pesoa ja sektio +60tuhatta. Silti arvelen mielessäni, että täällä on asiat vielä melko hyvin. Kuulemme myös paikallisesta tulotasosta, joka on Cebun pääkaupungissa noin 300pesoa/päivä. Kun siitä miinustetaan jeepneykyydit, vuokra ja vesi, jää netoksi noin 100 pesoa päivälle. Saarella taas saman summan tekee suoraan taskuun mikäli kauppa käy, sillä kuljetusta saarella ei tarvita ja asuminenkin tapahtuu omissa vaneri- tai betonimökeissä. Betonia on muuten alettu käyttämään rakennusmateriaalina viime taifuunin pyyhittyä lähes jokaisen kodin taivaalle. Haittapuoli on kuulemani mukaan sietämätön kuumuus talon sisällä. Hieroja toteaa suruissaan menneestä taifuunista: ”You dont belive how the whole island was crying”. Herra A päättää ottaa hieronnan. Kolmesataa on pieni hinta näistä tarinoista.

Naisen veljenpoika tekee yksityistä venekuljetusta Maya portiin suoraan majoituksemme edestä. Päärannalta kulkee niin sanottu virallinen botskiyhteys satamaan. Päätämme seuraavana aamuna tarkastaa onko sukulaispojan kyydin hinta todella niin alhainen kuin hierojanainen arvelee. Nuori kaveri tuleekin myöhemmin vastaan ja tarjoaa venepaikkaa huokeahkoon 200 peson hintaan. Lupaudumme aamuksi paikalle. Olemme päättäneet hakeutua kaupunkiin parantamaan lapset.

Yöllä neiti J:n kuume hipoo 40° astetta ja alan ahdistua. Pienemmälläkin on lämpöä. Kurkistan bungalowin ikkunasta ja näen palmujen notkuvan kovassa tuulessa. Välillä rysähtää sadekuuro kattoon. Käyn keräämässä narulta ja pihoilta tuulen viskomat uimavermeet. Kello on 02.20.

20150927_173107~2

Aamupalalla syömme vain niukasti, mutta kahvi maistuu. Ympärillämme käy kova tarjonta erilaisista privaattikyydeistä sinne sun tänne. Kieltäydymme, vaikka haluaisin saada tytöt nopeasti apteekkien läheisyyteen. Särkylääke alkaa olla lopussa. Sovittu venekyyti peruuntuu, mutta pääsemme onneksemme paikallisten mukana kaatosateessa ja kovassa merenkäynnissä Maya Portiin ja sieltä suoraan kiinni juoksemamme bussin kyytiin. Matka ottaa taas kuusi tuntia puhutun neljän sijaan.

20151001_135456

Dösän ikkuna

Viimein nälkäisinä ja äärimmäisen perskipuisina kirjaudumme suloiseen hotelliimme Cebu cityssä, noin viiden kilometrin päähän pohjoisesta bussiterminaalista. Haluan lämpimästi suositella Main hotel and suites- hotellia kaikille Cebun kävijöille. Hinta-laatusuhde on kerrankin kohdallaan. Täällä yö maksaa 1600 pesoa aamupalan kanssa. Korttelin päästä löytyy ostari ja ruokapaikkoja. Huoneet ovat ilmastoituja, siistejä ja sopivan kokoisia. Henkilökunta on mielettömän ammattitaitoista porukkaa!

20151002_180526

Main hotel and suites ilta-aikaan.

20150922_083845~2
Huominen päivämme käsittää tapaamisen lääkärin kanssa, sillä kovasta hoitamisesta huolimatta pieni tyttäreni J kärsii järkyttävää kurkkukipua ja kuumetta. Toivottavasti apu häämöttää viimein huomisen syrjässä.

