Pallontallaajat.net
Valikko

Maailma odottaa enää oven takana

..Nyt pitäis kerätä itsensä ja raottaa ovea.

Suunnitelmamme etenee niin järkyttävää vauhtia, että kohta kai kolisee. Olemme myyneet auton ja irtisanoneet asunnon. Lähes kaikki irtain omaisuus on muutettu kahisevaksi ja lainat maksettu pois. Niille, jotka eivät tiedä taustaa, kerrottakoon että olemme lähdössä määrittelemättömäksi ajaksi viettämään talvea ja ottamaan etäisyyttä oravanralliin. Päätetty on ensimmäinen kohde ja lähtöajankohta (noin palttiarallaa ainakin). Maita olemme hahmoitelleet lähinnä viisumeita silmällä pitäen. Aikaa matkantekoon on enintään puoli vuotta.

Tällaisella pidemmällä matkalla on erikoisia haasteita, jotka eivät ihan esimmäisenä tule takaraivoon. Joku suunnitelma pitää olla, ainakin viranomaisia varten. Vaikkei sitä niin olisi tarkoitus noudattaakaan. Maihin pääsyä varten tulee moneen maahan saavuttaessa esittää valmiiksi maastapoistumislippu. Tähän tarkoitukseen passaa hyvin vaikka tulostettu bussilippu.

IMG_20141208_122352

Bangkokin kattoja

Otimme pohdintaan tilaammeko Autoliitolta molemmille kansainväliset ajokortit. Tähän mennessä niiden perään ei ole koskaan kyselty. Monessa maassa lahjus korvaakin tehokkaasti puuttuvat asiakirjat, eikä toisaalta sakolta voi välttyä jos otsassa lukee turisti. Ehkä tuota IDP:ä saattaisi kuitenkin joskus joutua vilauttamaan. Autoliitto itse kertoo sivuillaan, että tuosta kyseisestä luvasta voi olla hyötyä eritoten mm. kolaritilanteissa. Paperin tämän hetkiset hinnat ovat 36e/46e.

Itselleni olen vakavissani harkinnut uusia vaellussandaaleita, kun kerran valloillaan on alet ja salet ympäri maan. Kävinkin jo Scandinavian Outdoorissa vakoilemassa tyrkyllä olevia malleja, mutta mikään ei tehnyt liian suurta vaikutusta. Ulos läpsyttelin vanhoilla kunnon varvastossuilla, niillä samoilla joilla marssin sisäänkin. Jotain muutakin pientä olen yrittänyt askarrella matkaa silmäillen, kuten uusinut pankkikortin. Herra A kävi valokuvauttamassa karvaisen naamansa, jotta saadaan hänellekin vihdoin vanhentuvan läpyskän tilalle tilattua ehta biopassi. Käytiin anopilla ihmettelemässä tulevaa huonettamme, jonne siirrämme väsyneet ruhomme noin kuukauden päiviksi ennen maastapakoa. Puhelinliittymät päädyimme muuttamaan minuuttiveloitteisiksi.

Lopuksi tipsaan hieman ajanviettopaikkaa pääkaupunkiseudulla. Pakenimme tänään extemporehenkeen koleaa kesäpäivää Flamingo Spahan Vantaan Jumboon. Jalkasienikammostani huolimatta vietimme mukavan uuvuttavan päivän. Lapset ja aikuiset viihtyivät tasavertaisesti ja tilojen siisteys yllätti positiivisesti. Atmosfääri oli jopa miellyttävä, kun sattumalta mesta ei paisunut teletappeja. Kylpylän teema oli hillityn eksoottinen. Saatan eksyä tuonne joskus uudestaankin.

Kiti

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus