Pallontallaajat.net
Valikko
Kuukausikohtaiset arkistot

elokuu 2015

Kuusi käytösK:ta kaikkiin kohteisiin

1.Kysy

Avaathan aina suusi jollet ole varma. Kysymällä tietä tai apua pääset pikkuhiljaa eroon epävarmuudestasi ja kuilu sinun ja paikallisen elämän välillä katoaa.

2.Kiitä

Olethan myös kohtelias ja kiitä aina saamastasi avusta tai palvelusta. Kiitos kuuluu hyviin tapoihin ja olet näin mukana luomassa mukavaa ja hyväkäytöksistä kuvaa turisteista yleisesti. Vaikket saisikaan aina autuaan iloista vastakaikua kiittelyllesi, voit olla varma että se pannaan merkille.

3.Kävele /Käytä julkisia

Käytä mahdollisuuksien mukaan julkisia ja liiku alueilla missä muut tekevät töitä/asuvat/syövät lounasta jne. Täten pääset kokemaan hieman autenttisempaa elämää. Kun tutustut uuteen kaupunkiin, on kaikkein avartavinta kävellä vastavirtaan ja eksyä pikkukaduille.

FB_IMG_1441048743166

4.Kunnioita

Tutustuthan kulttuureihin avoimen kiinnostuneesti, äläkä koskaan tuomiten. Et todennäköisesti ole oikeutettu kertomaan heille, että heidän tuhansia vuosia harjoitetut rituaalinsa ovat mielestäsi kuvottavia tai järjettömiä. Kulttuurit rikastuttavat maapalloamme ja omaa kulttuuriperimää on jokaisen syytä ylläpitää. Ihmisoikeusrikkomukset ovat luonnollisesti eettisesti väärin ja sotivat länsimaista ajattelutapaa vastaan. Tällaiseen törmätessäsi voit esimerkiksi allekirjoittaa vetoomuksen yhdessä jonkin alueella vaikuttavan järjestön kanssa. Heiltä todennäköisesti voit saada lisätietoja itseäsi mietityttävistä seikoista. Puuttumalla johonkin uskonnon tai kulttuurin määrittelemään toimeen henkilökohtaisesti, käytöksesi luetaan usein epäkunnioittavaksi ja on paikallisten silmissä tuomittavaa.

5.Kokeile

Mene epämukavuusalueellesi ja uskaltaudu uusiin tilanteisiin. Et ehkä tulisi valinneeksi taksille ”hankalampaa” vaihtoehtoa, mutta eipä bussi- tai junamatka vaikkapa Espanjassa ole sen kummoisempaa. Jälleen näet enemmän ja säästät samalla pitkän pennin.

FB_IMG_1441048595359

6.Keskustele

Tutustu paikallisiin ja kuuntele heidän tarinoitaan. Saatat saada ihania uusia tuttavuuksia, tai vähintään kuulla hyvän kertomuksen. Mitä jos se poikisi jopa kutsun perheen kotiin illalliselle? Verkostoitumisesta voi olla iloa ja hyötyä myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Jollei tarina ole hyvä eikä illalliskutsuakaan kuulu, saat ainakin lisättyä kohtaamisen matkakertomuksiisi.

FB_IMG_1441048659135

+bonussektori

Katsele!!

Useinkaan nähdäksesi jotain upeaa, ei tarvitse maksaa sisäänpääsymaksuja/oppaita/kierroksia tms. Patsaat, putoukset, arkkitehtuuri, metsät ja rannat. Kaikki nämä ja monet muut aktiviteetit ja nähtävyydet ovat maksuttomia ja usein saavutettavissa kuka oletkaan ja mikä ikinä onkaan matkasi tarkoitus.

FB_IMG_1441049599199

 

Liput taskuun ja reissun päälle, tahti on mars mars!

Turvallisuus on suhteellista – lempeä kokemus Jakartasta

Rehellisesti minulle matkabloggaajana on haastavaa innovoida materiaalia blogiin, näiden pitkiltä tuntuvat Suomijaksojen loppumetreillä. Turvallisuuskysymys nousi hiljattain esiin entisen työkaverini kanssa pohtiessamme, onko ulkomaalainen Indonesian Jaavalla enemmän vaarassa kuin esimerkiksi Balilla. Minulle tuli tarve kirjoittaa esimerkkitarina sivuten aihetta. Kyseessä on ensikosketuksemme Jaavan saareen ja tarkemmin Jakartan hurjaan miljoonakaupunkiin. Otteessa saavumme mieheni ja esikoiseni kanssa Indonesiaan tammikuussa 2014.

