Pallontallaajat.net
Valikko

Turvallisuus on suhteellista – lempeä kokemus Jakartasta

Rehellisesti minulle matkabloggaajana on haastavaa innovoida materiaalia blogiin, näiden pitkiltä tuntuvat Suomijaksojen loppumetreillä. Turvallisuuskysymys nousi hiljattain esiin entisen työkaverini kanssa pohtiessamme, onko ulkomaalainen Indonesian Jaavalla enemmän vaarassa kuin esimerkiksi Balilla. Minulle tuli tarve kirjoittaa esimerkkitarina sivuten aihetta. Kyseessä on ensikosketuksemme Jaavan saareen ja tarkemmin Jakartan hurjaan miljoonakaupunkiin. Otteessa saavumme mieheni ja esikoiseni kanssa Indonesiaan tammikuussa 2014.

Myöhäisenä iltana paikalliseen aikaan raahauduimme viimeistä kertaa ulos lentokoneesta. Matkaseurueeni nuorin oli aikaeroista pyörällään, eikä suotta. Olimme tutkineet ennakkoon millä bussilla pääsisimme kävelymatkan päähän majatalostamme. Jakartan kentältä ulos päästessämme trooppinen sysipimeä suurkaupunki lätkähti kasvojamme vasten. Seurasimme kylttejä bussiaseman suuntaan ja ostimme liput sille merkityltä luukulta. Ihastuttava neiti keltaisessa hunnussaan palveli meitä ilolla ja kertoi huonolla englannilla mistä bussi nro. 8 lähtee. Herra A poistui hakemaan mentholijääteetä (älkää shivan nimeen kysykö miksi) takanamme olevalta pölyiseltä kioskilta. Äkkiä keltainen huivi liehusi pitkin bussiterminaalia ja tyttö viittoi meidät kiiresti oikean linja-auton ovelle. Olisimme myöhästyneet ilman tuota avuliasta lipputyttöä. Kuljettajamme nakkasi sanattomasti rinkat dösän etuosan karsinaan ja matka saattoi alkaa. Kyllä voi Helsingin likka olla kummissaan kun parinkymmenen minuutin matkanteon jälkeen olimme viimein ohittaneet tuon tutun lentokentän bussiaseman. Pimeässä oli vaikea erottaa bussin ikkunoiden läpi muuta kun kerrostalojen miljoonia valoja. Tarkkailimme googlemapsista gpspalloamme, jonka avulla yritimme löytää mahdollisimman liki kaipaamaamme osoitetta Palmerahin kaupunginosassa. Tyttäreni aiheutti hilpeyttä viereisen penkkirivin rouvassa, joka halusi kuulla mistä tulemme. Osasin vastata “dari finlandia”, jolloin hän innostuneesti vakuutti tietävänsä missä Suomi sijaitsee! Bussista jäätyämme keskityimme vain siirtymiseen halki pimeiden ja sateisten katujen ajattelematta turvattomuutta. Toki täälläkin pimeys ajaa katujen nurkkiin epämääräistä sakkia nuljumaan, mutta koska mielenkiintomme oli löytää loputtomasta kaupungin hulinasta määränpäähämme mahdollisimman pian, ajatukset pysyivät pois kaduilla notkuvista narkkareista. Oma lapsi istui turvallisesti ylhäällä kantorinkassa (joka on mielestäni oikein hyvä paikka pienelle lapselle), jonne ulkopuoliset eivät noin vain yletä hipeltämään puolustuskyvytöntä lasta. Matkantekomme tuntui venyvän ja kaupunki alkoi iltamyöhään metelillään ja liikenteellään jo hieman ahdistamaan. Viimeiselle kadunpätkälle kääntyessämme ohitimme pienen pätkän valaisematonta tietä, jossa koimme lamaannuttavan paskahalvauksen lepakoiden lehahtaessa päidemme ympäri. Vaikka nuo verenimijät poistuivat yhtä nopeasti kuin ilmaantuivatkin, sydämeni tykytteli vielä hyvän tovin tapahtuman seurauksena. Kun kello näytti noin ilta kymmentä, pääsimme viimein kirjautumaan yöpaikkaamme. Paikan omistajat, kaksi nuorehkoa miestä kuuntelivat huuli pyöreänä kuinka olimme tulleet paikalle bussilla ja jalan, emmekä taksilla. Taisimme vasta tuossa kohtaa hiffata, että olisi ollut äärimmäisen normaalia matkustaa kyseinen matka taksilla. Kiitimme avaimesta ja kiipesimme toiseen kerrokseen. Nälkäisinä nakkasimme rinkat nurkkaan ja muistelimme ohittaneemme Indomartin jossain kilometrin päässä. Halusin lähteä käymään kaupassa yksin, koska en tahtonut rasittaa väsynyttä neiti J:tä enempää. Sen verran kiinnitin huomiota arveluttavaan tilanteeseeni, että piilotin kauppaan varaamani 70 000 rupian edestä seteleitä liiveihini ja kävelin kädet tyhjinä ja näkyvillä kauppaan ja takaisin. Illan ohjelman jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin mahat täynnä ansaitulle matkallemme höyhensaaria kohti.