Kiti

#Blogisitarina – Meidän stoori

#Blogisitarina on blogeissa kiertävä haaste, jonka tavoitteena on avata blogin taustoja ja kertoa mistä ja miksi oma bloggaaminen alkoi. Saimme haasteen matkablogiguruilta Sukellus Asiaan-blogin takaa. Tässäpä törähtää meidän blogin stoori eetteriin:

Varovasti ihastuimme matkusteluun vuonna 2011 ostettuamme matkajokerin Gambiaan. Mikä maa! Pikkuhiljaa tahti reissailuun lisääntyi, samoihin aikoihin kun aloin odottaa esikoistamme. Maha kulki muutamilla reissupätkillä mukana, Euroopan ravintolakaduilla ja Thaimaan hiekkarannoilla. Puolivuotiaana neiti J pääsi ensimmäiselle oikealle matkalleen. Tänäpäivänä liikumme maailmalla useamman kerran vuodessa ja lähes aina odotamme palatessamme jo seuraavaa lähtöä.

 

FB_IMG_1443759966512

Serrekunda, Gambia

Aloitin blogin kirjoittamisen oikeastaan jo edellisellä pidemmällä reissullamme, mutta mielenkiinto kirjoittamiseen lopahti ensimmäisen stopin hujakoilla Kuala Lumpurissa, varsinaisen kirjoitusvälineeni jäätyä lentokoneeseen. Aika pian kotiinpaluun jälkeen aloimme pyöritellä mahdollisuuksiamme lähteä vieläkin pidemmäksi aikaa rakastamaamme Aasiaan. Olin tuolloin jälleen raskaana ja joulu oli ovella.

20150927_172817

Joulu meni ja saimme maaliskuussa 2015 rauhallisen pienen tyttövauvan. Vauva oli itseasiassa niin rauhallinen, että lähtemisen mahdollisuus tuntui selkäpiissä. Anoppini lupasi ottaa kaksi koiraamme asumaan kotiinsa ja lenkkikavereikseen. Ajatus lähdöstä piristi blogiminääni, jolloin aloin taas varovasti raaputella tekstejä.

Teimme testimielisen matkan Islantiin perheeni kanssa. Tuolloin nuorimmaiseni, neiti A, oli kolmikuinen. Islannin ympäriajo meni lopulta niin hyvin, että saimme varmistuksen matkustamisen onnistumisesta myös kahden lapsen kanssa. Näihin aikoihin julkaisin blogin myös Facebookissa ystävillemme, jotka mahdollisesti haluaisivat jatkossa kuulla suuren suunnitelmamme etenemistä. Meille tuleva hanke näytteli valtaisaa irtiottoa, sillä luovuimme lähes kaikesta maallisesta omaisuudesta, sekä irroittauduimme työstä ja koiristamme matkan vuoksi.

IMG_5140

Akureyri, Islanti

20150811_145323

Vaikka blogini lukijakunta on suppea, enkä ole aktiivisesti markkinoinut jorinoitani missään, haluan silti tuottaa laadullisesti lukukelpoisia tarinoita. Tekstien julkaiseminen vaatii paljon aikaa, koska käyn julkaistavan artikkelin moneen otteeseen läpi ja yritän siivilöidä kaiken kuran pois. En ole synnynnäinen kynäniekka, vaan tuskailen kirjoitusasun kanssa helposti päiviä. Bloggaan silti mielelläni, sillä tiedän tekstien tekevän kauppansa vähintään omalle pienelle lukijakunnalleni. Mitä useampi lapsiperhe löytää rohkeutta reissunsuunnitteluun avullamme, sitä enemmän kuuteen kertaan kumitetuilla ja uudelleen kirjoitetuilla mietelmillä on minulle arvoa.  On myös mukava muistella menneitä joskus oman blogin parissa ja lukea sieltä matkojen kohokohtia tytöille.

FB_IMG_1443760641227

Viime postausteni perusteella blogi on saanut päiväkirjamaisia piirteitä, sillä käytän tätä oivana kanavana kertoa usealle henkilölle samanaikaisesti viime päivien kuulumisia. Mukavaa saada myös silloin tällöin palautetta kommenttien muodossa.

#blogisitarina-haasteen tuuppaan eteenpäin seuraaville hyville tarinankertojille:

Polulta harhaan

Se talvi oli erilainen ku muut talvet

Archie gone Lebanon

Loosefit-life

Ohjeet (saa kopioida omaan blogiin):

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).

2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.

3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.

4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.

5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.