Pallontallaajat.net
Valikko

Kun kohtasimme odottamattoman käänteen

Hassu juttu tapahtui, sillä olin kirjoittamassa teille juttua siitä millaisia ponnisteluja tällainen oravanpyörän jättäminen toisaalta taustalla vaatii. Oli listattuna puhelinliittymät, asumisjärjestelyt ja työkuvioiden selvittelyt. Nyt tämä kirjoitus saikin ihan toisenlaiset piirteet. Päivää ennen lähtöämme tapahtui jotain, jonka vuoksi emme olekaan Singaporessa, emmekä sen enempää lennollamme Indonesiaan, vaan edelleen Helsingissä. Mikään tässä maailmassa ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Yleensä matkustelumme on melko tasaisesta, eli emme ole joutuneet kohtaamaan mitään megajärkytyksiä tai ylitsepääsemättömiä ongelmia. Kerran kirjoitin jutun siitä, miten matkallamme Kambodzaan jäimme jatkolennoltamme talviseen Manchesteriin. Tuolloin jouduimme kesähepenissä matkustamaan junalla Lontooseen uutta lentoa varten. Muistan aina, että juna Manchesterista Lontooseen maksoi kahdelta aikuiselta 271 euroa (huh hei!). Silloinkin oli epätodellinen olo universumin käsittelyssä, mutta onneksi olemme toiminnan ihmisiä ja saimme uuden suunnitelman kyhättyä alta aikayksikön. Tuolloin emme päätyneetkään ensimmäisenä Kambodzaan, vaan Sri Lankan kautta Filippiineille.

Sri Lanka

Mitä piti käydä, että peruimme lentomme?

Meidän kone olisi lähtenyt maanantaina viideltä iltapäivällä. Samaan aikaan katsoin kelloa lastensairaalan heräämössä, pienen unessa makaavan lapseni vieressä. Kahdessa päivässä oli kerennyt tapahtua paljon.
Mr. Murphy oli yrittänyt koko viikon kertoa minulle että lähtö ei onnistu, mutta olin väistellyt tietoa kuin agentti luotia. Ensin toinen koirista sai armottoman mahataudin, joka ei tuntunut hellittävän poppaskonsteista huolimatta. Kun sotasuunnitelma karvaisen mahan varalle oli laadittu, näytti siltä että voimme lähteä rauhallisin mielin. Paitsi että olin itse tässä vaiheessa jo varsin kivuliaassa keuhkotaudissa. Päätin selvitä pelkällä sisulla ja erilaisilla suihkeilla, joita oli määrä laittaa nenään, suuhun, korviin ja varmaan vielä silmiinkin. Toivoin enää että lapset pysyvät terveinä. Tapojemme mukaan toiseksi viimeisenä iltana heidän serkkunsa oli luonamme yökylässä. Leikki loppui lyhyeen kun lainalapsesta tuli oksennus komeassa kaaressa eteisen halki. Hiljaa mielessäni kävin läpi mantraa ja toivoin mitä tahansa muuta paitsi sitä oksennustautia. Olihan tässä ollut ohjelmaa ihan ilman viimeistä sinettiäkin.

Thaimaa

Toiveeni kävikin valitettavasti toteen, sillä mitä tahansa muuta tarkoitti meidän osaltamme sitä, että päivää ennen lähtöämme Jade tipahti alle metrin korkealta kiipeiltytangolta vasemman kätensä päälle. Koska edellinen murtuma tapahtui samalla tavalla ja vieläpä samaan kohtaan, Jade tiesi itsekin heti mistä oli kyse. Koska ilme oli tuttu kivun ja kauhun sekainen, tiedustelin murtumisesta jo ennen kuin olin saanut lapsen ylös hangesta. Tapahtumahetkellä en vielä ajatellut lentojen perumista, sillä olisimme voineet matkustaa myös kipsin tai rannekaulasidoksen kanssa. Valitettavasti myöhemmin kuvista paljastui myös murtumakohdan luiden dislokaatio, jota ei päivystyslääkäri saanut sillä hetkellä kokonaan paikalleen. Hoito siis jatkui lähtöpäivänämme anestesialla, jolloin tietenkin lentoliput peruttiin. Nyt lapsen vointi näyttää kohtalaisen hyvältä ja todennäköisesti pääsemme lähtemään matkaan uusintaröntgenen jälkeen ensi viikolla.
Kiitos vakuutusyhtiöllemme Op-Pohjolalle, joka hoiti oman osuutensa silmänräpäyksessä ja erityisen hienovaraisesti. Tämä ei todellakaan ole maksettu mainos, vaan olen ehdottomasti tyytyväinen asiakas. Jokainen joka on ollut sekavan tilanteen keskellä ajatukset solmussa, osaa varmasti arvostaa sitä että tietyt asiat hoituvat nopeasti aiheuttamatta ylimääräistä päänvaivaa.
Ps.Muistakaa matkavakuutukset, sillä KOSKAAN ei tiedä mitä elämä tuo eteen.

Nähtävyyksiä Trans-Mongolian varrelta

Miksi Trans-Mongolia Kannattaa?

Tämä olkoon nyt toistaiseksi ainakin viimeinen postaus koskien Trans-Mongolian matkaa. Minulta kysyttiin miksi Trans-Mongolia kannattaa? Tottahan se on, että tämä matka ei ole helpoimmasta päästä toteuttaa. Ei ainakaan venäjää puhumatomalle kaksilapsiselle perheelle, jolla ei ole varaa ykkosluokan hyttiin. Ihmisillähän on erilaisia syitä matkustaa. Joku nauttii vain matkanteosta, toinen hiekkarannasta ja kolmas tuntemattomista kulttuureista.

Kirjoitin matkan aikana fiiliksiä teille ja näin jälkeenpäin ajateltuna on hyvä että olen kirjoittanut. Kaikkea en enää muistaisi, mistä haluaisin kysyjille kertoa. Jos minulta kysytään miksi kyseinen reissu kannatti, vastaus on ehdottomasti moninainen: matka opetti paljon etäisyyksistä, itsestäni ja siitä kuinka ihmiset sopeutuvat. Se on ekologinen tapa matkustaa, jaloille on enemmän tilaa ja matkan varrella on mahdollisuus tutustua todella erilaisiin aluesiin ja ihmisiin. Mikään yksittäinen nähtävyys ei siis ole vastaus. Nyt keskityn kuitenkin kertomaan mitä nähtävää matkalta löytyy ja missä me kävimme. Tässä muutamia nähtävyyksiä Trans-Mongolian varreta.

 

Helmiä Trans-Mongolian junareitin varrella

 