Myöhäisenä iltana paikalliseen aikaan raahauduimme viimeistä kertaa ulos lentokoneesta. Matkaseurueeni nuorin oli aikaeroista pyörällään, eikä suotta. Olimme tutkineet ennakkoon millä bussilla pääsisimme kävelymatkan päähän majatalostamme. Jakartan kentältä ulos päästessämme trooppinen sysipimeä suurkaupunki lätkähti kasvojamme vasten. Seurasimme kylttejä bussiaseman suuntaan ja ostimme liput sille merkityltä luukulta. Ihastuttava neiti keltaisessa hunnussaan palveli meitä ilolla ja kertoi huonolla englannilla mistä bussi nro. 8 lähtee. Herra A poistui hakemaan mentholijääteetä (älkää shivan nimeen kysykö miksi) takanamme olevalta pölyiseltä kioskilta. Äkkiä keltainen huivi liehusi pitkin bussiterminaalia ja tyttö viittoi meidät kiiresti oikean linja-auton ovelle. Olisimme myöhästyneet ilman tuota avuliasta lipputyttöä. Kuljettajamme nakkasi sanattomasti rinkat dösän etuosan karsinaan ja matka saattoi alkaa. Kyllä voi Helsingin likka olla kummissaan kun parinkymmenen minuutin matkanteon jälkeen olimme viimein ohittaneet tuon tutun lentokentän bussiaseman. Pimeässä oli vaikea erottaa bussin ikkunoiden läpi muuta kun kerrostalojen miljoonia valoja. Tarkkailimme googlemapsista gpspalloamme, jonka avulla yritimme löytää mahdollisimman liki kaipaamaamme osoitetta Palmerahin kaupunginosassa. Tyttäreni aiheutti hilpeyttä viereisen penkkirivin rouvassa, joka halusi kuulla mistä tulemme. Osasin vastata ”dari finlandia”, jolloin hän innostuneesti vakuutti tietävänsä missä Suomi sijaitsee! Bussista jäätyämme keskityimme vain siirtymiseen halki pimeiden ja sateisten katujen ajattelematta turvattomuutta. Toki täälläkin pimeys ajaa katujen nurkkiin epämääräistä sakkia nuljumaan, mutta koska mielenkiintomme oli löytää loputtomasta kaupungin hulinasta määränpäähämme mahdollisimman pian, ajatukset pysyivät pois kaduilla notkuvista narkkareista. Oma lapsi istui turvallisesti ylhäällä kantorinkassa (joka on mielestäni oikein hyvä paikka pienelle lapselle), jonne ulkopuoliset eivät noin vain yletä hipeltämään puolustuskyvytöntä lasta. Matkantekomme tuntui venyvän ja kaupunki alkoi iltamyöhään metelillään ja liikenteellään jo hieman ahdistamaan. Viimeiselle kadunpätkälle kääntyessämme ohitimme pienen pätkän valaisematonta tietä, jossa koimme lamaannuttavan paskahalvauksen lepakoiden lehahtaessa päidemme ympäri. Vaikka nuo verenimijät poistuivat yhtä nopeasti kuin ilmaantuivatkin, sydämeni tykytteli vielä hyvän tovin tapahtuman seurauksena. Kun kello näytti noin ilta kymmentä, pääsimme viimein kirjautumaan yöpaikkaamme. Paikan omistajat, kaksi nuorehkoa miestä kuuntelivat huuli pyöreänä kuinka olimme tulleet paikalle bussilla ja jalan, emmekä taksilla. Taisimme vasta tuossa kohtaa hiffata, että olisi ollut äärimmäisen normaalia matkustaa kyseinen matka taksilla. Kiitimme avaimesta ja kiipesimme toiseen kerrokseen. Nälkäisinä nakkasimme rinkat nurkkaan ja muistelimme ohittaneemme Indomartin jossain kilometrin päässä. Halusin lähteä käymään kaupassa yksin, koska en tahtonut rasittaa väsynyttä neiti J:tä enempää. Sen verran kiinnitin huomiota arveluttavaan tilanteeseeni, että piilotin kauppaan varaamani 70 000 rupian edestä seteleitä liiveihini ja kävelin kädet tyhjinä ja näkyvillä kauppaan ja takaisin. Illan ohjelman jälkeen pääsimme kuin pääsimmekin mahat täynnä ansaitulle matkallemme höyhensaaria kohti.