Indonesia 9.1-30.1 046

Bussiterminaalissa lentokentän tuntumassa

Indonesia 9.1-30.1 048

Damribussi nro. 8

Indonesia 9.1-30.1 051

Jakartaa bussin ikkunan läpi

Indonesia 9.1-30.1 070

Random poikkikatu

Totuuden nimissä ensimmäinen ja toinen asia jota tulimme pelänneeksi tuon illan aikana, olivat se kirvelevä mentholijuoma ja ne saatanan drakulat yllätyshyökkäyksessään. Kaikki muu oli jollain tapaa tavanomaista ja odotettavaa. Mielestäni pääsimme juuri näin näkemään lyhyellä pääkaupunkivierailullamme sitä aitoa elämää ja tavallisia ihmisiä, joten en mitenkään vaihtaisi tuota tylsään (ja nälkävuoden mittaiseen) taksimatkaan. Riskejä tietysti on otettava elämässä silloin tällöin, mutta en koe että asetimme ketään vaaraan esimerkiksi tuolla Jakartan vierailullamme. Yhteenveto olkoon seuraava: Riskitilanteet kehittyvät enimmäkseen ihmismassoista, kaoottisesta liikenteestä, luonnon oloista sekä huonosta ja turvattomasta infrastuktuurista.

Edit: Palautteesta päätellen ulosantini on ollut kehnoa artikkelini kohdalla. Päiväkirjaotteeni tarkoituksena oli kumota ennakkoluuloja Jakartaa kohtaan. Koin olevani turvassa kaupungissa pimeälläkin. Ihmiset olivat auttavaisia ja mukavia. En itse innostunut muutoin kaupungista, mutta ymmärrän mestan potentiaalin laadukkaaseen kaupunkilomaan. Otsikointia muokattu.

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

6 Kommentit

  • Vastaa Anna Koskela 20/08/2015 16:07

    En ymmärrä miksi Jakarta koetaan jotenkin vaaralliseksi? Tai mitä riskiä tässä nyt oli? Olen itse siellä kolmesti viettänyt pitkän aikaa, ja seikkaillut ympäri kaupunkia naisena yksin. Ilman mitään ongelmia. Enemmän on pelottanut Helsingissä yöllä metrossa 😀

    • Vastaa kitigo 20/08/2015 17:21

      Ikävää jos kirjoitukseni sai sinulle sellaisen tunteen, että olisin kokenut perheeni olleen vaarassa 😀 Kirjoitin lähinnä siitä syystä Jakartasta, että usein kuulen kys. kaupunkiin liittyen turvattomuudesta kertovia kommentteja ja siten itsekin paikkaan asennoituneena sinne matkustin. Halusin tuoda oman nimenomaan TAVALLISEN kokemukseni aiheeseen liittyen esille 🙂

  • Vastaa Jääräpää 20/08/2015 18:31

    En oikein minäkään ymmärtänyt jutun juonta. Normaali bussimatka. Tarinaa on sitten väritetty “ajatukset pysyivät pois kaduilla notkuvista narkkareista” – tyyliin, jotta se kuulostaisi jotenkin jännittävältä. Samanlaisen tarinan voisi kirjoittaa kun käy kotisohvalta jääkaapilla ja takaisin.

    • Vastaa kitigo 20/08/2015 19:06

      Kiva ajatus, kirjoita kummassa 🙂 Totuushan on kuitenkin se, että kaduilla todella notkui narkkaria ja juoppoa. Toisaalta täällä Helsingissä myös.. Tavallaan kokemus oli minusta jännittävä, mutta kuitenkin hyvin perusjuttu. Kirjoitin tällaisen päiväkirjaotteen, koska pidän itse sellaisten lukemisesta. Parempia lukuhetkiä sinulle jossain toisaalla!

  • Vastaa Matias 22/08/2015 16:05

    Hyvä teksti, kiitos.

    • Vastaa kitigo 22/08/2015 21:47

      Kiitos piristävästä kommentistasi! Mukavaa syksynalkua 🙂

    Jätä vastaus