  1. Moskovan Pyhän Vasilin katedraali. Koko matka kannattaa aloittaa Moskovasta, jossa komeilee muun muassa tämä silmiä hivelevän kaunis ja maailmankuulu katedraali. Katedraali on erikoinen, eikä sen kaltaista arkkitehtuuria löydy muualta Venäjältä. Luin taustatyötä tehdessäni jostain, että katedraalin ulkomuotoa on kuvailtu liekkejä lyöväksi nuotioksi. Yhteneväisyyttä kieltämättä löytyy kun sitä osaa etsiä.
  2. Siperian paukkupakkaset. vaikka olemme suomalaisina tottuneet koviinkin pakkasiin, olin silti henkihieverissä junan pysähtyessä keski-Venäjällä -34 celssiuksen lukemiin. En tiedä mikä tekee Siperiasta niin kylmän paikan, mutta pakkanen oli pahimmillaan TODELLA lamauttava kokemus, eikä ollenkaan verrattavissa edes Helsingin merellisenäkin tunnettuun tuuliseen talvilämpötilaan.
  3. Irkutsk. Ihastuin todella tähän Baikaljärven länsipuolella sijaitsevaan ainoastaan nimeltään minulle ennestään tuttuun kaupunkiin. Irkutskissa on valtavasti luonnetta, joka aukeaa paikanpäälle tulijalle. Upeat vanhat ikihongasta tehdyt puutalot, jäästä veistetty leikkipuisto, vaikuttava Angarajoki ja Irkutskin boheemit vastaantulijat vain muutamia mieleenpainuneita asioita mainitakseni. Monet yhdistävät Irkutskin pysähdykseen retken Baikaljärvelle, mutta meiltä se jäi kokematta, enkä osaa sanoa siitä mitään.
  4. Mongolia. Ei enempää eikä vähempää kuin junamatkamme kiistaton helmi. Mongolia on matkakohteena yhtä erikoinen ja mielenkiintoinen, kuin miltä se kuulostaakin. Saapuminen Mongoliaan oli erikoinen. Haju ja pakkanen pistivät nenää ja ihmiset olivat todella mongolialaisen näköisiä. Oli säkkipimeää ja todella kylmä. Karvalakkinen taksikuljettaja vei meidät osoitteeseemme, jossa odotti vähintäänkin outo majatalo. Se sijaitsi painavien metalliovien takana, asuinkerrostalon alimmassa kerroksessa. Asuimme kuin paikallisessa kodissa, ilman minkäänlaista hostia tai muita asukkaita. Kaksi nuorta neitiä siivosivat aamusta iltaan, mutteivat kommukoineet meille. Jos yritimmekin jotain kysyä, tytöt osoittivat pöydällä lepäävää lankapuhelinta. Kun kirjauduimme ulos, jätimme rahat ja avaimet pöydälle ja lähdimme. Ilmeisesti majatalon isäntä huseerasi toisessa majatalossa ja saimme viihtyä keskenämme.
  5. Jurtta ja nomadit. Elämäni upeimpia kokemuksia on nomadien kanssa vietetty yö dumblingsien, votkan ja vasikan hajuisessa jurtassa. Lisämausteensa koko tilanne sai kuumeesta, joka nousi illalla ennen nukkumaanmenoa. jurttakertomuksen voi lukea täältä. Jos matkaat Mongoliaan ja haluat kokea aidon ja autenttisen tavan kohdata mongolialaisia karjapaimenia, älä missään tapauksessa mene valmiisiin jurttahotelleihin. Ne ovat yhtä kaukana autenttisuudesta kuin ruotsalaiset joulupukista.
  6. Autiomaan kamelit. Harmittelin kun juna ei pysähtynyt Gobin autiomaassa. Jäin haaveilemaan vielä hiekkadyynien perään, mutta kameleiden bongaaminen ikkunasta oli lystiä!
  7. Saapuminen Kiinaan. Junamatkan päättyminen ei ollut ilon hetki, sillä matkan edetessä oli tuudittautunut raiteiden kilkatukseen ja oppinut hengittämään junan tahtia. Silti pitkän taipaleen päätökseen saaminen oli mielenkiintoinen hetki ja Pekingin ilmasto tuntui merkillisen lämpimältä hyytävien pakkaslukemien jälkeen.
  8. Kiinan muuri. Vierailin jo toista kertaa Kiinan muurilla, mutta koko rakennelma vetää edelleen täysin sanattomaksi. Kiinan muurilla vierailu tulisikin mielestäni löytyä jokaisen bucket listiltä!

 


 

Ainoa harmillinen seikka on ollut tuon Baikaljärven välistä jääminen. Luulen että suuntaamme sinne vielä joskus, saimmehan jopa eräältä paikalliselta herrasmieheltä kutsun heidän kesämökilleen järven rannalle. Vaikka kutsu jäisi käyttämättä, oli ylistyspuhe sen verran vakuuttava että paikka jäi kyllä kummittelemaan mieleen.

Junamatkalla halki Euraasian – millainen matkakassa mukaan?

Oletko miettinyt mitä maksaa Trans-Siperian junamatka?

Tai oletko suunnitellut pidempää maamatkaa?

Seuraa kattava tietopaketti juna- ja bussilippujen hinnosta, sekä muuta käytännön tietoa. Kysymykset myös kovin tervetulleita 🙂

Starttasimme viime helmikuussa, eli lähes tasan vuosi sitten toteuttamaan haavematkaamme Trans-Siperiasta. Koska halusimme pysähdellä matkalla monissa paikoissa, emme osanneet oikein hahmottaa budjettia matkalle. Tietoa kyllä herui matkavälien hinnoista, mutta junissa ja päivissä oli selkeitä eroja. Vaikka valitsimme allemme halvimmat lippuluokat, edullisimmat päivät ja kämäiset hostellit, tarkoitus oli silti nauttia matkasta, nähdä ja kokea maksimaalisesti. Nälkä kasvoi matkustaessa ja Trans-Mongolian loputtua päätimmekin jatkaa edelleen maamatkaamme kiinalaisilla, laolaisilla, thaimaalaisilla ja vielä malesialaisilla junilla ja busseilla. Näin ollen emme kiiruhtaneet eteenpäin, vaan kokonaisuudessaan matka-aikamme Helsingistä Kuala Lumpuriin olikin liki kaksi kuukautta.

Ajattelin että ehkä haluaisitte kuulla mitä kaikki tämä maksoi? Ei se ainakaan halvempaa ollut kuin lentäminen suoraan kohteeseen, mutta jos aletaan laskemaan lentoja kaikkiin niihin paikkoihin, joissa pääsimme käymään, alkaa hinta-laatusuhde olla kohdallaan.

 

Juna- ja bussimatkat:

Seuraavat hinnat ovat ilmoitettu koko nelihenkiseltä perheeltä, jossa lapset 2v ja 4v. Yhden hengen hinnan saa jakamalla ilmoitetun summan kahteen tai kolmeen. Joskus maksoimme yhdestä lapsesta ja joskus emme, koitin muistella kussakin sarakkeessa mistä olemme missäkin maksaneet.

 

Helsinki Moskova 261,10 €  2aik 887 Km
Moskova Irkutsk 11818,4₽ 191,95 €  2aik 4199 Km
Irkutsk Ulan Bator 16386,6₽ 266,15 €  2aik+1lapsi 521 Km
Ulan Bator Peking 613150₮ 234,80 €  2aik+1lapsi 1169 Km
Peking Chengdu 942¥ 129,75 €  2aik 1515 Km
Chengdu Kunming 511¥ 70,00 €  2aik 639 Km
Kunming Jinhong 494¥ 67,70 €  2aik 525 Km
Jinhong Luang Nam Tha 210¥ 28,80 €  2aik+1lapsi 237 Km
Luang Nam Tha Luang Prabang 240000₭ 27,00 €  2aik 310 Km
Luang Prabang Vang Vieng 240000₭ 27,00 €  2aik 183 Km
Vang Vieng Vientiane 150000₭ 16,60 €  2aik 155 Km
Vientiane Udon Thani 72000₭ 8,00 €  2aik 77 Km
Udon Thani Bangkok 1548฿ 41,20 €  2aik 568 Km
Bangkok Hat Yai 1751฿ 47,70 €  2aik+1lapsi 935 Km
Hat Yai Kuala Lumpur 1180฿ 32,10 €  2aik+1lapsi 537 Km

 

Kilometrejä Helsingistä KL:iin saimme kasaan muutaman vajaa 12 500 km.

Hintaa kaikille lipuille tuli sen hetkisillä kursseilla yhteensä 1450,35e. Suurimmaksi osin ostimme kaksi paikkaa ja lapset tulivat sylissä/vieressä. Muutamilla väleillä jouduimme pulittamaan lapsista jotain ekstraa tai kokonaisen paikan hinnan. Mielestäni tuon voi kuitenkin jakaa kahdelle aikuiselle, jolloin matkalippujen yhteenlaskettu summa on 725e/hlö. Kaupunkeja joissa pysähdyimme oli 15.

Maat joissa vierailimme:

  • Venäjä
  • Mongolia
  • Kiina
  • Laos
  • Thaimaa
  • Malesia

Voitte huomata että kalleimpia matkavälejä oli Helsinki-Moskova, jolle jouduimme ostamaan oman hytin, koska VR:n sääntöjen mukaan Arttu olisi joutunut miesten hyttiin Jade vierellään ja minä yksin naisten hyttiin Aavan kanssa. Matkan alku luonnollisesti jännitti tyttöjä, joten eri hytit koettiin vähän tyhmäksi vaihtoehdoksi. Toinen kallis osuus oli Venäjän ja Mongolian rajanylitys, jonka hinnassa näkyy myös käsittämätön Jade-lisä.

Suhteessa edullisimpia välejä olivat Moskova-Irkutsk junamatka, jolloin asuimme neljä vuorokautta junan karjaosastolla. Toinen yhtä edullinen matkaväli oli Bangkokista Hat Yaihin meidät kuljettanut bussimatka, joka kesti ja kesti ja kesti 14 tuntia. Tämä oli osa surkeiden sattumusten sarjaa, kun kaikki junaliput myytiin loppuun nenämme edestä Thaimaalaisen uudenvuoden aikaan.

Muut kulut

Päiväbudjetti oli kaikkea 0-150e väliltä. Halvimpia päiviä olivat junassa vietetyt päivät, jolloin emme ostaneet mitään. Kalleimpia päiviä taas kaksi viimeistä päivää Mongoliassa, jolloin päiväbudjettia nostatti maksetut auto ja kuljettaja joiden kanssa lähdimme laaksoihin etsimään nomadeja. Lisäksi teimme nomadperheelle ja päiväkodille pienet lahjoitukset. Toisen kalliin setin vietimme Bangkokissa täydentäen tarvikkeitamme, sekä mm. viisumikuvia napsien.

Matkaa suunniteltaessa täytyy ottaa laskelmaan mukaan myös viisumit. Viisumeiden hinnat ovat Lähialuematkojen kautta:

Venäjä 84e

Mongolia 100e

Kiina 95e

Omatoimisesti hakemalla kuluissa voi säästää pikkuisen, mutta tulimme itse siihen tulokseen että haemme kaikki kolme viisumia mielummin samalla kertaa Lähialuematkoilta. Mongolian suurlähetystö sijaitsee Kirkkonummella, joten se helpotti päätöstä.

Viime vuonna Laosiin täytyi hakea myös viisumi, jonka anoimme rajalla hintaan 35 USD. Muut matkaseuralaiset eivät tästä innostuneet, sillä olimme ainoa länkkäriporukka ja meitähän odotettiin. Tänä vuonna Laos haluaa tarjota mm. meille suomalaisille viisumivapauden, joten nyt on loistava aika vierailla Laosissa.

Mitä mieltä olet kuluista? Oletko ehkä itse tehnyt saman reissun halvemmalla tai kalliimmalla?

Trans-Siperian junamatka lasten kanssa

Ajattelin palata askeleen taaksepäin ryskyttävään junavaunuun Keski-Venäjälle. Millainen oli oikeasti Trans-Siperian junamatka lasten kanssa? En oikeastaan ole tajunnut kirjoittaa yhteenvetoa tästä mahtavasta matkastamme, josta olen näin jälkeenpäinkin katsottuna ollut kamalan ylpeä. En pelkästään siksi, että sen toteuttaminen tuntui vielä lähtöpäivänäkin kaukaiselta, vaan myös siksi, että selvisimme siitä niin hienosti kahden pikkulapsen kanssa. Koko reissu oli eksoottinen ja mielenkiintoinen. Nyt tuosta Rautatientorilta alkaneesta matkasta on kohta vuosi, mutta se tuntuu edelleen iholla ja pyörii mielessä usein. Me valitsimme tosiaan virallisen Trans-Siperian sijaan niin kutsutun Trans-Mongolian reitin, joka vei meidät Venäjän ja Mongolian halki Kiinan pääkaupunkiin Pekingiin.

Ulkona liki -30 astetta.

Hyttiluokat

Majoituimme junassa Venäjän osuuden platzkartissa, eli leikkisästi ilmaistuna karjavaunussa. Vaunussa ei nimestään huolimatta kuljeteta karjaa, vaan se juontaa juurensa siitä, että vaunu on avoin ja matkustajat on sijoitettu avoimeen tilaan kuten karja, jokainen omaan lokeroonsa. Karjavaunu voi käsitteenä aiheuttaa tietynlaisen mielikuvan, joka pitänee kutakuinkin paikkansa. Ihmiskehon hajujen sekamelska, tupakankäry, venäläiset ruoka- ja juomatuotteet sekä junan vessa sekoittuvat kyllä taatun varmasti eräänlaiseksi eteeriseksi höyryksi viimeistään kolmannen junapäivän aamuna. Hajuhommasta huolimatta kuulut siinä vaiheessa itsekin “niihin”, joten parempi työntää kyseinen seikka taka-alalle ja nautiskella maisemista sekä ei-niin-sisältöpitoisesta juttuseurasta. Platzkartia ei ole saatavilla enää Venäjän jälkeen, vaan sitten siirrytään joko jaettuihin tai yksityishytteihin. Majoituimme jaetuissa hyteissä peläten, että joku huonouninen suljetaan samaan kaappiin kanssamme, mutta onneksi saimme viettää yöt loppumatkan Pekingiin asti omassa seurassamme. Vaunuluokkia on siis Venäjällä kolme, 1.lk (kaksi punkkaa), 2.lk (neljä punkkaa) ja platzkart eli avoin vaunu. Mongolia-Kiina välillä on tarjolla vain nuo kaksi ensimmäistä. Mikäli mielii Kiinasta edelleen junalla eteenpäin kuten me jatkoimme, voi palata takasin kiinalaisten karjavaunuun. Junien varustelussa on toki paljonkin eroja.

Kuva karjavaunusta hieman lähdön jälkeen.

Tässä kuva jaetusta 4-hengen hytistä Mongoliassa.

Välietapit

Teimme matkan neljässä osassa. Helsinki-Moskova, Moskova-Irkutsk, Irkutsk-Ulaanbataar ja Ulanbataar-Peking. (Jatkoimme edelleen Pekingistä junalla+bussilla matkaamme aina Kuala Lumpuriin.) Pisin yhtenäinen matka oli Moskova-Irkutsk, jonka kesto oli neljä päivää. Liput jokaiselle pätkälle on ostettava erikseen juna-asemilta. Koko matkan voi tehdä myös kerralla, jollei niin kaipaa viikon aikana suihkua tai retkiruokaa kummoisempaa pöperöä. Itse tykkäsimme välipysähdyksistä ja tutustuimme samalla kaupunkeihin, joihin ei ehkä koskaan enää tule reissattua uudestaan. Kuvailin vuosi sitten ensitunnelmia junaan saapuessamme näin, sekä tunnelmia Irkutskista täällä.

Moskovasta oikeaan junaan.

Hyvä tietää

Kesä on sesonkiaikaa jolloin punkkapaikoista voi olla pulaa, mutta ihmetykseksemme talvellakin vaunut olivat usein täynnä. Netistä ostetut liput pitää vaihtaa juna-aseman automaatissa junalipuiksi. Luukuilla asiointi vaatii vähän venäjänkielen taitoa tai google kääntäjää, sekä pitkää pinnaa ja käteistä rahaa. Alle viisivuotiaat saavat matkustaa vanhemman vieressä ilman kuluja, ainakin Venäjän puolella. Suosittelen lämpimästi alapunkkaa lapsen kanssa. Punkat on kapeita ja yöt ei välttämättä mukavimpia mahdollisia. Lapsille voi yrittää ostaa myös omat punkat samasta väliköstä, jos budjetti joustaa. Karjavaunussa petipaikkoja on kahdessa tasossa, vasemmalla neljän rykelmissä sivuttain ja niitä vastapäätä oikealla puolella kaksi käytävän myötäisesti. Käytävänmyötäiset punkat ovat jämäpaikkoja ja varsinkin alapunkka pitää kasata päiväksi yläkerran kanssa jaettavaksi pöydäksi ja tuoleiksi. Uudemmissa vainuissa on joka välikössä omat pistorasiat, mutta meidän iänkaiken vanhassa vaunussa oli vain kourallinen pistorasioita jaettavaksi koko vaunun kanssa. Onnistuimme lisäksi aiheuttamaan oikosulun pistoketta käyttäessämme, joten ei paineita. Lippuja voi toisinaan varata Venäjän Rautateiden viralliselta nettisivulta, josta näkee myös milloin ja millainen juna kutakin väliä kulkee. Uusien reissareiden iloksi sivut ovat vihdoin saatavilla myös englanniksi. Joitain puutteita voi olla enkkuversiossa ja jos oikein hauskaa haluat pitää, kannattaa kokeilla kääntää sivut suomeksi.

Ne lopulliset junaliput näyttävät tältä.

Alle 5-vuotiaat saavat matkustaa ilmaiseksi jakaen petinsä aikuisen kanssa.

Lapset junassa

Junassa matkusti muitakin lapsia, mutta ei tällä kertaa yhtäkään toista Trans-Siperian reissumielessä, vaan ihan paikallisia lapsia. Toisinaan junavaunun lapset leikkivät keskenäänkin, kunnes tiet erkanivat. Matkustaminen junassa lasten kanssa on huomattavasti vapaampaa ja helpompaa kuin esimerkiksi lentokoneessa. Kaikki asiat peltivessasta samovaariin on kokemus myös muksuille. Vaipanvaihto on helppoa (kun muistaa ne kosteuspyyhkeet 😏), päiväunet käyvät kädenkäänteessä ja on tilaa liikkua ja ihmetellä muiden menoa. Kukaan ei matkallamme tuntunut häiriintyvän meistä kuten aluksi kuvittelin, vaikka olimme todennäköisesti äänekkäimmästä päästä seurueita.