Indonesia 9.1-30.1 046

Bussiterminaalissa lentokentän tuntumassa

Indonesia 9.1-30.1 048

Damribussi nro. 8

Indonesia 9.1-30.1 051

Jakartaa bussin ikkunan läpi

Indonesia 9.1-30.1 070

Random poikkikatu

Totuuden nimissä ensimmäinen ja toinen asia jota tulimme pelänneeksi tuon illan aikana, olivat se kirvelevä mentholijuoma ja ne saatanan drakulat yllätyshyökkäyksessään. Kaikki muu oli jollain tapaa tavanomaista ja odotettavaa. Mielestäni pääsimme juuri näin näkemään lyhyellä pääkaupunkivierailullamme sitä aitoa elämää ja tavallisia ihmisiä, joten en mitenkään vaihtaisi tuota tylsään (ja nälkävuoden mittaiseen) taksimatkaan. Riskejä tietysti on otettava elämässä silloin tällöin, mutta en koe että asetimme ketään vaaraan esimerkiksi tuolla Jakartan vierailullamme. Yhteenveto olkoon seuraava: Riskitilanteet kehittyvät enimmäkseen ihmismassoista, kaoottisesta liikenteestä, luonnon oloista sekä huonosta ja turvattomasta infrastuktuurista.

Edit: Palautteesta päätellen ulosantini on ollut kehnoa artikkelini kohdalla. Päiväkirjaotteeni tarkoituksena oli kumota ennakkoluuloja Jakartaa kohtaan. Koin olevani turvassa kaupungissa pimeälläkin. Ihmiset olivat auttavaisia ja mukavia. En itse innostunut muutoin kaupungista, mutta ymmärrän mestan potentiaalin laadukkaaseen kaupunkilomaan. Otsikointia muokattu.

Onni on lentolippu

Kirjoitan siis edelleen Helsingin tukikohdastani, joskin matkaan on tänään jäljellä enää 41 päivää. Normaalisti suhtaudun malttamattomasti lähtöön, kuten tietysti osittain nytkin. Toisaalta osaan ottaa aikuismaisen rauhallisesti jäljellä olevat päivät, koska nyt moni asia tulee eri valossa esiin. Ehkä ei ole niin kiire pois, kun ei tiedä milloin tänne tulee seuraavan kerran takaisin. Yritän myös epätoivoisesti jollain tapaa hyvittää rakkaille koirillemme tulevaa pitkää poissaoloamme. Siitä kannan pahaa mieltä.

Mieheni vastaanotti äsken puhelun, jossa kerrottiin kielteinen päätös anotulle virkavapaalle. En osaa sanoa mitä tunteita se herättää, mutta olemme kiitollisia (verovaroin rahoitetuista) koulutuksistamme, joilla todennäköisesti irtoaa jotain työtä kun palaamme. Olemme muuten saaneet paljon palautetta rohkeudesta toteuttaa unelmiamme, puolesta ja vastaan. Kaikki mietteet ovat tervetulleita ja kuulemme niitä mieluusti edelleen. Toivottavasti voin esimerkilläni osoittaa muille, että pitää uskaltaa tehdä sitä, mistä voimansa saa. Hiljattain nossut poliittinen pyörremyrsky täällä ah-niin-ihanassa lintukodossamme on osaltansa sysännyt meitä lähtöä kohti entistä enemmän.

Saimme kuin saimmekin lentoliput viimein poistettua. Kerkesimme tässä päätöstuskissa kieriskellessämme jo päästää muutaman hyvän lippudiilin käsistämme. No nyt ne on takataskussa sähköpostissani ja ensimmäiseksi matkustamme meille vielä tuntemattomaan maahan. Tämä salaperäinen kohteemme sijaitsee tutussa Kaakkois-Aasiassa. Maa on tunnettu temppelialueestaan ja rumasta lähihistoriastaan. Arvaatteko?11000188_10153655821407384_7502389884500125981_n

Käytännön asioista jännitän eniten nuorimmaisemme MPR-rokotteen saamista, sen kun voi injektoida aikaisintaan puolivuotiaalle lapselle. Neiti A:n puolivuotispäivän ja lähtöpäivän välillä on tasan viikonloppu. Kyseessä on siis kaikille suositeltava suoja tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan.

Jatkamme asunnon tyhjennystä ja dogien hemmottelua!

Rauhanterveisin Kiti