Pallontallaajat.net
Valikko

Mitä jäi mieleen Islannista

Faktat tiskiin. Islanti on sikäli jännä maa, että teki mieli vetää ranskalaista viivaa kaikesta mikä on maalle ominaista. Tein yhteenvedon seikoista, jotka nousivat mielestäni matkamme aikana erityisesti esille.

-Yöttömät yöt, kuten kotosuomessakin, mutta kesäaikaan Islannissa on vuorokauden ympäri hämmästyttävän valoisaa ja lähes joka majapaikasta sekä kodista löytyi pimennysverhot.

-Islantilaisten englanninkielen osaamistaso on hyvä ja ääntäminen selkeää. Tosin kansalaiset ovat hieman kuten mekin, melko takapajuista ja saattavat antaa itsestään jopa töykeän kuvan. Pinnan alla piilee kuitenkin avulias ja iloinen kansa.

-Autoilu on helppoa ympäri maan ja liikenne turvallista. Sääolosuhteet saattavat vaikeuttaa ajamista paikoitellen. Maanteillä nopeusrajoitus on 90km/h, taajamassa luonnollisesti matalampi.

-Julkinen liikenne tuntuu olevan olematonta. Reykjavikissa näkyi kuitenkin jokunen bussi.

-Jokaikisessä kylässä on asukasmäärästä riippumatta uima-allas, jopa todennäköisemmin kuin kauppa tai bensis. Näissä altaissa uidaan säästä riippumatta ympäri vuoden. Kuuluisimpia geotermisesti lämpeneviä kylpylöitä on Blue Lagoon.

-Lähes kaikista ravintoloista saa keittoa. Keitto tuntuu olevan edullinen ja hyvä valinta. Muut ravintoloiden vakisapuskat ovat kala ja lammas. Paikalliset suosivat kuitenkin juuri keittolounaita, todennäköisesti niiden edullisen hinnan vuoksi.

IMG_5075

Parsakeitto. Joskus olen syönyt parempaakin ruokaa.

-Hintataso on korkea, tähän on maahan matkaavan syytä varautua. Majoitushinnat pyörivät etukäteen varattuina noin 50e /yö ja ylöspäin. Keittolounaan poistaa lounasravintolasta noin 8-13e. Keittoa saa useimmiten santsata. Vesi kuuluu ravintolassa aina hintaan, joten jollei kaljahammas kolise, sillä pärjää mainiosti.

-Väkiluku on hyvin matala, itseasiassa koko Islannin väkiluku on noin puolet Helsingin väkiluvusta.

-Vesien rikkipitoisuus on huomattavan korkea. Tämä käy ilmi mm. putkistosta vapautuvasta rikinhajusta, jonka nokkelimmat yhdistävät ihmiskehon epämielyttäviin hajuihin. Mistään haitallisesta ilmiöstä ei kuitenkaan ole kyse, vaan vesi ympäri maata on käyttökelpoista.

-Massa on huomattava määrä vesiputouksia ja luonto on muutenkin ainutlaatuista. Eläimiä on paljon, mutta lajit rajoittuvat lampaisiin, hevosiin, poroihin ja erilaisiin lintulajeihin, sekä vedeneläviin. Luonnon erilaisuus sai tämän tiedonjanoisen opiskelemaan netistä iltaisin maantietoa!

-Wifi toimi jokaisessa guesthousessa erittäin hyvin. Tämä oli vanhalle aasianmatkaajalle suuri asia 😀

 

IMG_5281

Kirkko Reykjavikissa. (ei THE kirkko, mutta paljon kauniimpi)

 

 

Edellinen viesti Seuraava viesti

Saatat myös pitää näistä

Ei kommentteja

Jätä vastaus