Lähtö kutittelee vatsanpohjaa!

Ruoka ja juoma

Olin oikestaan positiivisesti yllättynyt kuinka kulinaristinen makumatka tästä junareissusta lopulta tuli. Lapsille maistui samat kuumaan veteen tehtävät ruoat kuin aikuisillekin. Meillä oli mukana mm. nuudelia, perunamuusia, tonnikalaa, tölkkikanaa, pastaa, hedelmiä, suklaata, keksejä ym. Muutaman kerran ostimme venäläisiä nakkipiiloja vaunuissa kiertävältä tarjoilijarouvalta ja pysähdyksillä kipitimme usein kiskalle. Monella asemalla mummot tulivat juna-aikataulun mukaan suolakurkkujen, makeiden herkkujen ja kuivatun lihan kanssa hieromaan kauppaa asemalaiturille. Nälkä ei tosiaan päässyt yllättämään. Joka vaunussa on samovaari, josta saa aina kuumaa vettä.

Pysähdykset

Vaikka oli talvi, päätimme ulkoilla mahdollisimman paljon. Yli kymmenen minuuttia kestävillä pysähdyksillä laitoimme ulkovaatteet päälle ja pyörimme juna-asemilla. Usein juoksentelimme lyhyilläkin tauoilla vähintään junan viertä pitkin jotta veri lähti kiertämään. Kiinassa pidettiin junalaitureilla taukojumppaa musiikin tahdissa. Lyhyetkin ulkoilut toimivat kuluttamaan lasten energioita, jotka eittämättä patoutuivat välillä junan punkalla maatessa. Joka vaunussa on samovaaria vastapäätä aikataulu, josta käy ilmi seuraavat pysähdykset ja niiden kestot.

Tauko paikalla!

Vuorovaikutus muiden kanssa

Jutustelu ilman yhteistä kieltä voi olla toisinaan kuluttavaa, mutta erilaisin elein käydyt keskustelut vievät yllättävän paljon aikaa ja kirvoittavat tarinoita jälkikäteen. Luultavasti ainakin joku tulee juttusille, joten muutama sana venäjää voi olla hauska valttikortti. Vanhemmat venäläiset puhuvat monesti myös saksaa. Kannattaa muistaa vieraanvaraisuus ja tarjota seuralaisille esimerkiksi suomalaista suklaata 🙂

Irkutskissa omaa junaa odotellessa.

Mitä mukaan lapsille

Mukaan olin pakannut tehtävävihkoja, kyniä, askarreltavaa, leluja, naposteltavaa ja kirjoja. Voitte pitää tietovisoja, pelata helppoja pelejä kuten piirrä ja arvaa, ristinolla ja korttipelit. Isompi lapsi voi pitää junapäiväkirjaa. Mukaan voi jemmata pikkuylläreitä pienempiä varten. Opiskelimme myös venäjää ja teimme junassa ja laitureilla paljon tutkimusmatkoja. Koko perheelle kannattaa olla mukana peseytymiseen kosteuspyyhkeitä ja vessakäynteihin varavessapaperi, jos junan tarjoama pääsee loppumaan. Tärkein varuste on kuitenkin junatossut jotka sujahtivat huomattavasti kenkiä helpommin jalkaan, sekä retkikupit kahville/teelle/keitolle. Lisäksi ainakin hammaspesutarvikkeet ja juomavettä. Suosittelen varautumaan sekä lämpimillä että viileämmillä vaatteilla, sillä junan lämmitysjärjestelmä voi olla hyvin ailahteleva. Jos olet herkkäuninen, korvatulpat on myös tarpeelliset, sillä saattaa olla iltoja jolloin iloliemi valvottaa kanssamatkustajia.

Matkalla Mongoliasta Kiinaan.

Trans-Siperian matkasta selviää ihan puhtaalla reissumielellä yhtälailla aikuis- ja lapsiporukassa ja kokemuksenahan tämä on ensiluokkainen elämysmatka! Seuraavassa jutussa puhutaan taas rahasta, joten stay tuned!

Esittelyssä viallinen äitityyppi

Täällä viallinen äiti, Moi! Mikähän siinä on, etten sopeudu, osaa tai halua olla mikään tarjolla olevista mutsimalleista. Sen kummemmin asiaa miettimättä, olen luonut ihan oman vanhemmuuskuplani, jossa elän, siis olen.

 Esittelyssä viallinen äitityyppi:

“Matkamutsi”

Olen ihan järjettömän saamaton äiti. Harmittaa ja kiukuttaa, etten pahimpina päivinä saa vietyä lapsiani edes ulos. Se lisäksi heijastuu lasteni käytöksestä myöhemmin. Kun olen vihdoin energinen auringon paistaessa tai hankien kohotessa, saan osakseni valtaisaa nurinaa ehdotuksistani. Ketä joku puisto kiinnostaa. Ei jaksa kävellä. Joskus myönnyn ja ruokakauppa on päivän ainoa kohokohta. Kun lunta tuli taivaan täydeltä, olimme vihdoin löytäneet rytmiin päivittäisen ulkoilun. Tänä aamuna katsoin ikkunasta vesisateen runtelemaa eilistä luminietosta ja totesin että “kiva”. Taas alkaa kamppailu omaa jaksamista vastaan.

Ei tietenkään aina ole näin, mutta aivan liian usein. Parhaimmillani olen kesällä tai kauniilla säällä. Ja ulkomailla. Siellä jaksan tehdä niin paljon kaikkea, että en ymmärrä ollenkaan miksi olen aina yksin lähdössä kello yhdeksän illalla etsimään leikkipuistoa tai iltapalaa. Liikkuminen on helppoa ja mukavaa. Eikä vähiten siksi että ne saatanan toppahousut-kurahousut-villasukat-kumisaappaat-yhdistemät saa heittää roviolle. Äitiyteen liittyy paljon epävarmuutta, ontuvia ajatuksia, pelkoa ja vertailua. Tuntuu siltä, että voin kolmansissa maissa päästää noista irti ja olla vain onnellinen oma itseni, siis paras mahdollinen äiti. Mistä tämä voi johtua?

Siksi silloin kun pimeät suomalaiset seinät kaatuvat päälleni, yritän epätoivoisesti huutaa maailmankaikkeudelle, että etkö näe, olen parempi äiti ja parempi vaimo jossain lämpimässä! Mutta ei se näe. Tämäkään puoli ei ole vain kotiäidin salaisista muistelmista, vaan paistaa lastenikin käytöstavoissa.  Nimittäin jos olemme matkalla reissuun, se lasten kakkapäätakki on yhtäkkiä askarreltu väärinpäin päälle ja kengät nurinpäin jalkaan, kunhan mennään jo.

Pahinta kotimaainhoa potiessani tilannetta ei varsinaisesti ratkaise rakas aviomieheni, joka kokee voimakkaasti kuuluvuuden tunnetta tähän pimeyden valtaamaan talvipalatsiin. Ei hänkään ehkä sateista tykkää, mutta muuten taitaa olla täällä ihan riittävän onnellinen.

Onko mitään tehtävissä

Olen odottanut löytäväni ratkaisun ongelmaani, mutten tiedä mistä sitä etsisin. Kerran käytin lähes vuoden Australian maahanmuuttoon, joka ei koskaan olisi onnistunut. Etsin Artun hoitajalupiin järjestöjä, osavaltiosponsoreita ja otatinpa koirastakin vaadittavat testit. Ehkä työpaikka ulkomailla joskus onnistuu tai sitten ostan kirkasvalolampun. Yhtä kaukana me ajatuksinemme Artun kanssa pahimmillaan olemme. Onneksi emme aina ja kyllä Arttukin on sopeutunut ajatukseen työpaikasta toisessa maassa.

Esikoisemme täyttää tänä vuonna kuusi. Ympärillä kuhisee. Kaikki kertovat kuinka viimeistään nyt “tuo touhu” loppuu ja lapsi menee kouluun. Usein tämän kommentin kuullessani vääntelen tuolissani, sisälläni kaikki ne asian joiden kautta olemme koulua miettineet. Haluaisin sanoa, ettei ole yhtä ainoaa tapaa kasvaa isoksi. Haluaisin osoittaa meidän oikeasti upeasta koulujärjestelmästä muutaman epäkohdan. Haluaisin sanoa, että teemme itse päätöksemme liittyen lastemme koulutukseen. Haluaisin nähdä, että minuun luotetaan vanhempana.

No, voin kertoa, että en ole hakenut sitä esikoulupaikkaa. Jos olemme Suomessa eskarin alkaessa, tottakai Jadekin menee esikouluun. Meillä kuitekin on toinen vaihtoehto kotieskarista reissun päällä ja vielä kolmas ulkomaisesta koulusta. Aika näyttää mitä tapahtuu, mutta mitä tulee minuun äitinä, kieltäydyn menemästä valmiiseen äitimuottiin, se nyt on varma. Muoteissa ei ole koskaan ollut erityisen tilavaa.

Marraskuinen Keski-Italian roadtrip – Hitit ja hudit

Antikaupunkimatkailijoina mietimme ennen Italiaan saapumista, miten viettäisimme viisi päivää tuossa suitsutetussa Etelä-Eurooppalaisessa matkakohteessa. Pelkkä Rooma ei suoranaisesti houkutellut miltein viikon lomakohteena. Muutamaa kaupunkiyhdistelmää pyöriteltyämme päädyimme vuokraamaan auton road trippiä varten. Suunnittelimme reitin joka meni näin: Rooma- Pisa- Firenze- Bologna- Rimini- San Marino- Rooma – Vatikaani. Vaikka italialainen liikenne aiheutti jonkin verran jännitystilanteita, pysyimme siitä huolimatta mukavasti aikataulussa ja kerkesimme nähdä kaiken, mitä olimme etukäteen suunnitelleet. Yleisvaikutelma oli positiivinen, joskaan emme jääneet rehellisesti sanottuna ikävöimään Italiaan.
Italiassa tunteet menivät paikalliseen tapaan laidasta toiseen ja siinä missä matkan huippuhetket olivat todellakin mieleenpainuvia, oli myös huonot kokemukset aika jäätäviä. Jos mietityttää miltä näyttää Italia marraskuussa, tervetuloa väijymään kuvia ja tsekkailemaan mitä fiiliksiä se meissä herätteli!

Toscanaa auton ikkunasta.

Näkymä Espanjalaisilta portailta.

Hitit

Pisa

Pisan torni ja sitä ympäröivä alue on hieno ja viihtyisä. Koko Pisa oli helppo ottaa haltuun autolla. Alueella olisi ollut mukavaa kävellä pidempäänkin. Parkkipaikka oli siedettävän hintainen (3e/1.5h) ja sopivan lyhyen matkan päässä Pisan tornista. Pisa oli hyvä paikka käynnistää varsinainen Italian koluaminen. Söimme myös matkan ensimmäiset pizzat Pisassa.

Pisan tornin alueelta.

Firenze

Vilkas ja suuri italialainen kaupunki. Tarjolla on kaikkea muotiputiikeista ravintoloihin. Joenvarresta muodostui yksi mun lempipaikoista ja olisin voinut lämpimän aurigon syleilyssä viettää kamera kädessä ikuisuuden siellä. Sääkin oli tämän kohteen puolella, sillä meille sattui erityiskiva keli Firenzeen.  Firenze taisi jäädä meille kaikille mieleen yhtenä reissun kohokohtana.

Firenze.

Vuoristo

Vuorten ylitys oli melko vaikuttavaa. Ylitimme Apenniinien vuoriston kahteen kertaan, ensin ajaessamme Firenzestä Bolognaan ja uudelleen matkalla San Marinosta Roomaan. Vuoret olivat paikoin melko lumisia ja ulkona oli hyinen ilma, mutta maisemat hyvittivät tuon kauheuden. Saimme tehtyä lumiukonkin, onneksi edes kerran talvessa, olkoonkin sitten Italiassa.

 

Ruskaa vuorilla, mut ei ihan ruskaa pakkasella.

Bensa-asema korkeuksissa.

Ruska

Satuimme Italiaan uskomattoman upean ruskan aikaan. Vuoria päällystävät puut olivat mahtavassa väriloistossa ja niitä kelpasi katsella. Ruska näkyi kauniina myös erityisesti Toscanan alueella.

Ruoka

Italialainen keittiö on tuttu kaikille, mutta ihan oikeassa italilaisessa pizzeriassa saa kyllä todella nauttia ruoasta! Yksinkertaiset raaka-aineet, kuten tomaattikastike tai mozzarella saavat ihan uuden merkityksen, kun pääset maistelemaan niitä italialaisen kokin valmistamana. Kirsikkana kakun päällä italialainen jäätelö potkii heittämällä kaikki maailman muut jäätelöt kartalta.

Gelato gelato

Tyypillinen italialainen aamupala.

Off Season

Ajankohtamme oli sekä positiivinen yllätys, mutta myös matkaamista hankaloittava tekijä. Saimme liikkua valtavan rauhassa kaikkialla, kuvissamme ei pällistellyt muita turisteja ja oli hiljaista sekä hieman kesäsesonkia halvempaa. Toisaalta tosi moni paikka oli kiinni ja esimerkiksi avointen ravintoloiden löytyminen tuotti joskus harmia riesaksi asti.

Firenze

Firenze

San Marino

Pienen pieni kääpiövaltio ja sen korkeimmalla kohdalla kohoava Monte Titano olivat upea vierailukohde. Monte Titanolla ei ollut juuri muita ihmisiä ja putiikit olivat sesongin ulkopuolella kiinni. Seikka ei kuitenkaan vähentänyt tunnelmaa taianomaisilta pikkukaduilta, jotka valtavat muurit kätkivät sisäänsä. Mikäli piipahdat täällä talviaikaan, muista pukeutua lämpimästi, sillä vuorelle noustaessa lämpötila laskee miinukselle ja ylhäällä tuulee kovasti.

Näkymä Monte Titanolta yli San Marinon ja Italian.

San Marino, Monte Titano

Hudit

Tietullit

Näitä on aivan pilvin pimein tietyillä alueilla. Vaikka tiesin tietulleista etukäteen, en kuitenkaan käsittänyt niiden määrää. Tietullit eivät lisäksi aina ole laisinkaan edullisia. Kallein tietulli maksoin 8.20e ja halvin 0.40e. Tullit voi maksaa kortilla.

Bologna

Bologna ei oikein auennut. Mielialaan saattoi vaikuttaa sateinen ja harmaa keli, mutta Bolognan ilmapiiri vaikutti muutenkin synkältä ja saasteiselta. Tuntemattomasta syystä sain Bolognasta itäblokki viboja. Valokuvista tutut punatiiliset antiikkitalot eivät osuneet tiellemme, vaan katselimme ikkunasta 90-lukulaisia kerrostaloja ja lounastimme viemärinhajuisella kadulla. Onko teillä muunlaisia kokemuksia Bolognasta?

Bologna

Rimini

Rimini saattaa olla kesällä hieno rantakohde, mutta näin marraskuussa paikat olivat kiinni, eikä tuolta juuri nähtävää löytynyt. Rantabulevardi huusi tyhjyyttään ja pudonneet lehdet tanssivat kaduilla pienissä pyörteissä. Riminissä oli kuitenkin iso kauppakeskus Le Befane, jossa oli mukavaa pyörähtää. Ranta oli kyllä hieno ja voin kuvitella sen kesäkaudella täyttyvän vesirajaan asti värikkäistä auronkovarjoista ja rantatuoleista. Toisaalta Riminissä oli matkan paras pizza, joten pisteet siitä!

Riminin kaduilta.

Rimini kuvattuna yöllä mereltä.

Rooma

Nyt täytyy myöntää, että Rooma ei oikein kolahtanut. Toki kaupungin perusnähtävyydet olivat hienoja ja historia näkyy keskustassa kauniisti. Roomasta kuitenkin puuttui tietynlainen sielu, jollainen esimerkiksi Firenzellä oli. Rooman sikakallis hintataso, liikenne ja turismin mukanaan tuomat lieveilmiöt verottivat innostusta. Päässäni olin kuvitellut Rooman vähän romanttisemmaksi. Emme myöskään löytäneet hääviä ruokaa edullisesti kahden päivän aikana.

Colosseum ulkoapäin.

Katutaiteilija Colosseumin lähistöllä.

Raunioita.

 

Espanjalaiset portaat.

Vatikaani

Totta puhuakseni kävimme Vatikaanissa vain, koska olis ollut typerää jättää käymättä (maabongari täällä hei!). Satuimme täysin vahingossa Vatikaaninaukiolle kuulemaan ja näkemään Paavia ja kuuntelimme puheen loppuun ymmärtämättä siitä mitään. Paavin puheen jälkeen olisimme joutuneet siirtymään museon kautta takaisin Vatikaanivaltioon, joten aukio sai riittää Vatikaania tälle lomalle.

Paavi ja kuulijat

Ajokulttuuri

Last but not least. Peltirusinat, joita italialaiset kutsuvat autoikseen, paljastavat paljon maan ajotavoista.  Mikäli harkitsee autolomaa Italiassa, olisi suotavaa olla rautahermoinen ja taitava kuljettaja. Varmista että vuokra-autollasi on hyvä vakuutus ja muista turvavyö. Missään muussa maassa ajaessa sydänkohtaus ei ole samalla tavalla kolkutellut rintalastan alla. Halpisvuokrayhtiöt ovat myös lisäveloitusten mestareita, joten muista pysyä tiukkana autoa vuokratessa.

Onko muita joille Italia ei ehkä ihan kolahtanut? Moni rakastuu Italiaan ja voin senkin aivan hyvin ymmärtää. Italiassa on järjetön määrä ihania yksityiskohtia, kauniita taloja, parvekkeita, historiaa ja vaikka mitä! Erityisesti Toscanan maisemat jäivät pysyvästi mieleen.

Kuluneen vuoden matkat – vuosi 2017 päätökseen

Kulunut vuosi on ollut minulle rakas. Matkustimme paljon, mutta nälkä kasvaa jatkuvasti. Kirjoitin katsauksen menneeseen vuoteen, niinkuin niin moni muukin meistä bloggaajista teki. Olihan tätä itsekin mukava kirjoitella ja palata muistoissa taaksepäin ihaniin matkahetkiin.

Venäjä, Mongolia ja Kiina

Vastoin kaikkea järjellistä ajattelua, onnistuimme toteuttamaan pitkäaikaisen haaveemme Trans-Mongolian matkasta lasten kanssa. Lähdimme liikkeelle Venäjältä, jossa tutustuimme talviseen Moskovaan ja neljä päivää myöhemmin vähemmän tunnettuun, mutta sitäkin mielenkiintoisempaan Irkutskiin. Tuolta jatkoimme muutaman hengähdyspäivän jälkeen rajanylityspisteelle Suhkbaatariin Mongoliaan ja sieltä pääkaupunkiin Ulaanbaatariin. Mongoliassa vietimme viikon, jonka aikana pääsimme keskelle yhtä maailman todellisista ihmeistä, nomadien elintapaa. Jäätävissä -30°c pakkasissa lämmittelimme kaminaa jakinpaskalla ja hörpimme vasikka sylissä (Arttu hörppi) votkaa. Tämä satumainen matkamme jatkui halki autiomaan kohti Kiinan pääkaupunkia Pekingiä. Kiinassa elimme täysin pimennossa länsimaisilta medioilta, söimme omituisia ruokia, seikkailimme Chenggdussa, pidimme suusuojia, väsyimme kulttuuritörmäykseen, matkustimme bussilla Kunmingista Jinghongiin ja ihmettelimme trooppista kiinalaiskaupunkia.

Laos, Thaimaa, Malesia

Kun Trans-Mongolia oli virallisesti päättynyt, tuntui hassulta että matka olisi jatkunut lentokoneella. Oli luonnollista jatkaa matkaa bussilla Laosiin. Koimme Luang Nam Than autenttisen elämän, Luang Prabangin turistivirran, kauneimmat vesiputoukset ja Vientianen pölyiset temppelit ja tiet. Thaimaa ja Malesia alkaa olemaan jo useasti koluttuja, mutta halusimme mennä maita myöden Kuala Lumpuriin asti, joten halkaisimme Thaimaan pääosin junalla ja Malesian bussilla.

Indonesian Sulawesi

Indonesiasta on muodostunut perheelleni turvallinen “kakkoskotimaa”, mutta emme olleet aiemmin käyneet Sulawesin saarella. Sulawesi on yksi isoista Sundasaarista, kaksi muuta ovat Jaava ja Borneo, jolla molemmilla olemme viettäneet aikaa. Löysimme itsemme asustelemasta kolmisen kuukautta pienellä ja rakkaalla Una Unalla. Teimme myös reilun viikon mittaisen roadtripin Luwukiin immigration officeen. Sen lisäksi tutustuimme Palun kaupunkiin ja suloiseen rannikkokylään Ampanaan. Valmistuimme tuona aikana divemastereiksi.

Bali

Tämän reissun viimeinen kohde oli entuudestaan tuttu Bali. Leikimme asuvamme Balilla, kävimme ostoksilla, ajelimme kahviloihin, katselimme telkkaria ja elimme puolet ajasta rannalla. Teimme kaikkea aika tavallista, joka tuntui tärkeältä silloin. Vierailimme myös pienemmällä Nusa Penidan saarella, sillä ystävillämme oli siellä valmisteilla uusi sukelluskeskus.

Italia, Vatikaani, San Marino

Ostin mielijohteesta lentoliput Roomaan marraskuussa. Ajoimme autolla keski-Italian ympäri, ihastuimme Toscanaan, pitelimme Pisan tornia pystyssä, kiipesimme San Marinon monte Titanolle, kuuntelimme paavin puheen Vatikaanin aukiolla ja söimme pizzaa Colosseumin kupeessa. Lomamme oli onnistunut, mutta emme menettäneet sydäntämme Italialle. Italian matkasta voit lukea lisää täällä.

Barcelona

Vielä joulukuulle sain eteeni maailman edullisimmat lentoliput Barcelonaan, jossa emme olleet aiemmin käyneet. Pakkohan sinne oli lähteä. Ensimmäisenä iltana menetin puhelimeni varkaalle. Onneksi välikohtaus ei onnistunut pilaamaan koko reissua, vaan kylvimme auringonsäteissä ja söimme hyvin. Kävelimme kauniita joulukuisia katuja pitkin ja kiertelimme nähtävyyksiä. Osuimme keskelle perustuslain päivän marssia ja katselimme La Ramblan ihmispatsaiden esityksiä. Tykkäsimme lopulta Barcelonasta voroista huolimatta.
 

Yhteenveto

Kiertelimme siis 11 maata, joista kuusi oli meille kaikille täysin vieraita ennalta. Vuotemme oli erittäin onnistunut ja saimme peräti kaksi asiaa bucket listiltämme naksittua, tuon junamatkan ja sukellusopas sertifioinnin. Näillä eväillä on hieno tunne matkustaa tässä elämän reppureissussa kohti vuotta 2018 ja valmistautua uusiin seikkailuihin.
Täyttyneiden toiveiden täyteistä Uutta Vuotta 2018 lukijoillemme!

Sukeltajan päiväkirja – kurkistus divemasterharjoitteluun

Moni tietääkin jo, että elimme unelmaamme Trans-Mongolian matkan, Kiinan ja Kaakkois-Aasian halki matkaamisen jälkeen Indonesian Sulawesilla viime keväänä. Teimme molemmat Artun kanssa divemaster-harjoitteluamme Sanctum Una Unalla. Kokosin yhden päivän tapahtumia päiväkirjaotteeksi, jotta pääsette elämään kanssamme päivän sukelluskeskusken työharjoittelijana!

Päiväni DMt:nä

7.00

Herään ja hiippailen nukkuvien lasten ja Artun seasta vaatehyllylle. Laitan päälle bikinit ja mekon ja suuntaan vähin äänin kivistä polkua pitkin aamuauringon säteissä kylpien ravintolalle. Nappaan kuvun alta maistuvia hedelmiä ja istahdan alas. Ravintolalla pyörii pian muitakin unisia hahmoja. Hiljakseen heräilemme päivään ja tarkistelemme vuoron perään taululta kuka menee minnekin sukeltamaan ja kenen kanssa. Käyn laittamassa varusteet valmiiksi itselleni ja ryhmäni asiakkaille.

8.00

Olen hakenut sukellustietokoneen ja maskin kämpältä ja suukottanut muun perheen aamupalaa varten hereille. Ahtaudun märkkäriin. Pissattaa, juoksen vessaan. Aamusukellus alkaa nyt ja osallistun briiffiin. Kannamme tavarat veneeseen ja suuntaamme kohti kaunista sukelluskohdetta nimeltä Pinnacle 1. Tänään on tyyni päivä. Autamme asiakkaille varusteet päälle ja sitten varustaudumme itse. Paritarkastuksen jälkeen sujahdamme lämpimään veteen.

10.00

Sukellus on ohi ja se oli taas upea. Olen täynnä virtaa. Ravintolalla on muitakin aamukahvilla, liityn seuraan ja kyselemme kovasti miten muiden aamusukellukset ovat sujuneet. Joku on nähnyt eagle rayn. Teen säästämäni pikakahvin ja nautin sitä hartaasti riippumatossa.

10.30

On aamun toisen sukelluksen aika. Sovimme että Arttu saa sukeltaa iltapäivän ja yösukelluksen. Lapset seuraavat tankkien vekslaamista sukelluskeskuksella. Asiakkaita on neljä ryhmässämme ja he haluavat nähdä makroa, eli meren pieneliöitä ja pieniä pohjaeläimiä. Sukellusopettajani on todellinen makroasiantuntija ja tietää minne mennä. Matalassa vedessä sukellamme pitkään. Veneeseen noustuamme tiedän, että sukellus oli onnistunut ja asiakkaat olivat tyytyväisiä.

 

12.00

Kannamme kamat veneestä kiviportaita pitkin ylös sukelluskeskukseen ja huuhtelemme ne. Juoksen suihkuun pesemään suolaveden hiuksista. Pääsen suihkun jälkeen suoraan lounaspöytään. Una Unalla syödään yhdessä joka päivä yhden pitkän pöydän ääressä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa. Tunnelma on yhteisöllinen ja rakas. Lounaaksi on riisiä, kurkkua, kananmunaa, papuja ja friteerattua kurpitsaa. Ruoka on tajuttoman hyvää ja maistuu erityisesti urheilullisen aamun päätteeksi.

13.00

Lounasta seuraa muutaman tunnin siesta, jonka aikana lepäämme tai opiskelemme. Mulla on paljon luettavaa tenttejä varten, joten kun tytöt käyvät päivälevolle, otan kirjan ja siirryn hammockiin. Käytän nettiä säästellen, mutta en malta olla lataamatta Facebookia, jotta näen mitä Suomeen kuuluu. Olen aika poikki, joten torkahdan kirjan kanssa vartiksi.

 

15.00

Mulla on iltapäivä vapaata, joten teen lyhyen joogan ja menen ravintolaan jutustelemaan asiakkaiden kanssa. Selailemme kalakirjoista macrosukelluksella näkemiämme nudibrancheja eli merietanoita ja juomme indonesialaisia kahvia. Arttu on viettänyt tunnin divecenterillä. Hänellä on loistava tapa keksiä tekemistä. Näen Artun viilettävän ohi mökille hakemaan maskia ja tietokonetta. Sukellus taitaa alkaa pian. On kuuma päivä.

 

16.30

Päätän antaa periksi ja viedä lapset pitkän anelun jälkeen uimaan. Aurinko on taittunut jo lähemmäs horisonttia, jolloin paisteessa oleilu on turvallisempaa. Lasten kanssa rannassa huikkaamme moikat isille, joka lähtee hakemaan lamppuja yösukellusta varten. Artun iltapäivä vaikuttaa kiireiseltä. Saaren koirat liittyvät seuraamme, kuten myös rakas ystäväni ja hänen vuoden ikäinen lapsensa. On ihana jutella tavallisia asioita. Lapsilla on snorkkelit ja hiekkaleluja, aika kuluu kuin siivillä.

 

19.00

On illallisaika. Osa porukasta on edelleen yösukelluksella, jolloin meitä on vähemmän pöydän ääressä. Saamme eteemme keittiön loihtimaa kanaa ja ihan oikeaa perunamuusia. Illallinen on rentouttava ja keskustelu käy vilkkaana.

20.30

Suurin osa työntekijöistä ja vieraista on hakenut rentoutumiseen kylmän oluen ja hätistelee hietakärpäsiä naamaltaan. Juon teetä ja keskustelen amerikkalaisen naisen kanssa Yhdysvaltojen tasa-arvotilanteesta. Mietin kuinka erilaisia ihmisiä sukellus tuokaan yhteen. On korkeasti koulutettuja, matkamiehiä, äitejä ja tyttäriä, paikallisia, rakastavaisia, nuoria opiskelijoita ja kaikennähneitä. Illat ovat mielenkiintoisia portteja maailman ihmisiin.

21.30

Tulen pimeän polun läpi mökillemme jossa lapset katsovat leffaa. Hätistän halejen kera paikalliset lapset koteihinsa ja pesen omiltani hampaat. Olemme koko porukka kypsiä nukkumaan.

02.00

Herään tuttuun tapaan kun sähköt naksahtavat pois päältä ja tuuletin vaikenee. Kuulen sateen rummutuksen katossa ja käyn päästämässä saarikoira Blackien sisään nukkumaan. Blackie kiittää tonimällä jalkaani ja rojahtaa lautalattialle. Nukun sikeästi hyttysverkon alla aamulehmän ammumiseen asti.

Saako lapsi matkustaa?

Miten on, saako lapsi matkustaa?

Lueskelin taannoin pienellä tulivuorisaarella Rauli Virtasen Reissukirjaa. Odotin teokselta paljon, todennäköisesti vähän liikaa. Rauli Virtanen aiheuttaa minussa reaktioita puolesta ja vastaan. Ihailtavaa kokemusta, humanitaarista journalismia ja taitavaa tiedottamista. Itse kirjasta paistoi mielestäni läpi ylimielisyys ja kaikkitietävyys. En valitettavasti päässyt ihan loppuun saakka, vaikka todellakin yritin. Kuulostaa siltä, että kirjoittaja mieltää maailmanmatkailun jonkinlaisena kilpailuna. Hän johtaa oletettua kisaa eittämättä, käytyään kaikkialla ja kaikkien kanssa. Ymmärrän, että kyseessä on vanhan kansan matkamies ja journalisti, joiden kaltaisilla usein on saattanut ulosanti muovaantua tietynlaiseksi. Taannoin kahden lapsen kanssa Trans-Mongolian matkan tehneenä, erityisesti eräs kohta sai katseeni nousemaan kirjan välistä.

“En ole varma voinko suositella Trans-Siperia -matkaa lapsiperheille, varsinkaan, jos elektroniset laitteet ja pelit jätetään kotiin. Automatkailuun kuuluva hokema »koska me oikein ollaan perillä» saattaa häiritä aikuisten matkustusrauhaa.” Rauli Virtanen, Reissukirja

 

Vaikka kyseessä on vain yhden ihmisen kansien väliin painettu ajatus, se laittoi miettimään meitä suomalaisia ihmisinä. Meilläpäin tupataan vierastamaan lapsellisesti käyttäytyviä lapsia. Lapsenmielinen käytös on paheksuttavaa ei vain aikuisilta vaan myös meidän omilta lapsilta. Siis se käytös, jonka avulla harjoitellaan käsittelemään omia tunteita, sanomaan ääneen asioita ja jonka avulla oma minäkuva alkaa muodostua. Matkustaessa lähes minne tahansa muualle maailmassa, lapset ovat integroituneet yhteiskuntaan ja heillä on siinä oma asemansa. Lapsenasema. Miten pilalla voi aikuinen olla, jos lapsi häiritsee aikuisen matkustusrauhaa? Miksi lapsella ei ole yhtälaista oikeutta matkustaa omana itsenään? Miksi on ok silloin kun aikuinen häiritsee lapsen matkustusrauhaa?

 

Itse arvioiden matkamme Trans-Siperialla meni mukavasti, enkä muista kuulleeni kysymystä “koska olemme perillä?” kertaakaan. Eikä se olisi haitannut vaikka olisinkin kuullut. Anteeksipyytelevänä suomalaisena äitinä vein kyllä välillä uhmaraivarin partaalla happea haukkovan kaksivuotiaan vaunuvälikköön huutamaan. Venäläiset, kiinalaiset ja mongolialaiset kanssamatkustajat eivät puolestaan koskaan katsoneet pahalla. Olihan heilläkin lapsia mukana, ja miksei olisi ollut. Juna on kaikille avoin matkustustapa. Lapsille tuskin tulee viikkoja kestävällä matkalla tunnetta määränpään odottelusta. Trans-Siperiahan on määränpää jo itsessään. Lapset kiinnittivät monen huomion ja saimme heidän ansiostaan monia juttukavereita. Mongolian junassa muutkin lapset tulivat sängyillemme leikkimään, jopa siinä määrin että omat yöunemme olivat vähällä jäädä tärkeysjärjestyksessä kakkoseksi.

 

 

 

Matkustaminen mantereiden halki avoimessa junavaunussa on ollut paitsi opettavainen retki, myös terapeuttista aikaa koko perheelle. Junasta käsin matkanteon käsitys laajenee, kun ympäristön muuttumista voi seurata ikkunoista ja pakkasesta voi käydä muistuttamassa itseään lumisessa vaunuvälikossä tai junalaiturilla pysähdyksien aikaan. Arvostus ruokaa kohtaan nousee, kun ruokailusta tulee taas samanlainen yhteisöllinen tilaisuus kuin se on ollut viimeksi 20 vuotta sitten natisevan pirttipöydän ääressä. Nyt sitä syödään kapealla junapunkalla, mutta yhdessä. Lasten kysymyksiin on aikaa vastata kunnolla ja ne kirvoittavat tärkeitä keskusteluita avaruudesta tai Siperian susista.

 

 

Omien arvojeni mukaisesti haluan viestittää omille lapsilleni sekä muille ihmisille, että lapsuus pitää elää, kotona, junassa, ravintolassa, kaupassa ja leikkipuistossa. Kotimaassa ja ulkomailla. Saarella ja mantereella. Omaa olemassaoloaan ei tarvitse kenenkään anteeksipyydellä. Siinä missä oman lapsen käytöksen ohjaaminen muita kunnioittavaan suuntaan kuuluu hyviin käytöstapoihin, niin kuuluu myös sen lapsettoman aikuisen ymmärryksen riittäminen hetkellisiin nurinakohtauksiin. Itsensä jalustalle nostaminen on so last season.

En kuitenkaan pahoittanut mieltäni Reissukirjan sisällöstä, vaan toivon vastakin Virtaselle ja muille samanhenkisille rauhallisia junamatkoja. Mutta jos siellä joku extremevanhempi jossain suunnittelee tätä tai mitä tahansa muuta reissua lasten kanssa, niin lähtekää! Teette tulevaisuudelle palveluksen näyttäessänne lapsillenne, että maailmassa on muutakin kuin aikuisia suomalaisia.

Oodi paratiisilleni – Sanctum Una Una

Kerron teille nyt missä vietimme seuraavat kuukaudet sen jälkeen kun olimme saapuneet Kuala Lumpuriin. Lensimme ekaa kertaa koko matkan aikana, ensin Jakartaan ja sieltä Sulawesilla sijaitsevan Palun kautta sympaattiseen Ampanaan. Ampanasta jatkettiin veneellä ensin Wakaihin ja sieltä edelleen Una Unalle.
Jos olet hukassa itsesi kanssa tai vain rakastat sukeltamista, this is the place to be. Vaikka tulenkin vielä rustaamaan lisää tarinoita saarelta, voitte nyt jo käydä tsekauttamassa Emmin ja Andrin Sanctum Una Una -resortin nettisivuja ja lataamassa päälle kunnon reissukuumeen.

Oodi paratiisilleni

Haluaisin kirjoittaa paikasta, johon on istutettu pala minua. Paikasta, jonkalaisesta olen aina haaveillut ja salaa uskonut sen olemassaoloon. Uskonut silloinkin kun moni muu on kertonut, ettei sellaista ole olemassa tai että totuus on aina toisenlainen kuin ruusuiset kuvitelmani.
 
Uskon, että jos paratiisi ei kuvitelmissakaan ole täysin pumpuliin kiedottu simpukankuori, eikä sametissa kylpevä valkoinen hiekanjyvä, tai puhtaasta hyvyydestä kasvava palmupuu, voi sen löytää aivan hyvin. Minä löysin ja olen ikuisesti kiitollinen, sekä ainiaan sinne ikävöivä.
 
Minun paratiisissani ei ole pelkästään kaunista ja ihanaa. Joskus on myös vaikeaa ja päivät raskaita. Sellaista elämä muiden ihmisten kanssa on sijainnista huolimatta. Siellä elämä on myös työntekoa, selviytymistä ja sopeutumista. Ilon, onnen ja naurun kanssa. 
 
Haluaisin kertoa siitä, kuinka jokainen aamu alkaa onnellisuuden tunteella. Se tulvii auringon mukana huoneeseen ja valtaa kehon päästä varpaisiin, mutta pelkään ettei sanat riitä sitä kuvailemaan. Valitsen jokaisena aamuna hyllyltä jotain päälle, mutta tärkeintä on että muistan laittaa uima-asun alle. Uima-asu kuvastaa niin ikään onnea ja iloa, sillä se tarkoittaa että saan lähteä tekemään tänäänkin sitä mitä rakastan. Syön aamupalaksi tuoretta vesimelonia ja juon vettä. Säästän 3in1 Tora Bika-kahvini aamusukelluksen jälkeiselle aamupalalle.
 
Rakastan kuumia aamuja ja tyyntä merta. Rakastan sukelluskeskuksen puista lattiaa ja sitä että 4-vuotias Kelvin juoksee pieni muovinen mopo kädessään leikkimään lasteni kanssa. Rakastan hymyjä. Rakastan nähdä puolisoni kuukausia toistuneesta identtisestä päivärytmistä huolimatta innoissaan kantamassa tankkeja veneeseen. Rakastan kävellä laiturilla saaren koirat Bonbon ja Blackie kintereilläni ja katsoa alas siniseen mereen. Joskus siellä voi nähdä pienen vauvahain, vaikka ne ovat harvinaisia sukeltaessa. Rakastan sitä, että tältä saarelta ei saa pikaruokaa, sushia, siideriä, vaatteita, elektroniikkaa tai televisiolähetyksiä.
 
Olen haltioitunut siitä tosiasiasta, että mantereeseen on miltein sata kilometriä. Kun sinne päättää lähteä on tuntien matkanteon jälkeen vastassa pieni kylä, jossa voi käydä markkinoilla ja ravintolassa. Sellainen pieni yhteisö, joka auttaa meitä ulkomaalaisiakin jokaisen ongelman kanssa. Siellä asuu aurinkoisia ihmisiä, jotka ovat ihan vähän liian innoissaan pienistä valkoisista tytöistä ranskanleteissään.
 
Sulawesilaisen kylän hälinä on monen viikon saarielämän jäljeen tervetullutta, mutta yhtä mielellään sieltä lähtee muutaman päivän kuluttua takaisin kaukaisimpaan kolkkaan, pienelle saarelle keskelle Tomininlahtea.
 
Toisinaan iltaisin käynnistämme ison veneen ja ajamme saaren taakse katsomaan maailman kauneinta auringonlaskua ja siitä seuraavaa täydellistä tähtikarttaa. Tulivuoren päälle kertyy yötä vasten muutama sadepilvi, mutta kerkeämme hyvin hyppiä pimeässä hohtavan planktonin sekaan ennen yösateita. Pelaamme ravintolassa korttia ja luemme kalakirjoja, kunnes lapset pyytävät nukkumaan.
 
Inspiroidun käsillä tekemisestä. Harmittaa, kun kaupunkilaistyttönä en pääse maalaamaan ja nikkaroimaan mitään. Pienessä käsinrakennetussa saariresortissa riittää työntekijöille hommia, joihin saamme onneksi harjoittelijoina  osallistua. Vesipumppu sekoilee, uusia mökkejä maalataan, puita harvennetaan. Rantaa voi siivota. Sukelluskamoja huoltaa. Ärsyttää olla takaisin länsimaisessa palvelupalapeliyhteiskunnassa. Mitään ei saa tehdä itse, jos yrittää, jonkun mielestä se on outoa.
 
Rentoutumisesta on tullut minulle osa päivärytmiä. Olen oppinut, että sukeltaminen kaiken vastuun kanssa, on myös meditointia parhaimmillaan. Olen sinut itseni kanssa, kohtaan surut ja ilot terveellä elämänpainolla ja olen oppinut arvostamaan kaikkea mitä minulla on. Saan elää ja tuntea joka solullani.
Sellainen on minun paratiisini. Sellainen on Una Una.